Siirry suoraan sisältöön

Pauli Hirtolahden Kakka-Ukko & kumppanit -sarjakuva-näyttelyn avajaisia vietetään Turun Sarjakuvakaupalla perjantaina 2.12.2011 klo 17:00–19:00.

Turun Sarjakuvakaupan joulukuun näyttely esittelee turkulaistuneen UG-sarjakuvapiirtäjän Pauli Hirtolahden sarjakuvia. Esillä on enimmäkseen Kakka-Ukko-sarjakuvan originaaleja sekä originaaleja Baxeman- ja Bizarre-omakustannelehdistä.

Pauli Hirtolahti (s. 1980) on tullut tunnetuksi Kustannusosakeyhtiö Sammakon aiemmin tänä vuonna julkaisemasta Kakka-Ukko-sarjakuvastaan. Tätä ennen Kakka-Ukko on ilmestynyt omakustannealbumin sivuilla.

Näyttelyssä on esillä paitsi Kakka-Ukon kakanhajuisia originaaleja myös taiteilijan muuta tuotantoa. Hirtolahden suosituin pienlehti on supersankariparodia Baxeman, jota on ilmestynyt kahden omakustannealbumin verran. Lisäksi Hirtolahden töitä on nähty mm. Turun Ylioppilaslehdessä.

Hirtolahti on ollut myös ahkera näytteilleasettaja, hänellä on ollut viisi omaa näyttelyä Turussa, Porissa, Kankaapäässä ja Orivedellä. Lisäksi hän on ollut mukana lukuisissa yhteisnäyttelyissä. Hän on saanut myös kunniamaininnan Kemin sarjakuvapäivien pienlehtikilpailussa v. 2009 ja voitti Necrocomiconin sarjakuvakilpailun marraskuussa 2011.

Hirtolahti on tavattavissa näyttelyn avajaisissa. Avajaisissa on tarjoiluja.

http://www.kakkaukko.net/

Kuvaa klikkaamalla pääset tuotetietoihin