Luettelo:
Kotimaiset uutuudet
Manga-uutuudet
Ulkomaiset uutuudet
Lehdet ja kirjat
Käytetyt sarjakuvat
Oheistavarat
Alkuun
KOTIMAISET UUTUUDET
Marja Lappalainen & Jarkko Vehniäinen: Kamalan ihanat pennut – Hurja seikkailu
Kamala luonto -sarjakuvasta tutut valloittavat eläinhahmot koheltavat pentuina lasten kuvakirjassa!
Metsässä asuvat pikku pennut ilves, kärppä ja kettu ovat hyviä ystävyksiä.
He ovat keskenään erilaisia mutta voivat luottaa toisiinsa tiukan paikan tullen. Eräänä päivänä kaverusten leikit keskeytyvät, kun purolta kuuluu omituista mekkalaa. Joku taitaa olla pulassa!
Neuvokkaat pennut eivät jää toimettomiksi vaan ryhtyvät suureen pelastusoperaatioon.
Lopulta kiipeliin joutuu useampikin eläin, mutta onneksi apua saadaan yllättävältä taholta.
Kamalan luonnon uusi kuvakirjasarja on hauska kattaus ystävyyttä, rohkeutta ja vauhdikkaita tilanteita.
Elämä kissan kanssa voi olla paitsi auvoista myös haastavaa, ja sama pätee kissan elämään ihmispalvelijoidensa kanssa.
Kunkku on pitkäkarvainen kotikissa, joka tietää hyvin oman paikkansa perheen päänä, ja pyrkii parhaansa mukaan opettamaan sen myös ihmisilleen.
Ristiriitoja syntyy mm. paijauksen määrästä ja pyllykarvojen trimmauksesta. Ja miksei muka vessanpöntöstä saisi juoda?
Kunkku on Erkki Waanin (s. -94) esikoisalbumi. Se perustuu tosielämän kokemuksiin siniverisen kissan kanssa elämisestä.
Kari Karppanen: Yksityisetsivä Kojamo ja salakuljettaja Laitisen aarre
Eletään 1970-luvun intiaanikesää Kotkan Katariinan rauhallisessa puutalolähiössä.
Yksityisetsivä Kojamo seuraisi mieluummin suosikkijoukkueensa pelejä ja kuuntelisi vinyylilevyjään, mutta suostuu rahapulassaan ottamaan vastaan jutun, joka hänestä tuntuu aluksi pelkältä vitsiltä.
Pian hän kuitenkin ymmärtää olevansa keskellä mysteeriä, joka yltää aina vallan korkeimmalle huipulle.
Kojamo yrittää luovia läpi legendojen ja valheiden verkon, jossa tarina muuttuu alati kertojan mukaan.
Pakkaa sekoittavat salaperäinen kaunotar Samarkandista, kasvissyöntiin hurahtanut natsi, Katariinan filosofoiva veneenveistäjä ja hittiviisuja sepittelevä riiminikkari.
Käypä Kojamo Haapasaaren kummituksenkin pakeilla…
Vesa Vitikainen & Tomi Sunnarborg: Simo Häyhä 542 – Valkoinen kuolema
Maailman paras tarkka-ampuja oli yli 500 vihollista tuhonnut talvisodan legenda.
Valkoinen kuolema on kertomus pienen miehen matkasta suureen sotaan.
Maineikkaallaa Kollaan rintamalla karjalaisesta suojeluskunnan mestariampujasta Simo Häyhästä tulee valkoinen kuolema, hiljainen ja omien kunnioittama mies, joka antaa tekojen puhua puolestaan. Yhtenä lumipukuisista urheista taistelijoista, joita viholliset pelkäsivät.
Simo Häyhän ohella Kollaan rintamalla taisteli monia värikkäitä hahmoja, komppanianpäällikkö kapteeni Aarne Juutilaisesta alias Marokon Kauhusta lähtien. Tämä on myös heidän tarinansa.
Vielä nykyisinkin Häyhä arvostetaan kaikkien aikojen maineikkaimmaksi tarkka-ampujaksi.
Idefix ja Voittamattomat 1 – Gallian karvakorvat
Asterixin ja Obelixin uskollinen ystävä ja seuralainen aloittaa nyt seikkailut oman albumisarjansa sivuilla.
