Siirry suoraan sisältöön

Sarjakuvakaupan uutuudet 50/2023

Luettelo:

Kotimaiset uutuudet
Manga-uutuudet
Ennakkotilaukset
Ulkomaiset uutuudet
Lehdet ja kirjat
Käytetyt sarjakuvat
Oheistavarat
Alkuun

KOTIMAISET UUTUUDET

Jukka Lehtonen: Putileon Punaparte – Kievin kanaa

Venäläinen ruletti pyörii ja mustaa puhutaan valkoiseksi.

Eläviksi kuolleiksi manipuloitu kansakunta, joka ei vähääkään välitä mistään ja historia, josta ammentaa myyttejä sepitettäväksi.
Semmoisissa vesissä Putileon Punaparte tai tuttavallisemmin Putler, polvihousuikään jäänyt pieni mies, uiskentelee kuin kala ammeessa vaikka on itse vetänyt juuri tulpan irti.

Nuoruudessa jäi jänskät agenttileikit kesken ja isoja pyssyjä on varastossa läjäpäin. Kun maan perinteetkin velvoittavat, että jokaisen johtajan täytyy hoidella parit kansanmurhat ja kertaalleen järjestellä planeetta ydintuhon partaalle, ja kun millään hinnallakaan ei ole mitään väliä, niin kaikenlaisia metkuja on kiva viritellä meidän muiden Maan asukkaiden riemuksi. – Paitsi venäläisten, jotka eivät vähääkään välitä mistään.

Siinäpä aihetta leikinlaskuun tuon pikku sällin kustannuksella.
Menestyksekkään piirroskokoelman jatko-osa jatkaa pikkumiehen hyökkäyspuuhien tarkastelua samalla tutulla, viistolla perspektiivillä.

Kirjan tuotot tilitetään Unicefin kautta Ukrainaan.

Pierre Christin & Virginie Augustin: Valerian ja Laureline – Siellä missä tarinoita tehdään

Avaruusagentit Valerian ja Laureline viettävät nykyään tavallista koululaiselämää Ranskassa.

Avaruudessa tapahtuu kuitenkin edelleen: delfit ovat galaksin suosituimpia tarinankertojia, mutta nyt rotua uhkaa sukupuutto, sillä aine, jota he käyttävät ravinnokseen ja joka ruokkii heidän luomiskykyään, on loppumassa.

Pystyvätkö lukioikäiset sankarimme pelastamaan delfit?

Käsikirjoittaja Pierre Christin palaa luomansa klassikkosarjan pariin ja jatkaa Valerianin sekä Laurelinen tarinaa yhdessä uuden kuvittajan, Virginie Augustinin kanssa.

Helena Telkänranta & Maija Karala: Hevosen mieli

Hevosen mieli on kansainvälisestikin ainutlaatuinen tiedesarjakuvakirja.

Se on samaan aikaan sekä mukaansatempaava sarjakuvatarina että aitiopaikka ajantasaiseen tieteelliseen tietoon.
Kirjassa kerrotaan muun muassa miten hevoset kokevat maailmansa, mitkä asiat ovat niiden hyvinvoinnille tärkeimpiä, miten ongelmakäyttäytymistä voi ehkäistä ja ratkaista ja miten hevosten oppimiskyvyn saa täyteen potentiaaliinsa.

Kirjaan sisältyy myös syventäviä tekstisivuja ja QR-koodeja, joilla lukija saa lisätietoa haluamistaan aiheista.
Kirja on suunnattu sekä hevosharrastajille että kaikille eläimistä kiinnostuneille, aikuisille ja nuorille.

Tekijätiimissä on suomalaista eläintieteen ja eläintaiteen kärkeä: Helena Telkänranta, Maija Karala ja Ville Sinkkonen.

Juho Sihvonen: Kadonnut kansa ja muita kertomuksia

Kadonnut kansa ja muita kertomuksia kokoaa yksiin kansiin joukon Juho Sihvosen yliluonnollisia sarjakuvanovelleja.

Kadonnut kansa kertoo pronssikautisista suohaudoista, joiden historian uteliaat tutkijat saavat huomata turhankin eläväksi!

Lisäksi sarjakuva-albumin sivuilla nähdään toinen toistaan kammottavampia olentoja ja mieltä kutkuttavia mysteerejä.

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Mikä mahti! – Lotta ja Kasper luonnon puolella

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Mikä mahti -kirjassa Lotan ja Kasperin seikkailu kuvaa ihmisten välistä vallankäyttöä.

Parhaat kaverit aloittavat seiskaluokan uudessa koulussa.

Se herättää paljon kysymyksiä: Olisiko yksin helpompaa? Miten porukassa pärjää?

Ikäsuositus 7+

Minna Supinen & Anni Nykänen: Rosmariini 3 – Hämyhäkin ennustus

”Pitäkää kiinni, pirpanat!”

Riemastuttavan hullunkurinen Kokkiklubi hurmaa jälleen! Pursuileva Rosmariini-sarja vetoaa etenkin Yökoulun ja Olgan ystäviin.

Kokkiklubi kaahaa takaisin Kumarian taikamaailmaan Amor Pääkkösen jäätelöautolla.
Tällä kertaa hirveä Muurahaiskuningatar on tarkoitus kukistaa lopullisesti.

Valokkimetsässä sankarimme törmäävät hämyhäkkiin, joka kirjoittaa verkkoonsa ennustuksen: muurahaisten voittamiseen tarvitaan maailman paras, vaarallisin ja lemuavin herkku.
Tehtävä on äärimmäisen haastava… ja haiseva!

Rosmariini-sarja on hersyvä yhdistelmä räiskyvää sanailua ja hulvatonta sarjakuvaa.

Kumaria on varsinainen mielikuvituksen runsaudensarvi, joka lumoaa lukijat riemastuttavalla anarkiallaan.

Ikäsuositus: 6+

Hans Nissen: Amiraali von Bohlenin menetelmä

Amiraali von Bohlenin menetelmä on kaksi vuosikymmentä muhinut kokoelmateos Hans Nissenin mustan kauden sarjakuvista vuosilta 1999-2002.

