Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan tammikuun myydyimmät sarjakuvat Top-5

Sarjakuvat ovat käänteisessä järjestyksessä eli myydyin sarjakuva on viimeisenä.

5. Pertti Jarla: Fingerpori – Heräämisopas (Uusi)

Fingerporin ihmekaupunki on tunnettu myös hengellisistä ihmeistään, kuten paikkakunnalle asettuneesta sympaattisesta, ihmisläheisestä Jeesuksesta ja Rooman iänikuista ulkokultaisuutta paenneesta Paavista, joka on hakeutunut Pohjolan rauhaan, aivan uudenlaisen ulkokultaisuuden pariin.

Tyhjäpäiseen herjaamiseen pystyisi kuka tahansa, mutta Pertti Jarla  ei päästä niin helpolla enempää uskovaa kuin uskomatontakaan. Joten katso, malka pois silmästä ja lukemaan!

4. Anton Kannemeyer: Pappa Afrikassa (Edellinen sijoitus: 2)

Anton Kannemeyerin ensimmäinen suomennettu sarjakuvateos “Pappa Afrikassa” on varta vasten perus-Suomea varten toimitettu tervehdys Etelä-Afrikasta.

Kannemeyerin sarjakuvat osuvat myös suomalaista arkaan paikkaan. Vaurastunut keskiluokka saa mojovan korvatillikan, kun tekijä tuo lukijan eteen sen karun rasistisen Apartheidin varjostaman ympäristön, minkä keskellä hän itse Cape Townissa kasvoi.

Kannemeyerin työt käsittelevät usein kolonialismin jälkeisiä rotukysymyksiä. Hänen “puhtaan viivan” (ransk. ligne claire) piirroksensa on suoraa lainaa sarjakuvan “suurmiehen” Hergén rasistisista teoksista kuten “Tintti Afrikassa” (ranskankielinen alkuteos “Tintin au Congo”).

Monissa Kannemeyerin sarjakuvissa epäilyttävästi Tintin-oloinen valkoinen päähenkilö piirtyy esiin joko valkoisena liberaalina tai rasistisena valloittajana. Kannemeyerin satiireissa valkoiset edustavat kaikkivopiaa sivistyneistöä, kun taas mustat esittäytyvät puolivilleinä typeryksinä – näinhän heidät myös afrikaansin sanakirjassa esitetään.

3. Herpé: Hintti Afganistanissa (Edellinen sijoitus: 1)

Herpén uutuus hermostuttaa taas kaikki.

Kulttisarjakuvan hämmästyttävä kurotus Orientin ”ihmeisiin”.

Ei suositella lapsille.

Eikä alle 18-vuotiaille.

Eikä heille jotka eivät ymmärrä “parodiaa”.

2. Pertti Jarla: Fingerpori 8 (Uusi)

Kahdeksas Fingerpori-kokoelma katsoo suoraan kohti lukijaa puolivallattoman Rieti-kissan silmillä.

Tarjolla on jälleen täyteläinen terttu huumorihelmiä, jotka itse Pertti Jarla onomakätisesti poiminut vuoden strippisadon joukosta.

Tutut ja tuntemattomat, yleisesti ottaen hieman omituiset fingerporilaiset puurtavat arjen askareissa.

Sekalaisten töiden ja suhteiden erikoismies Allan Kurma oppii, miten ennaltaehkäisy voi mennä liiallisuuksiin.Heimo Vesa ottaa uusia askeleita tietotekniikan avulla: Buuttaus onnistuu, kun jaloissa on kunnon saappaat. Suorastaan kiero Jorma Suoro pistää haisemaan. Lääninpervo Asko pitää lapsia silmällä, ja aromikas kahvilaemäntä Rivo-Riitta näyttää kaiken kaikille.

1. Charlie Hebdo 14.1.2015 (Uusi)

 

Leave a Reply