Albumissa Asterix lyö vetoa ensiesiintymisensä suorittanut René Goscinnyn ja Albert Uderzon luoma sisukas koirasankari saa albumissa Gallian karvakorvat rinnalleen lystikkään lauman eläinkamuja, joiden rinnalla Idefix jatkaa voittamattomien gallialaisten ikuista kamppailua hulluja roomalaisia vastaan.
Nuorten ja vanhojen koiranystävien lisäksi nämä seikkailut ilahduttavat muun muassa kaikkia kissojen ja pöllöjen faneja.
Luvassa on hauska sukellus antiikin maailmaan hillittömän hahmokatraan seurassa!
Marko Tiainen: Talvisodan panssaritaistelu
Mannerheim-linjan murruttua helmikuun puolivälissä suomalaisjoukot vetäytyivät väliasemaan Länsi-Kannaksella, jossa Puna-armeijan joukot etenivät voiton huumassa kohti Viipuria.
Helmikuun 18. päivä neuvostojoukot saapuivat Näykkijärven edustalle ja seuraavana aamuna ne aloittivat moukaroimaan tykeillä suomalaisten asemia.
Kiivaasta vastarinnasta huolimatta neuvosojoukkojen etenemistä ei saatu pysäytettyä.
23. divisioonan komentaja eversti Woldemar Oinonen sai tehtäväkseen lyödä vihollinen…
MANGA-UUTUUDET
Osa 1/2
Suomeen ja jouluun hurahtanut Airi opiskelee joulupukkeja ja tonttuja kouluttavassa Finlandia-oppilaitoksessa…
Japanilaisen vaihto-oppilastytön tontuksi valmistumista mutkistaa kuitenkin sopivimman harjoituspartnerin vastahankaisuus.
Miksi ihmeessä isäntäperheen nuori ja komea Cain ei suostu pukiksi?
Hilpeä romanttinen komedia, joka myös valaisee japanilaisten Suomi-kuvaa.
Kaikenikäisille / Genre: Fantasia, romantiikka, shoujo
Osa 3/12
Amu Hinamorilla on koulussaan koviksen maine.
Tämä on kuitenkin vain pintaa – pohjimmiltaan Amu on herkkä tyttö, joka on roolinsa vanki.
Eräänä aamuna hän löytää viereltään kolme värikästä, kananmunan kaltaista esinettä. Niistä kuoriutuu Shugo Charoja, suojelushahmoja, jotka sekoittavat Amun elämän ja roolit lopullisesti.
Amu saa tutustua lähemmin ihanaan idoliin Utau Hoshinaan, mutta onko hän ystävä vai vihollinen?
Samaan aikaan Suulla on tukalat paikat katalan huijariopettajan vankina…
Ikäsuositus: 10+ / Genre: SeikkailuMei Noguchi: Finlandia 2
Osa 2/2
Suomeen ja jouluun hurahtanut Airi opiskelee joulupukkeja ja tonttuja kouluttavassa Finlandia-oppilaitoksessa…
Miten Airin Suomi-innostuksen käykään, kun hän joutuu tutustumaan Finlandian synkempään puoleen?
Cainin menneisyyden aaveet uhkaavat Airin romanttisia haaveita.
Luvassa on juhannustaikoja ja joulun ihmeitä, kun sisukas sankarittaremme luovii turistien ja suurien tunteiden keskellä.
Kaikenikäisille / Genre: Fantasia, romantiikka, shoujo
Osa 4/12
Vartijoiden pakka sekoittuu, kun uusi lukuvuosi koittaa…
Uusi kuningatar kiristää tunnelmaa ja aiheuttaa sydämentykytyksiä.
Onko edessä jako kahteen leiriin? Entä kuka voittaa söpöyskilpailun?
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
Jay: Sherlock – Kiusallinen skandaali 2
Osa 5/5
Salapoliisien kruunaamaton kuningas Sherlock Holmes selvittää rikoksia nykypäivän Lontoossa.
Apuna on John Watson, Afganistanin sodan veteraani, joka kohtalon oikusta päätyy omalaatuisen neron kämppäkaveriksi.
Sherlock Holmes ja John Watson saavat toimeksiannokseen viedä monarkiaa uhkaavat tulenarat valokuvat dominana työskentelevältä Irene Adlerilta.
Tämä ”Nainen” osoittautuu armottomaksi vastustajaksi, mutta armottomia ovat myös hänen perässään olevat ammattitappajat…
Ikäsuositus: 12+ / Genre: dekkari
Osa 5/12
Amulla on huolia kerrakseen.