Intensiivinen ja sävyltään synkkä kirja sisältää valikoiman taidesarjakuvanäyttelyihin ja antologioihin tehtyjä sarjakuvanovelleja, kuvituksia sekä ennenjulkaisemattoman sarjakuvan, jolta kokoelma on saanut nimensä.

Kauhukavalkadin vastapainona kirjaan on kerätty kokonaisuudessaan Ilta-Sanomissa Kuukauden kotimaisena ilmestynyt postmoderni hupailu Ilmapallomies.

Käsikirjoitukset sarjakuviin ovat tehneet Jukka-Pekka Valkeapää ja Laura Honkasalo.

Riina Tanskanen & Samu Kuoppa: Kapitalismin suuri illuusio

HUOM! Tekstiteos, jossa on mukana lyhyitä sarjakuvaosuuksia.

Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa esittelevät kirjassaan Kapitalismin suuri illuusio yhdeksän keskeistä valhetta, joiden varassa nykyjärjestelmä lepää.

Teos palauttaa talouspuheen arjen tasolle ja kysyy, miksi hoiva nähdään kustannuseränä, miksi ympäristön tuhoaminen kasvattaa taloutta ja miksei talouden tehtävä ole taata jokaisen ihmisen perustarpeet.

Ihmiskunnan edistyksen airuena esitetty kapitalismi rapauttaa demokratiaa, pitää yllä orjuutta ja ruokkii epätasa-arvoa. Kapitalismi myydään meille ainoana vaihtoehtona, vaikka se on mahdollisista vaihtoehdoista pahimpia.

Tämä kirja on vaaleanpunainen kutsukirje vastarintaan. Jotta voimme muuttaa taloutta ja sen kautta maailmaa, täytyy meidän kaikkien pystyä myös puhumaan siitä.

Samu Kuoppa (s. 1995) ja Riina Tanskanen (s. 1998) ovat tamperelaisia kirjoittajia ja aktivisteja, jotka ovat julkaisseet laajalti tekstejä yhteiskunnallisista aiheista.
Tanskanen tunnetaan myös sarjakuvaprojektistaan Tympeät tytöt.

Kuoppa ja Tanskanen päätoimittavat yhdessä postmillenniaalien verkkomediaa Vita nuovaa.

Alkuun

MANGA-UUTUUDET

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 2

On vuosi 1878.

Kauan eristäytyneenä ollut Japani on vasta vähän aikaa sitten avautunut ulkomaille.
Maailmanmatkaaja Isabella Bird tahtoo tutustua Japanin omaleimaiseen vanhaan kulttuuriin, joka on vähitellen katoamassa, ja kulkea maan halki käyttäen teitä, joilla länsimaiset kävijät eivät vielä ole kulkeneet.

Ensiksi tie kulkee Tokiosta Nikkõseen. Siellä Bird etsii kartoista mieleistään reittiä vuorten halki länsirannikolle. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo…

Bird ihmemaassa pohjautuu matkakertomukseen Unbeaten Tracks in Japan.

Ikäsuositus: 10+ / Historia/draama

Konami Kanata: Chi’s Sweet Home 2

Osa 2/12

Chi’s Sweet Home – Oma koti kullan kallis on herttaisenhulvaton sarjakuva, joka valottaa kissanelämää niin lemmikin itsensä kuin ihmisenkin näkökulmasta.

Sopii kaikenikäisille kissojen tai huumorin ystäville!
.

.

ONE & Yusuke Murata: One-Punch Man 20

Osa 20/20+

Ratkaiseva taistelu hirviöliittoa vastaan on lähellä.

Sankariliitto kokoaa S-luokan sankarit suunnittelemaan iskua, mutta yhteisymmärrystä ei tunnu löytyvän.

Sekasorto vain yltyy, kun Makea maski änkeytyy mukaan.
Kingin saapuminen kohentaa ilmapiiriä, mutta riittääkö se…!?

Taistelu alkakoon!!

Ikäsuositus 13+ / Toiminta

Konami Kanata: Chi’s Sweet Home 3

Osa 3/12

Chi’s Sweet Home – Oma koti kullan kallis on herttaisenhulvaton sarjakuva, joka valottaa kissanelämää niin lemmikin itsensä kuin ihmisenkin näkökulmasta.

Sopii kaikenikäisille kissojen tai huumorin ystäville!

.

Kaoru Mori: Emma 7

Osa 7/10

Emman äkillisen katoamisen jälkeen William jäljittää hänet Amerikkaan asti.

Seuraa paluu Englantiin, jossa Emman ja Williamin tarina lipuu kauan odotettuun ja ansaittuun loppuunsa.

Ikäsuositus: 10+ / Draama

Konami Kanata: Chi’s Sweet Home 5

Osa 5/12

Chi sopeutuu vähitellen uuteen asuntoon.

Tutkittavaa riittää silti, niin omassa kotipiirissä kuin lähipuistossa ja kaduillakin.
Kissanpentu saa useita uusia ystäviä – ja kohtaa myös vanhan tutun!

Hilpeää, lämminhenkistä ja oivaltavaa kissa- ja ihmishuumoria.

Väreissä!

Kaoru Mori: Emma 8

Osa 8/10

Emman ja hänen ystäviensä tarina jatkuu!

Tarjolla on jälleen sekä koskettavia ihmiskohtaloita että upeaa ajankuvaa viktoriaanisesta Englannista.

Tässä kirjassa ovat pääosissa mm. kihlattunsa hylkäämä Eleanor, palvelustyttö Tasha sekä nuori Kelly-rouva aviomiehineen.

Ikäsuositus: 10+ / Draama

Natsumi Ando: Horoskooppimysteerit 2

Osa 2/4

Lili on koulutyttö, jolla on hiukan epätavallinen harrastus: hän laatii horoskooppeja.

Lisäksi, kun lähiseudulla tapahtuu rikos, hän ryhtyy selvittämään sitä tähtietsivä Spicana – etsivänä, joka älynsä lisäksi luottaa tähtien apuun!

Horoskooppimysteerien toisessa osassa Lilin ystävä Hiromi joutuu melkoiseen pinteeseen.
Ja etsivätärtämme odottaa ensiesiintyminen televisiossa!

