Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan suomenkielisiä uutuuksia viikolla 7

Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead – Kuvernöörin nousu

Kun kuolleet kulkijat astuvat maan päälle, maailma loppuu sellaisena kuin ihmiset ovat sen tunteneet.

Philip Blake seurueineen lähtee pakomatkalle kohti Atlantaa, jonne on uutisten mukaan perustettu pakolaiskeskuksia. Radio- ja TV-kanavat mykistyvät yksi kerrallaan, ja seurueen verinen kujanjuoksu kohti turvapaikkaa johtaa vain umpikujiin.

Philip Blakella on pienen tyttärensä henki vastuullaan, ja harvalukuisten selviytyjien taistelu alati kasvavaa zombiarmeijaa vastaan saa hänet epäröimään, onko ihmiskunta tullut tiensä päähän. Kuinka Philip Blakesta tulee Woodburyn sadistinen hirmuhallitsija, Kuvernööri?

Kuvernöörin nousu sijoittuu aikaan ennen The Walking Dead -sarjan tapahtumia.

HUOM! Romaani, ei sarjakuvaa.

Tuomas Myllylä: Pakanat – Toinen kirja

Ari Halikko vie kostonsa veriseen päätökseen, mutta saakin huomata, että tien päässä odottavat vain uudet taistelut ja uudet viholliset.

Birkan viikinkien ja suomalaisten käydessä toisiaan vastaan, hänen on päätettävä, kenen kilpimuurissa lopulta seisoo.

Äläkä unohda Pakanat-sarjan ensimmäistä albumia, nyt saatavilla erikoishintaan!

Sarjari 90 – Eskapistit (Pako)

Kansi: Aura Ijäs
Johanna Sinisalo & Hannu Mänttäri: Tiskivuoro
Aura Ijäs: Todellisuuspako
Emmi Nieminen: Tauno Pako
Läjä Äijälä: Pako
Oskari Siirtola: Maitoa
Markku Myllymäki: Pako on mahdotonta
Otso Höglund: Narkos – lobottiajan sankari
Juha Korhonen: Pakoon
Kristian Lehtonen: Pako lihasta
Miisa Lopperi: Mustaa lihaa laineilla
Juho Sihvonen: Ota kiinni jos saat
P.A. Manninen: Pilvee, pilvee, pilvee
Nalle Virolainen: Pakoilevia ajatuksia
Arttu Heikkinen: Lars osa 19

Markku “Make” Tanttu: Äijiä

Markku “Make” Tantun sarjakuvia.

Äijäironian kyllästämiä päivälehtistrippien omaisia lyhytsarjoja.
Markku “Make” Tanttu: Äijiä 2

Maken (Markku Tanttu) Äijiä 2 sisältää edeltävän Äijiä-kirjasen tapaan mustavalkoista ukkoäijäironiaa.

Jotkut kirjasen pahaa tarkoittamista stripeistä saattavat kuitenkin häkellyttää haurassieluista lukijaa. Ei lapsille, mutta ehkä sentään nuorille. Varoitukseksi.

Markku “Make” Tanttu: Korppeja ja äijiä

Maken Äijiä ja Äijiä 2 -kirjasten tapaan tämäkin on mustavalkoista ukkoäijäironiaa.

Ukkoilua ja äijäilyä täydentävät kaksi keskustelevaa korppia ja valikoima Markku Tantun sananparsikuvituksia.

J.A. Mäki: Kiskoja

Kiskoja pitkin helv… Helsinkiin

Hermolomamatkasta tuttu Valtte Railo astuu junaan. Kiskot vievät pohjoissuomalaisesta kaupungista kohti Helsinkiä, ja matka taittuu joutuisasti ravintolavaunun omalaatuisessa seurueessa, vaikka mitään ei ole tarkoitus ottaakaan. Kun väsynyt matkaaja vaipuu uneen, kuvitelmat muuttuvat karmaiseviksi – mutta ovatko ne unta ensinkään?

Jyrki A. Mäen käsistä on syntynyt maaginen tarina, joka kiskoo syvälle painajaisunien syövereihin. Taitavasti rytmitetty kertomus lähtee lentoon lahjakkaan piirtäjän otteessa ja lisää kierroksia hurjaan tahtiin. Mäen edellinen sarjakuvaromaani Hermolomamatka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2012.

NEN: 99 kissaa, kollia, kattia ja kisua

Kissa on taipuvainen eläin.

Nimimerkki NEN on taivutellut myös kotipedon nimeä kieliopillisten rajojen puitteissa.

99 kissaa, kollia, kattia ja kisua -kirjassa esitellään 99 suomen kielen kissaa, kuten tropiikissa, antiikissa, roskissa ja askissa.

Sarjan esikuvana ovat toimineet ranskalaisen Sinén vastaavat kissapiirrokset. NEN:in kissoja on julkaistu mm. Seiska-, Lemmikki- ja Keskisuomalainen-lehdissä.

Aapo Rapi: Kosmista kauhua

Undergroundhenkistä kauhuromantiikkaa ja sotkuja KELAn kanssa.

Vampyyri ja hänen palvelijansa Igor tappavat aikaa vanhassa linnassa. Luetaan Lovecraftia, soitetaan urkuja, chillaillaan kryptassa ja testataan erilaisia taikaliemiä. Myös viiniä ja tupakkia kuluu. Sitten ovelle koputtaa valtion virkamies sekavanoloisen selvityskaavakkeen kera, ja vanhan ajan hirviöt joutuvat nykyajan kauhukabinettiin. Miksi koskaan ei saa olla rauhassa, vaikka aikaa olisi ikuisuus? Miksi syrjäytyneitä kummajaisia aina jahdataan?

Mystisiin ulottuvuuksiin yltävää ja populaarikuvastoa kierrättävää sarjakuvaa luonnehtii Rapille ominainen lämminhenkinen huumori. Omaelämäkerrallisilla aineksilla höystetty laitapuolen kulkijoiden sympaattinen kuvaus tekee Rapin tästäkin albumista ainutlaatuisen.

Maria Björklund: Madonreikiä

Planeetta Z:llä elää tutunoloisia eläimiä ja kasveja, jotka ovat kaukaa söpöjä mutta läheltä kumman inhimillisiä julmine päähänpistoineen.

Osa tämän tarinan hahmoista syntyi Nyt-liitteessä ilmestyneissä strippisarjoissa, mutta nyt pääsemme seuraamaan planeetan elämää kokopitkässä tarinassa.

Villeinä ja elävinä hehkuvat värit houkuttelevat mukaan olioiden muodonmuutoksiin ja jopa salaperäiseen “ulottuvuusaukkoon”.

Petri Hiltunen: Kalkkaro 19

¿Por qué es que el hombre escondido en el techo?

Esto no quiere decir bueno …

Petri Hiltunen: Kalkkaro 20

Solitario jinete montas y montas, mientras que alguien está mirando.

¿Qué es él hasta?

Petri Hiltunen: Kalkkaro 21

.¿Qué hay de malo en los ojos?

Ellos son todos blancos…

Leave a Reply