Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 8

Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä

Silloin: Itävaltalainen Ulli Lust lähtee kaverinsa kanssa kesällä 1984 liftaamaan läpi Italian.

Nyt: vuosien tuomalla kypsyydellä Lust läpikäy muistojaan tuolta matkalta; kuinka kaksi usein varatonta tyttöä selviää kuukausien ajan ja millaista oli kulkea matkakumppanina Edi, joka vaihtelee maailman luotettavimmasta toverista ilman kontrollia heiluvaan hulluun, joka miettii vain omaa hupiaan.

“Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä” on voittanut mm. Angoulêmen sarjakuvafestivaalien Prix Révélationin, joka myönnetään parhaimmalle uudelle sarjakuvantekijälle.

Kamala luonto – Anna haukku!

”Anna haukku!”-albumi on vastaus fanien huutoon.

Se pitää sisällään neliväriset versiot sarjan alkutaipaleen stripeistä, joista suurin osa ilmestyi jo loppuunmyydyssä pokkarissa mustavalkoisena.

Ennestään julkaistujen sarjakuvien lisäksi mukana on sunnuntaisarjoja, joita ei ole aiemmin julkaistu albumeissa.

ALBUMI ILMESTYY 23.3. TAMPERE KUPLIISSA. Ennakkotilaajat saavat signeerauksen kirjaansa. Myös Parasta elämässä -albumiin on mahdollista saada signeeraus.

Elämän kartoitus II – 1970 – 1976

Mauri ”Moog” Konttisen (s. 1950) Elämän kartoitus on edennyt toiseen osaansa, jossa rock’n’roll valtaa entistäkin suurempaa osaa nuoren miehen elämästä.

Elämän kartoitus II kattaa Moogin elämästä vuodet 1970-1976, joihin mahtuu rockin lisäksi mm. asepalvelus sekä liftausreissu läpi Euroopan. Siviilisäätykin muuttuu ja jälkikasvu astuu mukaan kuvaan.

Konttisen ura Rock-tähtenä alkaa orastaa 70-luvun koittaessa ensin Wolfgang- ja myöhemmin Virtanen-yhtyeessä. Kirjassa käydään läpi Virtasen lyhyt mutta sähköinen ura kokonaisuudessaan runsain kuvituksin.

KIRJA ILMESTYY 16.3. Ennakkotilaajat saavat Moogilta nimmarin kirjaan. Myös ykköskirjaan on mahdollista saada signeeraus samalla.

Leave a Reply