Mutta kuten arvata saattaa, asiat eivät suju aivan odotetusti, sillä joku hautoo ikävää temppua.

Ikäsuositus 10+

Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli – Shin Gaiden: Sankaritarinoita 1

Akakabutoa vastaan käydyn sodan jälkeen Gin tovereineen lähtee kertomaan huonoja uutisia taistelussa kuolleiden soturien omaisille.

Näillä matkoilla menneet uroteot heräävät henkiin ja uusia sankaritarinoita syntyy…

.

.

Hiromu Arakawa: Hero Tales 1

Osa 1/5
Räjähtävää toimintaa Fullmetal Alchemistin luojalta!Tarun mukaan jokaisella Otavan seitsemällä tähdellä on oma sankarinsa.
Kaksi näistä on ikuisessa sodassa keskenään, kohtalonaan syöstä koko maailma kaaokseen…
Itsepäinen Taitoo Shirei ei taruista välitä.
Läpäistyään viimein kylän nuorten aikuistumiskokeen hän saa palkinnokseen muinaisen miekan, jonka voi vetää huotrastaan vain todellinen sankari.

Ponnisteluista huolimatta terä pysyy huotrassaan ja pian miekka katoaa salaperäisen varkaan matkaan.

Ikäsuositus: 12+ / Seikkailu/fantasia

To gain the power he needs to save his friend from a cursed spirit, Yuji Itadori swallows a piece of a demon, only to find himself caught in the midst of a horrific war of the supernatural!

In a world where cursed spirits feed on unsuspecting humans, fragments of the legendary and feared demon Ryomen Sukuna have been lost and scattered about.
Should any demon consume Sukuna’s body parts, the power they gain could destroy the world as we know it.

Fortunately, there exists a mysterious school of jujutsu sorcerers who exist to protect the precarious existence of the living from the supernatural!

Hakari and Panda head for Tokyo No. 2 Colony in search of Kashimo.

When they enter, they get separated, and Hakari faces Charles, a culling game player and wannabe manga creator!

Meanwhile, Panda encounters Kashimo and finds himself overwhelmed by their difference in strength!

Kentaro Miura: Berserk Deluxe 14

The death of Berserk creator Kentaro Miura saddened the worlds of manga and anime, but his greatest creation lives on.

Berserk Deluxe Edition Volume 14 collects the master’s final chapters of Berserk plus the Berserk Official Guidebook, the ultimate resource to Miura’s manga masterpiece.

Deep within the nightmare realm of Casca’s dreams, Schierke and Farnese battle endless horrors to reach the dark secret that has imprisoned Casca’s mind since the shattering events of the Invocation of Doom.

But if they are successful and Casca reclaims her sanity, will she be able to face Guts the Black Swordsman and the harrowing memories of her gruesome ordeal he is sure to trigger?

Collects Berserk Volumes 40, 41, and Berserk Official Guidebook.

Nagata Kabi: My Pancreas Broke, But My Life Got Better

The latest diary manga from the Harvey Award-winning creator of My Lesbian Experience With Loneliness and My Wandering Warrior Existence.

In this new autobiographical manga following My Wandering Warrior Existence, Nagata Kabi has quit drinking in an attempt to get healthier-or she’s trying to, anyway.

Her former struggles with alcohol led to pancreatitis and a serious hospitalization, and now she has no choice but to give up drinking.

Follow the author as she details the quest to improve her health during a global pandemic.

Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness – Special Edition

A beautiful hardcover rerelease of the critically acclaimed manga that won the Harvey Award–with a new cover and bonus chapter.

My Lesbian Experience with Loneliness is a raw and heartfelt account of one young woman’s struggles with her sexuality, mental well-being, and feelings of alienation in our modern age.

Told using expressive artwork that invokes both laughter and tears, this intensely personal and insightful work was previously released in a single volume paperback edition that garnered critical acclaim from across the globe, won several awards, and topped “best-of” lists in multiple categories.

This hardcover special edition features new cover art and an all-new bonus chapter by the author.

Hirohito Araki: JoJo’s Bizarre Adventure 1 – Phantom Blood 3

The conclusion of the Phantom Blood Arc!

Jonathan Joestar and his mentor Zeppelli continue their pursuit of the villainous vampire, Dio!

But to get to him, they must first face down his murderous henchmen!

In battle after bloody battle, JoJo and Zeppeli are pushed to their limits and beyond!

Alkuun

ENNAKKOTILAUKSET

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto – Täyttä elämää (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 28.12.2023.

Kamalan luonnon persoonalliset eläinhahmot ovat rehellisesti sitä mitä ovat.

Ilves, kärppä, kettu ja kumppanit jos ketkä osaavat kertoa elämän iloista ja mutkista.
Metsässä kun ei voi mennä suojaan sateelta, ja päivä paistaa silloin kun on paistaakseen.

Jokainen hetki itse kunkin poluntallaajan arjessa voi olla viimeinen, joten ei kannata jarrutella!

Kamalan luonnon suosittuja sarjakuvastrippejä on koottu nyt jo neljääntoista albumiin.
Täyttä elämää jatkaa isojen albumien sarjaa, jossa sanomalehdissä ihastuttaneet stripit julkaistaan ilmestymisjärjestyksessä.

Pertti Jarla: Fingerpori 17 (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 28.12.2023.

17. Fingerpori-kokoelman kantta koristaa Petri Malja, monet liemet keittänyt Fingerpolin retrotutkija ja Heimo Vesan työkaveri.

Pertti Jarla on omin käsin koonnut vuoden hauskimmat fingerstripit koko kansan riemupakkaukseksi.

Ihmekaupunki Fingerporin tutut hahmot tulkitsevat vuoden tapahtumat omintakeisella tyylillään.

Tommi Musturi: Future (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 22.1.2023.

FUTURE kietoo lukijansa eri ajoissa tapahtuvien tarinoiden verkkoon, josta on ensihämmennyksen jälkeen hankala päästää irti.

FUTURE kertoo ihmiskunnan erilaisista tulevaisuuksista.
Tommi Musturi tarinoi paitsi tulevaisuutta kuvitellen ja nykyhetkestä ammentaen, myös erilaisten historiallisten viittausten, utopioiden sekä ideaalien kautta.

