Siirry suoraan sisältöön

Tuuli Hypénin sarjakuvanäyttelyn avajaiset Turun Sarjakuvakaupalla 2.9.2011 klo 17:00–19:00.

Turun Sarjakuvakaupan näyttelytila Underground Ullakko täyttää yhden vuoden. Yksivuotisnäyttelynä syyskuussa on turkulaisen nuoren lupauksen Tuuli Hypénin näyttely Nanna-sarjakuvasta.

Tuuli Hypén (s. 1983) on tullut turkulaisille tunnetuksi Turun Sanomissa arkisin ilmestyvästä Nanna-sarjakuvasta. Cityketusta kertova sarjakuva sai alkunsa vuosien 2008–2009 vaihteessa, kun Hypén loi Nannan Sarjis 2009 -kilpailua varten. Nanna on Hypénin ensimmäinen sarjakuva, vaikka sarjakuvamaisia piirroksia Hypén on tehnyt jo vuosikausia.

Turun Sanomien lisäksi Nanna on nähty Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla, Kosmoskynässä, IlmesTYS-lehdessä, Sarjainfossa ja Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana. Palkinnoiltakaan Hypén ei ole välttynyt – Nanna sai kunniamaininnan Sarjis 2009 -kilpailussa. Kilpailun raati ja järjestäjät antoivat Nannasta niin hyvää palautetta, että Hypén alkoi etsiä kustantajaa. Sopimus syntyikin Arktisen Banaanin kanssa. Nannaa on tähän mennessä ilmestynyt kaksi albumillista.

Turun Sarjakuvakaupan näyttelyssä on nähtävillä Hypénin alkuperäisiä luonnoksia sekä printtejä lopullisista sarjakuvista. Nanna-kuvien lisäksi näytille tulee Hypénin muita kuvitustöitä.

Tuuli Hypén on tavattavissa näyttelynsä avajaisissa. Avajaisissa on tarjoiluja.

Kuvaa klikkaamalla pääset tuotetietoihin