Maaliskuun 2020 myydyimmät sarjakuvat

Sarjakuvat ovat käänteisessä järjestyksessä eli myydyin sarjakuva on viimeisenä.

5. Pauli Kallio & Christer Nuutinen: Kramppeja & nyrjähdyksiä – Antisankaritarinoita aikuisille (Uusi)

Antisankaritarinoita aikuisille on seitsemäs ja viimeinen Suomen Kuvalehdessä ilmestyneiden Kramppien & nyrjähdysten kokoelma.

Kuvalehden jaksojen lisäksi kirja sisältää kymmenkunta sivua uusia sarjakuvia.
Tanjan, Riston ja Eliaksen kesäretki sujuu suunnitelmien mukaan eläinpuistossa ja taidemuseossa, kunnes kotimatkalla sekopäinen vauhtihirmu on lopettaa lomailun kuin seinään.

Syksymmällä Tanja ja Risto tajuavat, että heidän esikoisensa on aika polkaista esikouluun. Basisti Kimmo ottaa asiakseen ryhdistäytyä Kadunlakaisijat-yhtyeen rytmiseksi selkärangaksi.
Esko havaitsee, että hänen keskittymiskykynsä on heikentynyt ja korkeanpaikankammonsa voimistunut. Lopulta Esko ja Heidi hyppäävät järveen punaisen kesämökin hämmentyneinä ja velkaisina omistajina.

4. Altan: Ada Macaossa (Edellinen sijoitus: 1)

Vuosi 1974 tai oikeastaan vuosi 1963.

Macao, prostituoitujen, vihreiden barettien ja muiden tyyppien sekamelska, maailmanpolitiikan sulatusuuni!

Saigon, JFK, Washington Post – ja Ada!
Toissa vuonna ilmestynyt Ada viidakossa saa jatkoa.

Käännöksen on jälleen tehnyt Heikki Kaukoranta ja kirjan julkaisevat yhteistyössä Asema, Zum Teufel ja Täysi Käsi.

3. Jean-Yves Ferri & Didier Conrad: Asterix 37 – Kilpa-ajo halki Italian (Listallepalaaja)

Uusi Asterix-seikkailu vie meidät tällä kertaa Italiaan, joka on paljon muutakin kuin vain Rooma.

.

.

.

2. Tiitu Takalo: Memento Mori (Uusi)

Suomalaisen sarjakuvan huippuihin kuuluva piirtäjä ja tarinankertoja Tiitu Takalo kertoo koskettavan omakohtaisen tarinan sairastumisesta vakavasti.

Memento mori on Tiitu Takalon yli 200-sivuinen, omaelämäkerrallinen nelivärisarjakuva siitä, miten hän sai täysin odottamatta aivoverenvuodon 38-vuotiaana.

Teos on dramaattinen kertomus ihmisen elämän täydellisestä mullistumisesta yhdessä yössä – sairastumisesta, sairaanhoidosta ja pitkästä toipumisajasta, joka johti sarjakuvataiteilijan pohtimaan laajemminkin elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa.

Kaunis ja riipaiseva tarina avautuu Takalon upean maalauksellisina sarjakuvasivuina.

1. Sira Moksi: Köyhien puutarha (Uusi)

Sira Moksin piirroksissa päättäjät, julkkikset ja möläyttelijät saavat palautetta suurten ansioidensa mukaan.

Köyhien puutarha sisältää Moksin poliittisia pilapiirroksia vuosilta 2017-2020.

Kategoria(t): Myydyimmät sarjakuvat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.