FUTURE yhdistää jotain lukijalle tuttua johonkin täysin vieraaseen.
Scifi-spektaakkeli päätyy avaruudessa päämäärättömästi leijailevaan muovipussiin ja tämän sisältä avaruutta tutkivaan parivaljakkoon; toisaalla lähitulevaisuudessa kaikki varallisuus ja valta on keskittynyt yhteen raunioituneen pariskunnan johtamaan yhtiöön; jossain aivan muualla lukija löytää itsensä sattumalta kadonneesta salaperäisestä kaupungista Centrasta; entä miten sieltä täältä esiin putkahtava tekoäly IDA liittyy tähän kaikkeen?

FUTURE yllättää lukijansa myös piirrostyylein.
Sarjan jokainen aikataso on toteutettu erilaisin kerronnan tavoin.

Tyylien kirjo on osa kokonaisuutta ja kuljettaa lukijaa ihmiskunnan eri aikojen tunnelmiin.
Kokonaisuus on poikkeuksellisesti ilmaisumuotoa uudistava sarjakuvateos – harvoin on sarjakuva ollut ilmaisultaan näin vitaali ja monitahoinen.

Tommi Musturi (s. 1975) on kuvataiteilija ja yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia sarjakuvantekijöitä.

FUTURE-kirja ilmestyy yhtä aikaa seitsemässä eri maassa.

Tihku (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 22.1.2024.

Oletko valmis kohtaamaan noiduttuja taskunauriita, kesyttömiä metsiä, huoletonta lähiöfilosofiaa sekä nättejä perhosia?

Tihku on kahdentoista taiteilijan yhteinen sarjakuvateos ja Kutikutin toimittaman kirjasarjan ensimmäinen osa.

Teoksen taiteilijat: Terhi Adler, Terhi Ekebom, Esko Heikkilä, Jyrki Heikkinen, Ivanda Jansone, Joonas Järvi, Tiina Lehikoinen, Hanneriina Moisseinen, Lauri Mäkimurto, Jyrki Nissinen, Kati Rapia ja Katja Ronkanen

Toimittajat: Tommi Musturi, Hannele Richert, Heikki Rönkkö

Graafinen suunnittelu ja ulkoasu: Benjamin Bergman

Kansikuva: Terhi Adler

Kutikuti on noin kuudenkymmenen Suomessa asuvan nykysarjakuvantekijän yhdistys ja kollektiivi.

/ˈtihku/, [ˈt̪içku] – Meteorologin tihku on pienipisaraista vesisadetta, pisaroiden halkaisija on noin 0.1 mm. Se näkyy hyvin silmälaseissa mutta ei tee lätäköihin renkaita. Tihkua sataa sumupilvestä..

Sarjakuvan paikka (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 15.2.2024.

Sarjakuvan paikka päivittää suomalaisen sarjakuvan 2020-luvulle.
Se kartoittaa sarjakuvan tilan osana suomalaisen taiteen kenttää. Samalla se määrittelee lukijalle, mitä “nykysarjakuva” oikein on.

Suomessa työskentelee tällä hetkellä useampi sarjakuvataiteilija kuin koskaan ennen.
Sarjakuvakirjoja tehdään laaja-alaisemmin ja paneutuneemmin kuin koskaan.

Sarjakuvayhdistys Kutikuti ry:n teettämän kyselyn mukaan taiteilijat joutuvat kuitenkin yhä tekemään työtään projektiluontoisesti, muiden töiden ohessa.
Kentän rakenteet ovat muutenkin löyhät.

Kirjan toimittaja Ville Hänninen tutkii teoksessa 2020-lukuisen sarjakuvan tilaa sitä eri suunnista tarkastellen.

Kirja käyttää yhtenä aineistonaan suomalaisen sarjakuvan kentälle keväällä 2023 tehtyä laajaa kyselyä.
Teosta varten tehty kartoitus selvitti kotimaisten sarjakuvantekijöiden sisältöjä, työnkuvaa, toimeentuloa, yleisöjä sekä yleisesti sarjakuvataiteilijan arkea ja tämän ajatuksia työstään nyt ja tulevaisuudessa.

Kirjan sisältö tarkastelee sarjakuvaa ja sen tilaa myös ilmaisumuotoa ympäröivien rakenteiden kuten rahoituksen, sarjakuvakritiikin, mediatilan, näyttelytoimen eri toimijoiden kautta.

Teoksen kolme esseetä kartoittavat suomalaisen nykysarjakuvan historiaa (Tommi Musturi), sarjakuvan ja kuvataiteen rajapintaa (Aarnoud Rommens, Kanada) sekä tekoälyn roolia tulevaisuuden sarjakuvassa (Ilan Manouach, Kreikka).

Vastaava toimittaja: Ville Hänninen
Tuottaja ja avustava toimittaja: Tommi Musturi
Taitto ja visualisointi: Eeva Meltio
Artikkelisisältö: Ilan Manouach, Tommi Musturi ja Aarnoud Rommens.

Edgar Rice Burroughs & Russ Manning: Tarzan – Paluu Opariin (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 15.2.2024.

Yksi suosituimmista Tarzan-kirjoista on Tarzan ja Oparin aarre.

Nyt julkaistavassa kirjassa seikkailu saa jatkoa, kun Tarzan ryöstetään Opariin.
Tarzanin poika Korak lähtee etsimään isäänsä tarunhohteisesta, eristäytyneestä kaupungista, joka on täynnä rikkauksia.

Russ Manningia pidetään Tarzan-sarjakuvien taitavimpana piirtäjänä.

Hän piirsi sarjaa 1967-1979 sekä sanoma- että sarjakuvalehtiin. Tämä albumi koostuu arkipäiväsarjoista vuosilta 1967-1969.

Tämän kirjan seikkailua ei ole julkaistu täydellisenä koskaan suomeksi.

Lee Falk & Phil Davis: Taika-Jim ja jäädemonit (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 28.2.2024.

