Luettelo:
Kotimaiset uutuudet
Manga-uutuudet
Ennakkotilaukset
Ulkomaiset uutuudet
Lehdet ja kirjat
Oheistavarat
Alkuun
KOTIMAISET UUTUUDET
Wallu Vaalio & Wexteen: Mikrokivikausi – Kun esi-isä tietokoneen osti
Tietokoneiden kotiinmarssi alkoi 1980-luvulla.
MikroBITTI-lehti aloitti ilmestymisensä vuonna 1984 ja Wallu kuvitti lehteä naurettavilla piirroksillaan heti sen alusta asti.
Vuonna 1985 aika oli kypsä myös aiheen sarjakuvalliseen käsittelyyn ja syntyi Mikrokivikausi, joka on siitä asti pitänyt niin nörtit kuin juntitkin tietokoneajan tasalla.
MikroBITIN toimituskuntaan kuului myös Jyrki Kasvi, joka pian tuli tutuksi lehden lukijoille paitsi tietotekniikka-alan asiantuntijana myös sarjakuvaharrastajana, joka nimimerkillä Wexteen kirjoitti lehteen juttuja sarjiksista. Ei siis ihme, että Wallu ja Wexteen löysivät usein itsensä yhteisistä sarjakuvallisista hankkeista, ja tämä yhteistyö jatkui aina Jyrkin poismenoon syksyllä 2021.
Wexteen valitsi tässä kirjassa olevat sarjat vuonna 2016, kun sarjasta tehtiin näyttely Tekniikan museoon. Valitsemiinsa sarjoihin hän kirjoitti myös it-aiheiset muistelmansa.
Kaiken tämän – ja paljon muuta – löydät tästä sarjakuvallisesta tietokonehistoriikista!
Parasta atk-luokkaa!
Tessa Astre & Aapo Kukko & Niko-Petteri Niva: Uhma on Jumalasta
“Ydinkysymykseni tähtiyönä: olenkohan oikealla planeetalla?”
Kuvataiteilija Vilho Lampi (1898–1936) tunnetaan lakeuden maalarina. Lyhyen mutta väkevän elämänsä aikana Lampi ehti kokea kotimaansa murrosvaiheet ja nähdä maailmaa aina Limingasta Louvreen. Lampea kiinnostivat ensisijaisesti kauneus ja uhma. Ilman niitä luovuus ei olisi minkään arvoista.
Teoksen inspiraationa on ollut Paavo Rintalan romaani Jumala on kauneus sekä muut kirjalliset teokset Vilho Lammesta. Uhma on jumalasta ei ole muotokuva vaan vimmatusti elävä mosaiikki. Taiteilijamyytin takaa löytyy ihminen.
Käsikirjoittaja ja piirtäjä Tessa Astre on monialainen taiteilija ja taideopettaja. Hänen kaikkien taidetekojensa keskiössä on kohtaaminen.
Aapo Kukko on oululainen sarjakuvantekijä, jolle Suomen lähihistorian sekä kiinnostavien ihmiskohtaloiden kuvaaminen ovat tärkeitä teemoja.
Niko-Petteri Niva on Tampereelle asettunut oululainen sarjakuvantekijä. Lempiaiheita ovat punk, vallan ravistelu ja queer-rakkaus – siis uhma ja kauneus.
Kolmen tekijän kollektiivi on aiemmin tehnyt yhdessä sarjakuvaromaanin Huojuva Torni (Zum Teufel, 2021).
Tässä kirjassa he ovat etsineet uusia tekemisen tapoja – sekä omaan työhönsä että taiteilijakuvauksiin yleensä. Vilho Lammen henkilömyytistä, taidehistoriasta ja Paavo Rintalan merkkiteoksesta löytyvistä kulmista muodostuu Vilho Lampi, joka resonoi tähänkin aikaan.
Juha Mustanoja & Kari Puikkonen: Suljettu maa – Vieraat
”Itsenäisyys on sitä, että tietää omat rajansa.”
Kotimainen sarjakuva Suljettu maa – Vieraat on maagisen realismin sävyttämä vaihtoehtohistoriallinen jännitystarina 1930-luvun fasistisesta Suomesta.
Kaaokseen kyllästyneet kansalaiset ovat äänestäneet fasistipuolue Ugrit valtaan.
Suomi on sulkenut rajansa kansallismielisyyden hurmassa ja eristäytynyt muusta maailmasta.
Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että joku fasistihallinnon johtoportaasta on harjoittanut salakuljetusta.
Poliisi saa tehtäväkseen selvittää maanpetturin identiteetin, mutta koska rikoksen ratkaisija saa takuulla kiitokseksi kuulan kalloonsa, tehtävä annetaan arkistonhoitaja Esterille. Sillä kukapa naista jäisi kaipaamaan?