Pitäisikö hänen kertoa rastimunasta muille vartijoille?
Samalla toinenkin kiperä pulma aiheuttaa päänvaivaa: mitä tehdä, kun kilpailee rakkaudessa oman itsensä kanssa…!?
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
Osa 1/10
Viktoriaaninen Lontoo – aika jolloin Viiltäjä-Jack piti ihmisiä kauhun vallassa, luokkatietoisuus oli huipussaan ja pienintäkin poikkeamaa ankarista käyttäytymissäännöistä paheksuttiin.
William on varakkaan kauppiasperheen vanhin poika, jonka harteita vastuu painaa.
Viehättävä palvelustyttö Emma herättää hänessä ennen kokemattoman vahvoja tunteita. Emma kuitenkin tietää heti, että heidän suhteensa on mahdoton…
Ikäsuositus: 12+ / Genre: Draama
Osa 6/12
Amu ja apurit joutuvat todelliseen koitokseen, kun katala Easter-yhtiö ottaa Amun ala-asteen jälleen tähtäimeensä.
Kun upeaääninen idoli-Utau ryhtyy laulamaan, ovat rastimunat vaarassa! Kuka vartijoista paljastuukaan petturiksi?
Amu huomaa ystävissään uusia puolia – ja saa itse rakkaudentunnustuksen!
Nyt tarvitaan muodonmuutoksen voimaa…
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
Osa 2/10
Emman ympärillä kuohuu.
Suhde Williamin kanssa edistyy, mutta saa sitten kolean lopun.
Onko kaikki ohi?
Ikäsuositus: 12+ / Genre: Draama
Osa 7/12
Amun rutiinit rikkoutuvat, kun hän löytää huoneestaan salaisen vieraan: Ikuton!
Keitä Ikuto pakenee – ja millaista salaisuutta hänen outo viulunsa kantaakaan? Myös Tadase yllättää tiedotuksellaan, ja pian Amu on aivan sekaisin tunteidensa kanssa.
Eräs vanha ystävä palaa maisemiin, mutta muuksi muuttuneena!
Entä mitä aikoo paha Easter?
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
Osa 3/10
Emma lähtee Lontoosta ja löytää uuden työpaikan saksalaisen Möldersin perheen luota.
Vakavoitunut William alkaa kantaa kauppiasperheen pojalle lankeavaa vastuuta.
Luokkarajojen erottamat nuoret eivät kuitenkaan pysty unohtamaan toisiaan…
Ikäsuositus: 12+ / Genre: Draama
Osa 4/10
Emma seuraa rouva Möldersin mukana Lontooseen, jossa hän ja rouva Trollope osallistuvat seurapiirijuhliin.
Kuinka käy Emma-paran, kun hän yllättäen törmääkin Williamiin ja tämän kihlattuun Eleanoriin?
Ikäsuositus: 12+ / Genre: Draama
Osa 8/12
Tadasen ja Ikuton yhteinen, mysteerinen menneisyys saa lisävalaistusta, ja selviää, miksi heidän välinsä ovat kaunaiset.
Mutta nyt Ikuto on kadonnut – onko hän päätynyt viulunsa vangiksi?
Ovelasti naamioituneina Amu ja muut vartijat lähtevät pelastamaan Ikutoa, mutta tehtävä ei ole helppo.
Easterin tiloissa odottaa ansa!
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
Kaoru Morin mestariteos Aron morsiamet sijoittuu 1800-luvun Keski-Aasiaan ja kertoo erilaisista ihmiskohtaloista.
Kaupunkien väki ja aron heimot kokoontuvat neuvotteluun.
Azer ja muut Hargalin nuoret miehet joutuvat koitokseen, jonka tulos ratkaisee myös heidän oman tulevaisuutensa.
Ikäsuositus 10+ / Genre: Draama
Cartoonist Keiji Nakazawa was six years old when the atomic bomb was dropped on his hometown of Hiroshima.
In this memoir, Nakazawa recounts his wartime childhood, and his experience surviving the atomic bomb.
Nakazawa recounts the events in the days, months, and years after the bomb, and how he turned to cartooning to tell his story.
.
Osa 10/12
Amu ystävineen saa selville mykistävän totuuden Easterin johtajasta.
Entä kuinka käy Embryomunan? Ikutolla on yllättävä ilmoitus, joka tekee Amun mielen haikeaksi.