Taika-Jim (Mandrake) on yksi maailman ja Suomen tunnetuimmista sarjakuvista.
Se ilmestyi viikoittaisena sunnuntaisarjana vuosina 1934-2013 ja sitä piirrettiin myös sarjakuvalehtiin Amerikassa ja Italiassa.

Sarja oli parhaimmillaan 1940- ja 1950-luvuilla ja sitä julkaistiin Suomessa Apu-lehdessä, jossa se sai suuren suosion.

Tähän albumiin on valittu 8 sunnuntaiseikkailua 1940- ja 1950-luvuilta.
Seikkailut ovat puhdasta scifiä ja fantasiaa.

Niissä liikutaan Afrikan viidakoissa, Pohjoisnavalla, valtameren pohjalla ja avaruudessa.
Vieraiden kulttuurien edustajat kaukaisilta planeetoilta vierailevat Maapallolla ja Taika-Jim viedään usein vieraille planeetoille tahtomattaan.

Sarja on mielikuvitusrikasta, hyvin piirrettyä sarjakuvaa kaikenikäisille lukijoille.
Suurinta osaa albumin seikkailuista ei ole julkaistu Suomessa 1950-luvun Apu-lehden jälkeen.

Martin Quenehen & Bastien Vivés: Corto Maltese – Musta valtameri (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 10.4.2024.

Nuori Corto Maltese on merirosvona Tyynellä valtamerellä Japanin rannikolla ja joutuu auttamaan japanilaista ystäväänsä, joka on Perun japanilaisia.
Matka jatkuu Tokion kautta Peruun ja siellä hän kohtaa taas vanhan tuttavansa Rasputinin.

Tämä ranskalaisten tekijöiden teos aloittaa sarjan nuoresta Corto Maltesesta.

Sarja on saanut hyvät arvostelut ranskankielisessä maailmassa.

Alan Grant & John Wagner: Judge Dredd – Kuoleman morsian (ENNAKKOTILAUS)

ENNAKKOTILAUS.
ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 15.4.2024.

Judge Dredd on kovaotteinen lainvalvoja tulevaisuuden levottomassa Mega-Cityssä, jossa suurin osa asukkaista on työttömiä ja rikollisia.

Sarja on Englannin suosituin sarjakuva, joka aloitti omana lehtenään 1977 ja ilmestyy edelleen.
Kustannus Jalava on julkaissut nelisenkymmentä sarjan albumia, joita myytiin yhteensä lähes 100 000.

Tässä albumissa on neljä sanomalehdissä ilmestynyttä pitkää seikkailua, joita ei ole aikaisemmin julkaistu suomeksi.

Alkuun

ULKOMAISET UUTUUDET

Neil Gaiman & P Craig Russell: The Complete American Gods

The complete American Gods comic book series, adapted by comics legend P. Craig Russell from the New York Times bestselling and award-winning novel by writer Neil Gaiman, in an affordable paperback omnibus edition.

Shadow Moon, fresh out of jail, finds his wife dead, his life in shambles, and nowhere to turn.
But a chance meeting with the mysterious Mr. Wednesday thrusts him into the center of a conflict between new and old gods, where the future of human and divine life is at stake.

The Hugo, Bram Stoker, Locus, World Fantasy, and Nebula award-winning novel and hit Starz television series by NEIL GAIMAN is adapted as a graphic novel!

Collecting the complete American Gods comic book series, along with art process features, high res scans of original art, layouts, character designs, and bonus art by Becky Cloonan, Skottie Young, Fabio Moon, Dave McKean, and many more!

Collects American Gods: Shadows #1-#9, American Gods: My Ainsel #1-#9, and American Gods: The Moment of the Storm #1-#9.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 11

While Hazel and her family fight for scraps to survive, the rich and powerful race to forge new allegiances in the universe’s never-ending war.

Romeo & Juliet meets Star Wars in this genre-blending, sci-fi/fantasy space opera about star crossed lovers from enemy worlds.
An epic for mature readers, Saga follows new parents Marko and Alana as they risk everything to raise their child amidst a never-ending galactic war.

A multiple award winning, critically acclaimed masterpiece and one of the most iconic, bestselling comic book series of its time.

The SAGA series has sold over 7 million copies to date across all formats, has been translated into 20 languages, and has garnered multiple Eisner and Harvey Awards, plus a Hugo Award, British Fantasy Award, Goodreads Choice Award, Shuster Award, Inkwell Award, Ringo Award, and more.

It has been featured in such mainstream media outlets as TIME, Entertainment Weekly, The Atlantic, NPR, and beyond, and has become a pop culture phenomenon.

Collects SAGA #61-66.

Anneli Furmark: Gå med mig till hörnet

Elise är en bra bit över 50, hon lever i en stabil och ordnad tillvaro, gift med Henrik sedan 25 år, barnen är utflugna.

De betraktar sitt äktenskap som lyckligt och lugnt till den dagen Elise träffar Dagmar på en vernissage.
Dagmar (som också är gift) och Elise bor långt från varandra, men attraktionen är stark och under en oroväckande varm och torr sommar inleder de en relation som delvis på grund av avståndet mycket liknar en tonårsförälskelse, med allt vad den innebär av sms, låtlistor och chatsamtal.

De säger att de är som Brokeback Mountain med kulturtanter istället för cowboys.
Sen tar allt en oväntad vändning, åtminstone oväntad för Elise.

GÅ MED MIG TILL HÖRNET är en serieroman om en oväntad förälskelse vid en tidpunkt i livet då de inblandade hade trott att lugnet skulle infinna sig.

Alkuun

LEHDET JA KIRJAT

Heikki Kemppainen: Nännit

Nännit on Heikki Kemppaisen (s. 1964) ensimmäinen pitkä sarjakuva.

Se kertoo nuoruudesta, muistoista, kapinasta, punkista, vanhenemisesta ja muistisairaudesta.

Nännit sijoittui neljän finalistin joukkoon Helsingin sarjakuvafestivaalien Zine-festissä 2022.

.

Marko Turunen: Life Goes On Near Kotka Morgue

Elämä jatkuu Kotkan vanhan ruumishuoneen varjossa.

Near Kotka Morgue -sarjan kolmas ja viimeinen osa.

.

.

