Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan helmikuun 2017 myydyimmät

Sarjakuvat ovat käänteisessä järjestyksessä eli myydyin sarjakuva on viimeisenä.

5. Hanneriina Moisseinen: Kannas (Listalle palaaja)

Hanneriina Moisseisen (s.1978) sarjakuvaromaani Kannas kuvaa poikkeuksellista ajanjaksoa poikkeuksellisista näkökulmista. Karjalan kannakselle vuoden 1944 kesään sijoittuva teos pohjautuu osittain arkistolähteisiin ja siinä sota-ajan arkistovalokuvat nivoutuvat osaksi sarjakuvan kuvakerrontaa.

Teoksen keskeisiin teemoihin kuuluu sotilaana epäonnistuneen miehen kokemus sodasta, sekä sotakirjallisuudessa näihin päiviin asti vältelty aihe, sotilaiden psyykkiset ongelmat ja niihin liittyvä rintamakarkuruus. Sotasarjakuvien ja populaarikulttuurin kuvastolle sekä viralliselle historiankirjoitukselle tyypillisten teemojen eli taistelemisen, sankaruuden, miehisen sisun ja kärsimyksen sijaan Moisseinen tarkastelee kirjassaan ihmisten ja eläinten keskinäistä huolenpitoa ja selviytymistä sodan jaloissa.

Toinen kirjan kahdesta päähenkilöistä on nuori karjakko, Maria Shemeikka, joka lehmineen odottaa lähtökäskyä muutoin hylätyssä kylässä. Yksi lehmistä on poikimaisillaan ja pommit räjähtelevät ympärillä. Palavien lähikylien valaistessa yötaivaan paikalle harhailee sodassa järkensä menettänyt rintamakarkuri Auvo Oksala, ainoana yksiköstään tykistökeskityksestä henkiin jäänyt karjalaisnuorukainen, joka ei enää tiedä onko elävä vaiko kuollut.

4. Eri tekijöitä: Sipilä (Uusi)

Kansainvälisessä politiikassa on viime aikoina oltu jännän äärellä.

Trump, Brexit ja mitä näitä on.
Suuria globaaleja kysymysmerkkejä herättävät tapahtumat lähes jättävät koti-Suomen suhmuroinnit varjoonsa, mutta osataan sitä täälläkin.

Hallitus sekoilee minkä ehtii ja erityisesti pääministerin toilailu mainospipoineen ja tekstiviesteineen herättää monia kysymyksiä.
Tämä sarjakuvalehti ei luultavasti vastaa niistä yhteenkään.
LEHTI SISÄLTÄÄ PAPERINUKEN JA NAAMARIN!

3. Karoliina Korhonen: Finnish Nightmares (Edellinen sijoitus: 2)

When they have to promote themselves. When an acquaintance says hello by kissing them on a cheek. When they owe a favour. When they wait for a bus in pouring rain, but there´s already someone under the pentice. When they run out of coffee.

That´s when it happens. A finnish awkward moment.

The character of Karoliina Korhonen´s comic strips is finnish Matti, who loves silence and personal space. If someone gets angry or is behaving badly, he wonders what he has done wrong.

Finnish Nightmares is a book about what it is like to be a finn in social occasions. For a foreigner the book opens implied codes that can be difficult to understand but are shared with all finns.

For finns we recommend they would read this book behind closed doors. Bursting with laughter in public is so embarrassing…

2. Pertti Jarla: Fingerpori 10 (Uusi)

Kymmenen vuotta on paasattu, että Pertti Jarlan Fingerpori on aivan naurettava sarja.

Nauraminen jatkuu edelleen, vaikka juhlavan Fingerpori 10 -kirjan kantta koristaakin suorastaan kieron virkamies Jorma Suoron naama.

Jarla on jälleen valikoinut parhaat puujalat vuoden Fingerpori-stripeistä.

1. Jyrki Nissinen: Borgtron #18 (Uusi)