Kaiken muun jännityksen ohella kouluvuoden päättyminen aiheuttaa Vartijoille paljon puuhaa, ja yhden lisäyllätyksen tuovat myös Amun omat Shugo Charat.
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
Tatsuki Fujimoto: Goodbye, Eri
An explosive story from the mad genius behind Chainsaw Man and Look Back!
Young filmmaker Yuta contemplates suicide after the death of his mother, but a chance meeting with a mysterious girl will alter his life in an explosive way.
From the mad genius behind Chainsaw Man and Look Back comes a new story about coping with loss.
Yuta’s moviemaking career started with a request from his mother to record her final moments. After her death, Yuta meets a mysterious girl named Eri, who takes his life in new directions. The two begin creating a movie together, but Eri is harboring an explosive secret.
Osa 11/12
Amu on suurten kysymysten ja vastausten äärellä matkatessaan Ruudun opastamana halki tähtien.
Hän löytää Shugo-munien syntysijat ja tapaa samalla vieraita menneisyydestä.
Eräillä on vielä opittavaa rakkaudesta, ja myös Amulla on selvitettävänä se, mitä hän tuntee ja ketä kohtaan.
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
ONE & Yusuke Murata: One-Punch Man 18
Osa 18/20
Garoo jättää Hirviöliiton piilopaikan taakseen ja kohtaa ravintolassa ennennäkemättömään pinteeseen ajautuneen Saitaman.
Kalju sankarimme ei tosin vieläkään ole hoksannut, että Garoo on sankareiden metsästäjä!
Myöhemmin Garoon luokse ilmestyy Viiltäjäkuningas, joka ei enää pysty pitämään murhanhimoaan kurissa…
Ikäsuositus: 13+ / Genre: Toiminta
Osa 12/12
Sarjan viimeisessä osassa saamme tutustua moneen Amun ystävään uudesta näkökulmasta.
Valmistujaiset aiheuttavat paljon puuhaa, ja tiedossa on myös huikea hääjuhla.
Amua jännittää, tapaako hän juhlahumussa erään kissamaisen nuoren miehen…
Vielä yksi Amuannos, olkaa hyvät!
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Seikkailu
Welcome to Neo-Tokyo, built on the ashes of a Tokyo annihilated by a blast of unknown origin that triggered World War III.
The lives of two streetwise teenage friends, Tetsuo and Kaneda, change forever when paranormal abilities begin to waken in Tetsuo, making him a target for a shadowy agency that will stop at nothing to prevent another catastrophe like the one that leveled Tokyo.
At the core of the agency’s motivation is a raw, all-consuming fear of an unthinkable, monstrous power known only as Akira.
Katsuhiro Otomo’s stunning science fiction masterpiece is considered by many to be the finest work of graphic fiction ever produced, and Otomo’s brilliant animated film version is regarded worldwide as a classic.
Set in 2030 in the aftermath of World War III, this graphic novel begins as Neo-Tokyo rises from the ashes of Tokyo.
The monstrous telekinetic power known only as Akira, frozen beneath the city, is the obsession of an angry young man named Tesuo, who plans to confront Akira face-to-face.
.
IN THE 21ST CENTURY, the glittering Neo-Tokyo has risen from the rubble of a Tokyo destroyed by an apocalyptic telekinetic blast from a young boy called Akira–the subject of a covert government experiment gone wrong now imprisoned for three decades in frozen stasis.
But Tetsuo, an unstable youth with immense paranormal abilities of his own, has done the unthinkable: He has released Akira and set into motion a chain of events that could once again destroy the city and drag the world to the brink of Armageddon.
Resistance agents and an armada of government forces race against the clock to find the child with godlike powers before his unstoppable destructive abilities are unleashed.
Suffering the fate that beset its namesake three decades earlier, twenty-first-century Neo-Tokyo lies in ruin.
Set off by the bullet of a would-be assassin, the godlike telekinetic fury of the superhuman child Akira has once again demolished in seconds that which took decades and untold billions to build.
Now cut off from the rest of the world, the Great Tokyo Empire rises, with Akira its king, the psychic juggernaut Tetsuo its mad prime minister, and a growing army of fanatic acolytes ready to go to any length to please their masters.
Forces on the outside still search for a way to stop Akira, and the answer may lie in the hands of the mysterious Lady Miyako, a powerful member of Akira’s paranormal brotherhood.
But the solution to harnessing Akira may ultimately be more dangerous than Akira himself.