Tähtivaeltaja #167 (4/23)

Mukana mm.

Kauhukirjailija Ramsey Campbell Helsingissä

Ramsey Campbell – Enkelten luona (novelli)

Katsomisen arvoisia uutuussarjoja

Rakkautta & Anarkiaa 2023

Topi Lepojärvi – Satu pienestä metsätähdestä (novelli)

Hämis ja Teris journalisteina

Kevyt Metalli 14

Kovakantinen paksu erikoisnumero, jonka materiaalista osa on uutta, osa julkaistu Kevyt Metalleissa 1-6.

Mukana Hannu Kesola, Heidi Jönsson, Vesa Vitikainen, Juho Sihvonen, Harri Tarkka, Tuomas Koivurinne, Veli Loponen, Tuomas Myllylä, Sari Sariola, Ilpo Koskela, Ninni Aalto, Sippo Mentunen, Antti Kosonen, Reima Mäkinen, Lauren ja Markus Tuppurainen, P Blanco, K Rosé, Michael Vogt, Mikael Mäkinen, Katja Louhio, Aleksi Kuutio ja Anssi Rauhala.

Laaki 1/1993

VARASTOLÖYTÖ.

Mukana Ralf König, Juba, Wallu, Claire Bretecher, Heikki Paakkanen, Pekka Seppänen & Jari Pantzar, Jope Pitkänen, Gotlib, Timo Mäkelä, Hilary Robinson & Suzy Varty, Margerin & Alteau, Freddy Milton, Zep, Pertti Hämäläinen, Pentti Nuortimo, Nihat, Howard Cruse, Rauli Nordberg ja Timo Kokkila.

.

.

Onnellisuus

Oulun Sarjakuvakeskus ja Nuorten Ystävät toteuttivat syksyllä 2023 yhteistyössä sarjakuvapajoja NY:n matalan kynnyksen yksiköiden Klubitalo Pönkän, Tönärin ja Roihulan jäsenille sekä Verton kävijöille.

Teoksen sarjakuvat ovat syntyneet näissä sarjakuvapajoissa.
Pajat olivat avoimia kaikille sarjakuvista kiinnostuneille ja yhteisestä tekemisestä innostuneille.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla osallistujat valitsivat yhteisen teeman, jota he käsittelivät ja josta he loihtivat tarinoita.
Yhteisen antologian teemaksi nousi onnellisuus. Sarjakuvien sisällöissä nousee esille monenlaisia näkökulmia.

Mukana on sekä osallistujien omaan elämään liittyviä kertomuksia että fantasiaa.

Tähän antologiateokseen on koostettu pajoissa syntyneitä sarjakuvia.
Teos julkaistiin Oulun Sarjakuvafestivaalilla 2023.

Tekijät: Milla, IK, Katriina Pulkkinen, Milnæ, Atte Taskila, Reijo, Elina, Jere M., N. Karlsson, Jani Visuri, J.R., Salla Kuusisto ja Pasi Kankainen

Toimittaneet: Emilia Laatikainen ja Harri Filppa.

Kaltsu Kallio: Viima #3

Sarjakuvalehti täynnä timanttista toimintaa ja jännittäviä juonenkäänteitä!

Mukana Kaltsu Kallio, Kivi Larmola, Petteri Tikkanen ja JJ Nääs.

.

.

Hämärän aika 2/2023

Syksyn numerosta löytyy sarjakuva Minna Suutarilta, Janne Luokkaselta ja Juho Sihvoselta.

Mukana on myös Lauri Nolten novelli

Tekijät: Juho Sihvonen, Taneli Rasi, Janne Luokkanen.

.

Karl Stock: Comic Book Punks – How a Generation of Brits Reinvented Pop Culture

The influence of the comic book has never been greater, from movies to streaming and beyond, but the journey comics took from disposable kids’ magazines to literary prize-winning books and global franchises turned on a highly unusual group of writers and artists.

Few would have expected a small gathering of British comic book fans and creators in the early ’70s to spark a cultural revolution, but this was the start of a disparate movement of punks, dropouts and disaffected youths who reinvented a medium and became the imaginative heart of a global success story.

Based on years of interviews with a generation of leading writers, artists and editors, Karl Stock reveals the true story of the wild times, passion and determination that helped, hindered and saw the reinvention of comics.

Stock brilliantly tells the story of the triumphs and disasters that rewrote the rulebook on what comics could be and who they should be for.

Alkuun

KÄYTETYT SARJAKUVAT

Kazuo Koike & Goseki Kojima: Lone Wolf and Cub 1 – The Assassin’s Road (K)

KÄYTETTY.
Kellastuneet sivut.

Dark Horse Comics is proud to present one of the authentic landmarks in graphic fiction, Lone Wolf and Cub, to be published in its entirety for the first time in America. An epic samurai adventure of staggering proportions — over 7000 pages — Lone Wolf and Cub (Kozure Okami in Japan) is acknowledged worldwide for the brilliant writing of series creator Kazuo Koike and the groundbreaking cinematic visuals of the late Goseki Kojima, creating unforgettable imagery of stark beauty, kinetic fury, and visceral thematic power that influenced a generation of visual storytellers both in Japan and in the West. Don’t miss this monumental monthly release, twenty-eight volumes, with each collection approximately 300 pages!

This volume includes the following stories:
Son for Hire, Sword for Hire
A Father Knows His Child’s Heart, as Only a Child Can Know His Father’s
From North to South, From East to West
Baby Cart on the River Styx
Suio School Zanbato
Waiting for the Rains
Eight Gates of Deceit
Wings to the Birds, Fangs to the Beast
The Assassin’s Road

Kazuo Koike & Goseki Kojima: Lone Wolf and Cub 2 – The Gateless Barrier (K)

KÄYTETTY.
Kellastuneet sivut.

The epic continues! Among the five stories in this issue: Cub has been captured while Lone Wolf lies unconscious! All of Cub’s captors are cruel, all but the osue (the lowest maid). But her help may be her undoing. The household waits for the feared Lone Wolf to come looking for his son…and when he does…pick up Volume Two to find out what happens — plus four other great stories, as this classic epic continues!

