Siirry suoraan sisältöön

Tuomas Myllylän sarjakuvanäyttely Turun Sarjakuvakaupalla helmikuussa, avajaiset lauantaina 8.2. klo 15.00 -18.00

Turun Sarjakuvakaupan helmikuun taiteilijana on Tuomas Myllylä.

Turun Sarjakuvakaupassa (Linnankatu 7) avautuu lauantaina 8.2. klo 15.00 -18.00 sarjakuvataiteilija Tuomas Myllylän näyttely, joka keskittyy Pakanat-albumeiden originaaleihin.

Maatalouslomittaja Tuomas Myllylä on julkaissut sarjakuvia vuodesta 2010. Historiaharrastus näkyy töissä, mutta aiheita löytyy myös scifin ja fantasian maailmasta. Päällimmäisenä piirtotyöhön ajavana asiana on halu nähdä julkaistuna sellaisia sarjakuvia, joita haluaisi itsekin lukea.

Pakanat-sarja sijoittuu 900-luvun alun Suomeen. Euroopan kamppaillessa sotien ja kansainvaellusten keskellä kaukaisessa Pohjolassa ikuinen verikostojen kierre on koitunut jälleen yhden suvun tuhoksi. Ainoana perheensä eloonjääneenä nuori Ari Halikko joutuu orjuuteen pitkälle ja vaarantäyteiselle idäntielle, missä hän kohtaa uskollisia ystäviä ja mahtavia vihollisia. Pyhä velvollisuus kostaa sukunsa kohtalo ajaa häntä eteenpäin voitoissa ja tappioissa tuoden hänet lopulta takaisin metsien ja jään valtakuntaan, Suomeen, jossa vainajat edelleen huutavat kostoa suohautojensa mudasta.

Pakanoiden toinen kirja julkaistaan samaisena lauantaina samaisessa paikassa klo 15.00.

Taiteilija on tavattavissa näyttelyn avajaisissa. Näyttely on avoinna 28.2 asti.

Leave a Reply