IN THE 21ST CENTURY, the once glittering Neo-Tokyo lies in ruin, leveled in minutes by the infinite power of the child psychic Akira.
From the flooded wasteland of rubble and anarchy rises the Great Tokyo Empire, populated by a ragtag army of zealots and crazies who worship and fear Akira ad his mad prime minister, Tetsuo, and angry teen with immense powers of his own– and equally immense, twisted ambitions.
The world at large is not taking the threat lying down, and the military strength of the planet is massing to take on the empire, but will technology’s most advanced weaponry be enough to destroy Akira?
And are Tetsuo’s rapidly growing paranormal abilities a potentially greater threat?
IN A DEVASTATED 21ST CENTURY, Neo-Tokyo, the armed might of Earth is massed against the godlike powers of two psychic titans, the mute child Akira and the deranged youth Tetsuo.
While Akira has unintentionally destroyed the city twice before, Tetsuo has ravaged the surface of the Moon for his sheer amusement, and his madness grows as his abilities expand.
But he is gradually losing control of the limitless energies that rage within him, mutating Tetsuo into a horror beyond imagination, and as all forces converge for a final confrontation, the fate of the planet lies in the hands of mere mortals…and the mind of a child.
This final chapter of Katsuhiro Otomo’s internationally honored graphic-novel masterpiece brings to a shattering, mind-warping conclusion the science-fiction epic that has influenced storytellers from every continent and in every medium.
Akira is a one-of-a-kind work of breathtaking scope, unforgettable imagery, and singular vision.
ULKOMAISET UUTUUDET
Wolverine Epic Collection – Inner Fury
Magneto tears Wolverine’s world apart!
First, Logan intervenes in a Hydra experiment, but a nanite infection has unexpected effects on him!
Then, Wolverine takes Rogue and Jubilee on a mission to the Savage Land – where Sauron has risen again!
And in Australia, Wolverine and Jubilee battle a suddenly sentient Sentinel – and Jubilee confronts her past!
Logan’s world tour continues when he’s lured to Tibet by a group seeking to claim his remarkable abilities!
And Sabretooth takes the spotlight – but what is his surprising connection to Mystique?
Finally, the X-Men face off against Magneto in a truly savage showdown – but when Magneto crosses a horrifying line, will Wolverine ever be the same again?!
Collects Wolverine (1988) #69-75, Wolverine: Inner Fury (1992) #1, Wolverine: Killing (1993) #1, Wolverine: Global Jeopardy (1993) #1, Sabretooth (1993) #1-4, X-Men (1991) #25.
Writers: D.G. Chichester, Larry Hama, John Ney Rieber, Peter David, Fabian Nicieza
Artists: Bill Sienkiewicz, Dwayne Turner, Jim Fern, Kent Williams, Mark Texeira, Richard Howell, Andy Kubert, Adam Kubert, Michael Bair, Steve Biasi
Gather your wooden stakes, silver bullets, and the skeletons in your closet, and prepare for a descent into horror and science-fiction history with Creepy Archives Volume 1!
Reanimated in all its gruesome glory in a value-priced paperback format, and in its original magazine size, this terrifying tome presents some of the finest work by comics legends Archie Goodwin, Frank Frazetta, Al Williamson, Reed Crandall, Alex Toth, Joe Orlando, Gray Morrow, and more.
Collects Creepy magazine issues #1-#5 and includes original letters pages, text features, and ads.
Writers: Archie Goodwin, Arthur Porges, Otto Binder, Larry Engleheart, Russ Jones, Bill Pearson, Larry Ivie, Joe Orlando
Artists: Frank Frazetta, Reed Crandall, Jack Davis, Joe Orlando, George Evans, Al Williamson, Alex Toth, Gray Morrow, Angelo Torres, Al McWilliams, Maurice Whitman, Roy Krenkel, Bob Lubbers
New Mutants Epic Collection – Curse of the Valkyries
From the horror of Limbo to the glory of Asgard!
As the fires of Inferno burn, the New Mutants must escape Magik’s dark domain – but that leaves the way open for S’ym and his demons to invade Earth!
Luckily, X-Factor’s former wards, the X-Terminators, are on the scene! Can Rusty, Skids, Boom-Boom, Rictor, Artie, Leech and Wiz Kid help the New Mutants repel an army of demons and save Magik’s soul?