This volume includes the following stories:
Red Cat
The Coming of the Cold
Tragic O-Sue
The Gateless Barrier
Winter Flower

Rossi Rossano & Delizia Delizia Marco: Ramba (K)

KÄYTETTY.
Kuluneet kannet.

Seksiä ja väkivaltaa tihkuvia tarinoita kyltymättömän himokkaasta naisammattitappajasta Rambasta.
Paha saa aina palkkansa – ja lopussa kiitos seisoo.

Todellakin vain aikuisille!

Pat Mills & Ron Smith: Judge Dredd 1 (K)

KÄYTETTY.
Etukannessa pari pientä taitosta.

Judge Dredd – oikeuden mies -albumit ovat kovaa tavaraa!

Sisältää tarinat:

Satanuksen veri – osat 1-3

Nyyhkyjuttu – osat 1-2

Otto Sumpin rumuushoitola – osat 1-3

Läskiliiga – osat 1-2

T.B Grover & Ron Smith: Judge Dredd 3 (K)

KÄYTETTY.
Kuluneet kannet, taitoksia.

Judge Dredd joutuu pelastamaan varastetut tuomarikloonit mutanttien käsistä, apunaan Mean Machine Angel.
Sisältää tarinat:

Dredd Angel – osat 1-7 — Dredd Angel – progs 377-383

Thirteenth Assessment – prog 421

Casey’s Day Out / Safer in the Cell – prog 422

T.B Grover & Ron Smith: Judge Dredd 4 (K)

KÄYTETTY.
Kulmat hieman pyöristyneet, muuten hyvässä kunnossa.

Neljäs Judge Dredd -albumi sisältää usean seikkailun yhden pitkäjuonisen tarinan sijaan.
Sisältää tarinat:

Mönjä – Gunge – prog 280

Raivohullut – Rabid – prog 289

Mollukat – Blobs – prog 290

Jäljittelijät – Jimps – prog 295

Mörskälä – Osat 1-4 – Shanty Town – progs 300-303

Prezzelin logiikka – Prezzel Logic – prog 304

Tienkuningas — King of the Road – prog 315

Brian Bolland & Ron Smith: Judge Dredd 6 (K)

KÄYTETTY.
Kansissa kulumaa. Takakannen kulmassa taitos.

Enkelin jengi on kaapannut Pikku Judgen joten Judge Dredd lähtee jäljittämään häntä Judge Hersheyn ja Judge Lopezin kanssa. He kiertävät Justice One aluksella ympäri galaksia ja päätyvät lopulta Vähä-Lingo nimiselle planeetalle, jota asuttavat ruumiinvuokraajat.
Sisältää tarinan:

Pikku Judge — The Judge Child / Judge Child Quest – progs 165-173

Osa 10 : Ruumiinvuokraajien planeetta

Osa 11 : Nälkäinen planeetta

Osat 12-14 : Taistelutanner

Osat 15-16

Osat 17-18.

Pat Mills & Bryan Talbot: Nemesis 5 (K)

KÄYTETTY.
Etukannessa vanha hintalappu ja selässä murtuma.

Viides kirja.

.

.

Tatsuya Ishida: Sinfest – Viva la Resistance (K)

KÄYTETTY.
Kulumaa kansissa.

Sinfest is BACK, and better than ever!

Viva la Resistance features over a year and a half of never-before-collected strips from the webcomic phenomenon that’s “head-and-shoulders above the rest [… and] superior to most print comic strips, too,” (R.C. Harvey).

What other series has had the chutzpah to make characters out of God, the Devil, Jesus, Buddha, Barack Obama, Sarah Palin, and corrupt Wall Street CEOs?

As the Onion’s A.V. Club remarked, Tatsuya Ishida’s Sinfest is “irreverent and playful… [crossing] lines that few cartoonists would dare toe.”

Widely acclaimed for both style and content, Sinfest is a frequent entry in critics’ “Best Comics of the Year” lists (Comics Journal, MTV, Comics Reporter, Comics Worth Reading) and just hit its tenth year of serialization.

Don’t miss it!

Brigitte Koyama-Richard: One Thousand Years of Manga (K)

KÄYTETTY, HYVÄKUNTOINEN.

In recent years, Manga has seen phenomenal success, not only in Japan, where it dominates the publishing industry, but also in the West, where it is steadily growing in popularity and influence.

As swift and sudden as the popularity of this graphic art form may seem, Manga has, in fact, deep roots in Japanese culture, drawing on centuries-old artistic traditions.
As early as the twelfth century, Emakimono scrolls existed, a narrative form in which stories of all kinds—romantic, fantastic, even comic—were told through the combined use of text and illustration.

Japanese art continued to change as profound political, social, and economic transformations remade the country in the centuries to follow.

Today there is little doubt as to the meaning of the term Manga—nor to the astonishing popularity of the form—but few in the West understand the long artistic history that gave birth to this phenomenon and the social factors that continue to shape it today.

One Thousand Years of Manga is both an informative account of the genesis of the form and a visual delight.
Through its captivating illustrations and enlightening text, the book situates Manga in its proper context, appreciating it for what it truly is: an integral part of Japanese art and culture that is as rich and revealing as it is popular.

James Van Hise: Calvin & Hobbes, Garfield, Bloom County, Doonesbury and All That Funny Stuff (K)

KÄYTETTY.

A new wave of humor strips has swept the comics section, winning the hearts of America, young and old.

These are the pulsebeat of the ’90s, capturing the way people view the world from the quirky perspectives of today.
Could anyone in 1950 have envisioned the off-the-wall humor of Outland, Bloom County, Calvin & Hobbes, The Far Side, Doonesbury, Life in Hell, Garfield and the other wild, weird and wonderful wackines?

From the ground breaking social and political satire of Doonesbury 20 years ago to the strangely on-target portrayal of childhood imagination run amuck in Calvin & Hobbes, comics have caught up to the humor of our time and, in some cases, are rolling back the boundaries of imagination.

Inside this book you’ll meet creative geniuses, including Bill Watterson (Calvin & Hobbes), Gary Larson (The Far Side), Matt Groening (Life in Hell, The Simpsons), Gary Trudeau (Doonesbury), an others who have changed the face of the modern newspaper daily and Sunday cartoon strip.

