Siirry suoraan sisältöön

Joulukuun 2020 myydyimmät sarjakuvat

Sarjakuvat ovat käänteisessä järjestyksessä eli myydyin sarjakuva on viimeisenä.

5. Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Uusi)

Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kuvaa sitä, miltä tuntuu olla sekaisin.

Kahdentoista sarjakuvanovellin takana ovat todelliset henkilöt, joiden mielenterveystarinat Viivi Rintanen kuvitti Hulluussarjakuvia-blogiinsa. “Idea Hulluussarjakuvista virisi ymmärrettyäni, etten ole ainoa, joka häpeää hulluuttaan ja haluaa vapautua siitä. Jos hulluudesta ei pääse eroon, ehkä sentään häpeästä.”

Kirjan kehyskertomus käsittelee aikaa, jolloin Viivi piirsi muiden kokemuksia sarjakuviksi ja kävi psykoterapiassa läpi omaa elämäänsä.
Mihin se johtaa, kun vuosia syömishäiriön ja loppuunpalamisen välillä sahannut nainen puhuu terapeutille äidistään, koirastaan, kuntosalinsa anorektisesta juoksijasta ja inhoamastaan lifestyle-bloggaajasta?

Omaelämäkerrallinen terapiakuvaus nivoo kaikki kertomukset yhteen ja näyttää myötätunnon, puhumisen ja kuuntelemisen muutosvoiman.

4. Tiitu Takalo: Etätapaaminen analogisen taiteilijan kanssa (Uusi)

Iloinen 20-luku sai yllättävän käänteen keväällä 2020 maailmanlaajuisen pandemian iskiessä.

Tiitu Takalon numeroitu pienlehti.

.

.

.

.

.

3. Juan Diaz Canales & Ruben Pellejero: Corto Maltese – Tarowean: yllätysten päivä (Listallepalaaja)

Suolaisen meren balladi -albumissa lauttaan sidottu Corto Maltese löytyy ajelehtimasta mereltä Escondidan saaren lähistöltä.

Siitä alkaen miljoonat lukijat ympäri maailman ovat pohtineet, miten hän oli päätynyt sinne.
Mihin rikokseen hän oli saattanut syyllistyä? Miten Munkki ja Rasputin liittyvät tarinaan?

Tarowean: yllätysten päivä -albumissa mysteeri saa selityksen, kun Corto matkaa Tasmaniasta Borneoon ja sieltä kohti eteläistä Tyyntämerta ja yllätysten päivää.

.

.

2. Timo Ronkainen: Kioskikirjojen kuningas – Aku Ankan taskukirja 50 vuotta (Edellinen sijoitus: 4)

Spagettiankkaa ja hiiripizzaa!

Suomalaisten suuresti suosimat Aku Ankan taskukirjat alkoivat ilmestyä 50 vuotta sitten. Niissä nähtiin Disney-hahmot varsin erilaisissa rooleissa ja tilanteissa kuin mihin Aku Ankka -lehden lukijat olivat tottuneet.

Tutut ja turvalliset ankat ja hiiret äityivät hurjiksi italialaisen Topolino-lehden sivuilla. Saapasmaassa laadituissa tarinoissa Aku, Roope, Mikki, Hessu ja kumppanit raivosivat, politikoivat, seikkailivat avaruuden korpimailla ja alimmassa helvetissä.

Topolinon käsikirjoittajat ja piirtäjät hakivat innoitusta myös maailmankirjallisuuden klassikoista, jotka sovitettiin Ankkalinnan väelle istuviksi. Lehden keskeisimmät tarinat nivottiin juohevasti yhteen esinäytös-sarjoilla, ja näin syntyivät taskukirjat.

Kioskikirjojen kuningas -teoksessa vannoutunut ankisti, sarjakuvaneuvos Timo Ronkainen käy tarkasti läpi ”taskarien” historian. Mukana on myös esittelyjä AATK-sarjan varhaisista, muistetuimmista ja merkillisimmistä tarinoista sekä ankkasensuurin puraisuista..

1. Stan Sakai: Usagi Yojimbo 1 – Samurai (Edellinen sijoitus: 1)

Usagi Yojimbon saaga sijoittuu 1600-luvun vaihteen Japaniin.

Sisällissotien aika on hädin tuskin päättynyt ja Shogun on juuri tullut valtaan. Bushidoa eli Soturin kunniakoodia seuraavat samurait ovat hallitseva luokka koko maassa. On levottomuuksien hillinnän ja poliittisen juonittelun aika.

Pitkin valtakuntaa vaeltaa isännätön samurai nimeltään Miyamoto Usagi.

Stan Sakai (s. 1953) on japanilais-amerikkalainen sarjakuvantekijä. Hän syntyi Kiotossa, Japanissa, eli lapsuutensa ja nuoruutensa Havaijilla ja asuu nykyisin Kaliforniassa. Sakai aloitti sarjakuvauransa tekstittämällä Sergio Aragonésin Groo The Wanderer -sarjakuvaa (Urho epäonnensoturi).

Sakai on tunnetuin 1500-1600-lukujen taitteen Japanissa elävän samuraijäniksen, Usagi Yojimbon eeppisestä saagasta, jota hän on jatkanut jo 35-vuotta. Hänelle on myönnetty uransa aikana useita sarjakuva-alan palkintoja, muun muassa useampaan otteeseen saadut Eisner- ja Harvey-palkinnot.

”Kun hän (Sakai) kehittää ja ratkaisee kohtauksen kahdessa tai kolmessa ruudussa, hänellä on ohjaajan tietoisuus elokuvallisista tekniikoista. Hänen piirroksensa asusteisiin ja taustoihin on virheetöntä ja hänen tarinansa – ah, hänen tarinansa! – ovat kuin tuulahdus raitista ilmaa. Ne ovat auttaneet minua moneen otteeseen selviämään tässä katkerassa ja uuvuttavassa nykyajassa.”
– Alejandro Jodorowsky