Then, when Hela’s evil spell corrupts Mirage’s Valkyrie side, Doctor Strange lends a magical hand! But to cure Mirage completely, the New Mutants must travel to Asgard, home of the mighty Norse gods! The trouble is, Hela is scheming to murder Odin and conquer Asgard! Will a handful of mortal mutants be enough to defeat the Goddess of Death?
Collects X-Terminators #1-4, New Mutants (1983) #71-85.
Writers: Louise Simonson, Chris Claremont
Artists: Jon Bodganovee, Bret Blevins, John Byrne, Terry Shoemaker, Rich Buckler, Rick Leonardi, Louis Williams, Geof Isherwood
Gary Whitta & Darick Robertson: Batman – Fortress
Can DC’s Dark Knight stop an invasion of Earth?
When an unknown alien ship enters Earth’s atmosphere, disrupting global power and communications and plunging the planet into chaos, the world is left wondering…where is Superman when he is needed most?
In the mysterious absence of the Last Son of Krypton, Batman must rally the rest of the Justice League to counter the alien threat…but first, he must quell a crime wave on the blacked-out streets of Gotham!
Gary Whitta ( Rogue One: A Star Wars Story) and Darick Robertson ( The Boys) have joined forces to tell a brutal and shocking adventure that will turn everything you think you know about Superman upside down!
Alejandro Jodorowsky & Ladrönn: The Sons of El Topo – Cain & Abel
The third sequel graphic novel to cult film, El Topo, from legendary filmmaker Alejandro Jodorowsky!
While Abel travels the arid West in the company of Lilith and bows to her desires, the men of the terrible Colonel capture them.
The latter wants to appease his anger and punish them before heading back to Holy Island and its golden menhirs…
Meanwhile, Cain, on a desperate quest to heal a young girl from a strange evil, realizes that the only hope to save her is also back on the island!
Filmmaker and writer Alejandro Jodorowsky concludes his mystical saga, inspired by his beloved cult classic film El Topo (1970), with illustrator José Ladrönn (Future State: The Next Batman), immersing us in a surreal and deeply spiritual western, where fate will bring the two sons of El Topo together for a final journey, one driven by hate, the other by love…
Marv Wolfman & George Pérez: History of the DC Universe
A perfect companion to CRISIS ON INFINITE EARTHS, this is a definitive history of the DC Universe based on the consequences of that epic tale.
Narrated by Harbinger, a central figure in the Crisis storyline, the reader is brought through the new history of the world and its heroes.
Featuring virtually every character in the DC Universe, including Batman, Superman, Wonder Woman, Aquaman, Green Lantern, and the Flash, this tale takes us from the dawn of creation to the end of recorded history and lays the foundation for adventures to come.
Featuring spectacular artwork by George Pérez, illustrator of FINAL CRISIS: LEGION OF THREE WORLDS, this trip through the DC Universe is not to be missed.
Sergio Toppi: The Collected Toppi 9 – The Old World
A collection of tales by master illustrator and storyteller Sergio Toppi featuring a series of fables set in Old World Italy, and a feature-length what-if tale about the New World, speculating on a history where Christopher Columbus never made it to America.
These classic works have never been published in English until now.
Toppi’s influence on the modern comic industry is supported by popular legends including Frank Miller, Bill Sienkiewicz, Dave McKean, Walter Simonson, and Sean Gordon Murphy.
LEHDET JA KIRJAT
Sisältää mm.
• Kansijuttu: Tuomas Myllylä
• Tessa Astre
• Miila Westin
• Heikki Valkama: Manga, ykköslajini
• Sateenkaarihylly
• Joukkorahoituskampanjat
• 17 arviota, mm.: Pentti Otsamo: Tapio Tomsten
Tuukka Teponoja: Nurmi on aina vehreämpää värjätyllä niityllä
Eläimet kipuilevat itsetunto-ongelmiensa kanssa.
Krokotiili harmittelee pientä takamustaan, vesinokkaeläimellä on vihanhallintaongelmia ja muillakin eläimillä omat murheensa.
Muiden vahvuudet on helpompi havaita kuin omansa…
.
Kapinahenkinen, satiirinen supersankariparodia, joka sijoittuu dystooppiseen Helsinkiin.
.
.
.
Tuukka Teponoja: Torstaipiirroksia
Valikoima Helsingin sarjakuvatapaamisten piirroskilpailuihin vuosina 2020-23 piirrettyjä kuvia.
.
.
.
How an Underground Network of Nerds, Feminists, Misfits, Geniuses, Bikers, Potheads, Printers, Intellectuals, and Art School Rebels Revolutionized Art and Invented Comix.