Each major strip is profiled, its unique brand of humor examined, as each creator explains their motivations and intentions in their own words.

Madeleine Rosca: Hollow Fields 1-3 (K)

KÄYTETTY.
KOKO SARJA.
Ensimmäisen osan kannessa pieni taitos.

Hollow Fieldsin päähenkilö on Lucy Snow, joka on aloittamaisillaan ensimmäisen kouluvuotensa.

Väärinkäsityksen vuoksi hän kirjoittautuukin pienen, mukavan ala-asteen sijasta neiti Weaverin akatemiaan tieteellisesti lahjakkaille ja eettisesti piittaamattomille!
Tämä koulu tunnetaan myös nimellä Hollow Fields.

Hollow Fieldsissä lapsista koulitaan hullujen tiedemiesten ja pahojen nerojen seuraavaa sukupolvea.
Lukujärjestyksessä on matematiikkaa ja äidinkieltä… ei! Vaan elävänä täyttämistä ja lajienvälisiä elinsiirtoja!

Jotta Lucy pysyisi hengissä, hänen on omaksuttava pelottavat oppiaineet nopeasti, koska jokaisen viikon päätteeksi huonoin oppilas joutuu jälki-istuntoon.

Ja jälki-istunnosta ei ole paluuta!

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 1-12 (K)

KÄYTETTY, HYVÄKUNTOINEN. KOKO SARJA.

Light Yagami löytää muistikirjan, jonka avulla sen omistaja voi surmata haluamansa ihmisen.

Light ei usko kirjasen voimaan, mutta kaksi kuollutta rikollista myöhemmin hän tietää omaavansa maailmaa muuttavan aseen.

Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

Death Note on maailman suosituimpia ja arvostetuimpia japanilaisia sarjakuvia.
Älykäs, syvällinen ja väkivaltainen sukellus ihmismielen synkimmille sivupoluille.

Omaperäinen yliluonnollinen dekkari vaativaan makuun.

Rumiko Takahashi: Rinne 1 (K)

KÄYTETTY.

Rumiko Takahashin uusi mangasarja kertoo Sakura-työstä, joka sai kyvyn nähdä aaveita ja henkiä jouduttuaan lapsuudessaan henkien kaappaamaksi, sekä Rinne-pojasta, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi shinigami, kuoleman henki.

Sakura on ainoa, joka ei pelkää Rinnen shinigami-puolta.

Vähitellen hän alkaa tuntea Rinneä kohtaan muutakin kuin ystävyyttä…

Rumiko Takahashi: Rinne 2 (K)

KÄYTETTY.

Sakura ja Rinne kohtaavat muinaisen soturin ja koulun uima-altaaseen hukkuneen tytön aaveet.

Tämä on kuitenkin vasta alkua, sillä luvassa on ihmeellisiä tapahtumia ja jännittäviä yhteenottoja Rumiko Takahashin tyyliin!

.

S. Clay Wilson: The Collected Checkered Demon 1 (K)

KÄYTETTY.
Ekalla sivulla pienellä edellisen omistajan nimi.

The last of the Zap artists to be anthologized, Wilson has always been the most extreme.

His wild stories of pirates, bikers, and deviants, centering around the character of the Checkered Demon, have kept their humor and philosophical bent while keeping their author far from mainstream comics publishing.

Introductions by William S. Burroughs and Leonardo DiCaprio(!).

Georges Pichard & Lob: Blanche Epiphanie 3 – La Croisière infernale (K)

KÄYTETTY.
Ekalla sivulla pienellä edellisen omistajan nimi.

La jeune orpheline Blanche Épiphanie et son éternel protecteur Défendar, se trouvent, suite aux multiples aventures qu’ils ont vécues dans le tome précédent, en pleine mer.

.

Georges Pichard & Georges Wolinski: Paulette 7 (K)

KÄYTETTY.
Selkämys kärsinyt ylhäältä ja alhaalta.
Ekalla sivulla pienellä edellisen omistajan nimi.
Paulette est apparue pour la premiere fois dans Charlie Mensuel, en janvier 1970. Paulette est une magnifique créature pulpeuse qui déclenche la concupiscence des mâles, caricaturés? par les auteurs comme des êtres obsédés par le sexe, le pouvoir et l’argent…

Ici, Paulette, riche héritière se retrouve ruinée et va devoir s’employer a trouver…un emploi…

La tache s’annonce ardue…

Alkuun

OHEISTAVARAT

Veli-Matti Ural: Pukki ja Petteri -joulukortti

Joulupukki halaa Petteri-poroa.

.

.

Timo Kokkila: Peräsmies-joulukortti – Herkullista joulua!

Herkullista joulua!

.

.

.

Veli-Matti Ural: Angel gets its wings -joulukortti

Every time a Bell rings an angel gets its wings.

.

.

Timo Kokkila: Peräsmies-joulukortti – Haisevaa joulua!

Haisevaa joulua!

.

.

.

Pertti Jarla: Fingerporin puuhakirja

​Fingerporin puuhakirja tarjoaa aivopähkinöitä ja huumoria erilaisten tehtävien muodossa.

Mukana on arvoituksia, ristikoita, sokkeloita ynnä muuta hilpeää tekemistä pitkäksi aikaa.
Tutut hahmot laittavat älyn koetukselle ja palkitsevat osallistujat iloisilla yllätyksillä!​

​Puuhakirjan sisältö on täysin uutta Pertti Jarlan kuvittamaa materiaalia.

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto -seinäkalenteri 2024

Seinäkalenteri Kamalan luonnon tapaan.

Vuosi ei ole lainkaan kamala ilveksen, kärpän, ketun ja kumppaneiden ronskissa mutta hellyttävässä seurassa.

Pertti Jarla: Fingerpori säästökalenteri 2024

Säästövinkkejä joka kuulle!

Jokasäästäjän oma Fingerpori-seinäkalenteri pitää tunnelman korkealla.
Fingerporilaiset vinkit säästäjille eivät pihistele huumorista.

Kierreselkäinen, ripustusreikä.

Suomenkielinen.

Alkuun

Avainsanat: