Turun Sarjakuvakaupalla avautuu torstaina 3.7. Mika Lietzénin sarjakuvaoriginaalinäyttely.
Mika Lietzén (s. 1974) on turkulainen sarjakuvataiteilija. Näyttely keskittyy hänen uuteen albumiinsa 1986, joka on tekijänsä ensimmäinen amerikkalaistyylinen sarjakuva, kunnianosoitus kummitusjutuille ja 80-luvun populaarikulttuurille.
On vuosi 1986. Iron Maiden on maailman paras bändi, Conan Barbaari on suosituin sarjakuva ja kaveriporukan kanssa pelataan Call of Cthulhu -kauhuroolipeliä. Eräänä päivänä oppilaiden keskuudessa alkaa kiertää huhu, että koulun pihalla on nähty kummitus. Nuoren päähenkilön alkaessa selvittää tapausta käy ilmi, että todellisuus on kauheampaa – ja surullisempaa – kuin mikään yliluonnollinen.
1986 on nostalginen kasvukertomus lähimenneisyydestä, hevin, pöytäroolipelien ja kauhupokkareiden kulta-ajasta. Ajasta, jolloin päivät olivat pidempiä ja kesät tuntuivat kestävän ikuisesti.
Näyttelynavajaiset pidetään Sarjakuvakaupalla (Linnankatu 7) 3.7. kello 17-19. Taiteilija on tavattavissa avajaisissa.