Siirry suoraan sisältöön

Hannele Richertin “Nyt, kun olen nuorempi”-näyttelyn avajaiset 5.3.2016 klo 16-18

Turun Sarjakuvakaupassa on maaliskuun ajan esillä originaalinäyttely “Nyt, kun olen nuorempi”.

Näyttelyssä on mukana sarjakuvia kolmesta teoksesta: Tänä talvena eletään viime kesä (Asema kustannus, 2015), Enimmäkseen hyvä näkyvyys (Asema kustannus, 2011) ja Sielun koostumus – Sudenkuoppien käsikirja (Zum Teufel 2010).

Sarjakuvaoriginaalit keskustelevat hienovaraisesti keskenään. Pohjavireenä on muistuma Richertin ensimmäisestä sarjakuvanäyttelystä ja omakustanteesta Suurta filosofiaa (2005).

Richert kertoo: “Ensimmäiset sarjakuvani olivat elämän ihmettelyä ja sisäisten kiemuroiden selvittelyä. Hahmona oli useimmiten itseni näköinen nuori nainen. Tutustuin kokeilujen kautta sarjakuvaan välineenä ja hoidin vointiani. Hahmoja alkoi tulla lisää ja kerronnan haudanvakavan otteen rinnalle monipuolisempia sävyjä. Silti ihmettelen edelleen sekä elämää että sarjakuvan taikavoimaa.”

Hannele Richert (s. 1979) on helsinkiläinen sarjakuvataiteilija. Richert on tehnyt fotonovelleja, huumoripainotteisia strippejä, asiasarjakuvaa sekä kaunokirjallisuuteen kallistuvaa vaihtoehtosarjakuvaa.