A complete narrative history of the weird and wonderful world of Underground Comix–now in paperback!
In the 1950s, comics meant POW! BAM! superheroes, family-friendly gags, and Sunday funnies, but in the 1960s, inspired by these strips and the satire of MAD magazine, a new generation of creators set out to subvert the medium, and with it, American culture.
Their “comix,” spelled that way to distinguish the work from their dime-store contemporaries, presented tales of taboo sex, casual drug use, and a transgressive view of society.
Embraced by hippies and legions of future creatives, this subgenre of comic books and strips often ran afoul of the law, but that would not stop them from casting cultural ripples for decades to come, eventually moving the entire comics form beyond the gutter and into fine-art galleries.
Author Brian Doherty weaves together the stories of R. Crumb, Art Spiegelman, Trina Robbins, Spain Rodriguez, Harvey Pekar, and Howard Cruse, among many others, detailing the complete narrative history of this movement.
Through dozens of new interviews and archival research, Doherty chronicles the scenes that sprang up around the country in the 1960s and ’70s, beginning with the artists’ origin stories and following them through success and strife, and concluding with an examination of these creators’ legacies, Dirty Pictures is the essential exploration of a truly American art form that recontextualized the way people thought about war, race, sex, gender, and expression.
Tuukka Teponoja: Telkänkatu 2147
Tuukka Teponojan sarjakuvia.
.
.
.
KÄYTETYT SARJAKUVAT
Mézières & Christin: Valerian – Hypsiksen salamat (K)
KÄYTETTY.
Pientä kulumaa kansien reunoilla. Sisäsivulta pyyhitty pois vanha lyijykynähinta.
Yksi harvinaisimmista Valerianeista.
.
.
Francois Walthéry & Wasterlain: Natasha 9 – Maailman laidalla (K)
KÄYTETTY.
Etukannessa vanhan hintalapun jättämä jälki.
Natashan rohkeus ja kestävyys joutuvat koetukselle, sillä yllättävän pakkolaskun seurauksena hän päätyy Walterin seuraksi autiolle saarelle, kauaksi tunnetuilta laivareiteiltä.
Nälänhädän lisäksi kaksikkoa uhkaavat monenmoiset vaarat… vaaniiko heitä kenties jokin esihistoriallinen hirviö, vai kuvittelevatko he vain?
Pelastetaan haaksirikkoiset sankarit ajoissa?
Tome & Janry: Pikon ja Fantasion seikkailuja 29- Karkotettujen laakso (K)
KÄYTETTY.
Kansissa jälkiä, sisäkannessa edellisen omistajan nimi.
Piko ja Fantasio ovat pitkän uransa aikana selvinneet kerta toisensa jälkeen jos jonkinlaisesta pinteestä, mutta nyt edessä on kaikkein kovin koettelemus – Karkotettujen laakso!
Kun koko maailma luulee parivaljakon kuolleen, heidän täytyy selvitä vihamielisestä laaksosta omin voimin… ja kaiken huipuksi Fantasio on tullut hulluksi…
Pierre Christin & Enki Bilal: Koston veljeskunta (K)
KÄYTETTY.
Takakannessa useita jälkiä.
Pientä syrjäistä espanjalaiskylää kohtaa julma tuho: sen kaikki asukkaat surmataan ja talot sytytetään palamaan.
Asiasta saa kuulla englantilainen lehtimies Pritchard, joka Espanjan sisällissodan aikana taisteli tovereineen tasavaltalaisten joukoissa tässä kylässä.
Hän tietää hyvin keitä kuuluu “Mustan falangin veljeskuntaan”, joka on vastuussa verityöstä, ja kutsuu koolle toverinsa eri puolilta Eurooppaa kostamaan näille.
Seuraa pitkä, jännittävä ja uuvuttava takaa-ajo halki tämän päivän Euroopan – ryhmä iäkkäitä ihmisiä ajaa takaa toisia yhtä iäkkäitä.
Ja kun heidän verinen kohtaamisensa koittaa, siitä tulee myös tilinteko menneisyyden ja nykyisyyden välillä.
Franquin: Pikon ja Fantasion seikkailuja 20 – Zorbulin varjo (K)
KÄYTETTY.
Kansissa jälkiä, sisäkannessa edellisen omistajan nimi.
