Siirry suoraan sisältöön

Kristian Huitulan sarjakuvanäyttely Turun Sarjakuvakaupalla syyskuussa, avajaiset perjantaina 31.8.2012 klo 17–19.

Turun Sarjakuvakaupan syyskuun näyttelyssä on esillä Kristian Huitulan teoksia Kalevala-sarjakuvasovituksesta, joka ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1998 ja 2000.

Sarjakuvaa suunnitellessaan Huitula luki alkuperäis-Kalevalan useaan kertaan. Koko kansalliseepos mahtui toistoa karsimalla kahteen albumiin. Sarjakuvissa esiintyvä Kalevalan teksti on muuntelematonta, ja kaikki runot ovat tiivistyksestä huolimatta mukana.Kalevala-sarjakuva on julkaistu Suomen lisäksi venäjän- ja englanninkielisinä painoksina. Suunnitteilla on myös vironkielinen käännös.

Nyt Turun Sarjakuvakaupalle rantautuva näyttely on osa Kalevala-kiertuetta, joka on kiertänyt Suomen suurimmissa kaupungeissa: pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Hämeenlinnassa, Oulussa, Mikkelissä, Porvoossa ja Vaasassa. Turussa näyttely on esillä myös seudun lähikirjastoissa. Näyttelyn voi nähdä syksyllä myös Savonlinnassa ja Jyväskylässä. Näyttely on ns. planssinäyttely, joka koostuu noin kymmenestä kuvasuurennoksesta, jotka Huitula on valinnut visuaalisuuden pohjalta.

Kristian Huitula (s. 1973) on pitkän linjan sarjakuvataiteilija. Kalevala-sarjakuvasovituksen lisäksi hän on julkaissut sarjakuva-albumit Lyhyesti (2009), Oni Kudaki 1 ja 2 (2006 ja 2008), Puunukke (2002), Tohtori Cyberstein (1996) sekä Sherlock Holmes ja vampyyrit (1995).

Kristian Huitula on tavattavissa näyttelynsä avajaisissa. Avajaisissa on tarjoiluja.

http://www.huitula.com/kalevala_tour.htm

Kuvaa klikkaamalla pääset tuotetietoihin.