Albumissa Z niin kuin Zorbul sankarimme tekivät tyhjiksi Zorbulin, suuruudenhullun tiedemiehen suunnitelmat luoda planeettojenvälinen imperiumi tahdottomien ihmisrobottien avulla.
Itsenäisessä jatko-osassa Zorbulin varjo Piko ja Fantasio kumppaneineen saavat huomata, ettei vinksahtanutta neroa kuitenkaan noin vain lannisteta…
KÄYTETTY.
Wolverine – always in constant struggle to gain the greatest prize of all – his humanity.
But it’s the beast within him that gives him the edge.
Experience his battle to keep the feral berserker in check, while trying to be the best there is at what he does!
Collects: Wolverine #1-23.
Writers: Chris Claremont, Peter David, Archie Goodwin
Artists: John Buscema, John Byrne
Franquin: Pikon ja Fantasion seikkailuja 24 – Sieninevan velho (K)
Kansissa kulumaa, pieniä taittumia.
Piko ja Fantasio pysähtyvät lomamatkallaan rauhalliseksi kuvittelemaansa Sieninevan maalaiskaupunkiin.
Seutua kuitenkin koettelevat oudot ja pelottavat, omalla tavallaan myös huvittavat tapahtumat. Onko luonto tullut hulluksi, vai onko kaiken takana salaperäinen Sieninevan velho?
Tarina ilmestyi alun perin Spirou-lehdessä vuosina 1950-51 ja se oli yksi Franquinin ensimmäisiä Piko ja Fantasio -seikkailuja.
Jutussa esiteltiin ensi kertaa Sieninevan maalaismiljöö värikkäine asukkaineen, erityisesti tietysti Sieninevan kreivi, josta tuli koko albumisarjan keskeisiä henkilöhahmoja.
Chris Claremont & Dave Cockrum: Essential X-Men 3 (K)
KÄYTETTY.
Kannessa hintalapun jättämä jälki.
Storm.
Cyclops.
Nightcrawler.
Kitty Pryde.
Colossus.
Wolverine.
Children of the atom, they are humanity’s only hope in the face of evil: they are the Uncanny X-Men!
Collects: Uncanny X-Men #145-161, X-Men Annual #3-5.
Neidthardt & Tarrin: Pikon ja Fantasion uudet seikkailut 17 – Piko ja Fantasio Neuvostoliitossa (K)
Sieninevan kreivi on kadonnut!
Yllättävän katoamisen taustalla häärää KGB, joka on kaapannut neron edistääkseen kommunismin levittämistä.
Piko ja Fantasio suuntaavat siis pelastusretkelle, joka vie heidät hyiseen Siperiaan.
Fred Neidthardtin tarina kumartaa kylmän sodan agenttiseikkailuille ja James Bond -henkiselle toiminnalle.
Fabrice Tarrinin notkea viiva kuvittaa seikkailun Pikon ja Fantasion historiaa ja eurooppalaisen sarjakuvan mestareita kunnioittaen.
Chris Claremont: X-Men – X-Tinction Agenda (K)
KÄYTETTY.
Genosha: a small island nation with a deadly secret.
Cameron Hodge: an embitterd madman with vengeance in his heart.
Together, they represent the X-teams’ greatest nightmare.
Relive the thriumphs and tragedies when the X-Men, X-Factor, and the New Mutants embark on their deadliest challenge, as comraes are foun and friends lost.
Collects The Uncanny X-Men #270-272; New Mutants #95-97; X-Factor #60-62.
Writers: Chris Claremont, Louise Simonson
Artists: Jim Lee, Rob Liefeld, Jon Bogdanove, Guang Yaap
Stan Lee & Jack Kirby: The Essential Uncanny X-Men 1 (K)
KÄYTETTY, KANSILTAAN VARSIN KULUNUT KAPPALE.
Born with extraordinary talents and abilities, five teen-aged mutants were gathered together by the telepath professor Charles Xavier to protect a world that fears and hates them.
Ever expanding their ranks, these children of the atom combat the evils threatening both humans and mutants alike.
They are the strangest super heroes of all time – they are the uncanny X-Men!
Collects: X-Men #1-24.
OHEISTAVARAT
Mike Mignola: Hellboy Omnibus Box (pelkkä kotelo)
Kotelo, joka on tarkoitettu Hellboy Omnibus 1-4 -kirjoille.
Kirjat saa myös settinä kotelon kera, mutta jos olet jo ehtinyt hankkia kirjat yksitellen, voit lunastaa tästä niille pelkän kotelon.
.
.