Jaana Suorsa: Rillit – Tarina synestesiasta
Synestesia tarkoittaa ominaisuutta kokea yhden aistin kautta tuleva ärsyke useamman aistin välityksellä, yleisimmin voimakkaasti eri väreinä.
Muodot ja mielikuvat yhdistyvät yllättäviin asioihin. Synesteetikko elää omassa värimaailmassaan ja ajattelee, että muutkin kokevat samoin.
Kun värit irtoavat puusta, mitä jää jäljelle?
Tämä sarjakuvakirja kertoo siitä, kuinka synesteetikko näkee ja kokee asioita. Tarina perustuu kertojan omiin kokemuksiin.
Jaana Suorsa on oululaislähtöinen, nykyään Akaassa asuva kulttuurituottaja, kirjailija ja piirtäjä.
Häneltä on julkaistu sarjakuva-, tieto- ja lorukirjoja. Sarjakuvia on julkaistu myös ruotsiksi.
Jaana on suomentanut riimittelyjä lastenkirjoihin ja sarjakuvajulkaisuihin.
Charlier & Hubinon: Punaparta – Varpushaukan salainen tehtävä
Ranskan kruunun edustajat tarjoavat Ericille armahdusta sekä kaapparin asemaa, jos tämä ottaa vastaan salaisen tehtävän.
Hänen on haettava apua englantilaisten saartamalle Martiniquen saarelle, sillä jos hyökkääjät valtaavat Martiniquen linnakkeineen, koko Antillien saariryhmä päätyy heidän hallintaansa.
Eric ottaa haasteen vastaan, mutta Varpushaukan miehistön joukossa piileksii vaarallinen sabotööri, joka yrittää kaikein keinoin estää tehtävää onnistumasta.
Charlierin käsikirjoittama ja Hubinonin kuvittama klassinen seikkailusarja Punaparta on viihdyttänyt suomalaisia lukijoita jo 70-luvulta alkaen.
Nyt merirosvo Punaparran ja tämän Eric-pojan tarina jatkuu BD-albumisarjan sivuilla.
MANGA-UUTUUDET
Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 3
Osa 3/20+
Ystävänpäivä saapuu – mutta Shokoran puoti on kiinni!
Ei hätää, sillä ihastuneet tytöt keksivät kyllä keinonsa. Ja taas sydämiä valloitetaan!
Shokora saa myös huomata, että hänellä on kilpailija. Kuka on mystinen Blanche?
Tämäkään osa ei olisi aito Maaginen suklaapuoti, ellei luvassa olisi onnettomuuksia, kostoa, kummituksia – sekä suloisia herkkuja!
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Jännitys/fantasia
ONE & Yusuke Murata: One-Punch Man 15
Osa 15/20.
Upeasti piirretty One-Punch Man yhdistää toimintaseikkailun ja herkullisen parodian.
Netflix-animaationakin tuttu sarja muistuttaa alkuasetelmaltaan My Hero Academiaa.
Siinäkin sankarius on ammatti muiden joukossa, ja erilaisilla voimilla varustetut sankarit pitävät superrikollisia aisoissa.
Mutta One-Punch Man ottaa ison harppauksen komedian suuntaan! Päähenkilön murheena on niukan toimeentulon ja kaljuuden lisäksi se, että hän on päässyt liian vahvaksi.
Kun suurinkin hirviö kaatuu yhdellä iskulla, käy elämä tylsäksi…Kukaan ei tosin usko arkisen näköistä heppua maailman vahvimmaksi sankariksi!
Ikäsuositus: 13+ / Toiminta
Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 4
Osa 4/20+
Maistuisiko kupillinen kauhujen kaakaota?
Maagisen suklaapuodin asiakkaana käy kiusattu tyttö, jolla on karmea aie. Kuinka Shokora voi suklaineen auttaa?
Tapaamme myös jälleen pahamaineisen Blanchen, ja vaarojen valkosuklaalla suoritetaan hirmuinen palautus kuoleman valtakunnasta.
Nam!
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Jännitys/fantasia
Osa 7/15+
Yotsuban arjen täyttävät uusien viestintävälineiden testaus ja leipurimestarin tehtävät.
Pikku vipeltäjän harmiksi Yanda, tuo viheliäinen kiusanhenki, ilmaantuu taas kuvioihin ja pilaa täydellisen käynnin maidon alkulähteillä!
.
Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 5
Osa 5/20+
Suklaapuodissa tapahtuu jälleen! Ja tällä erää erityisen paljon kuolemia…
Karvaan osansa saavat nyt suklaaruletin pelaajat, kakkukiusaajat ja nettiteeskentelijät.
Shokoran sukuhistorian ja Chocolat Noirin mysteeri aukenee myös lisää erään suklaisen avaimen myötä!
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Jännitys/fantasia
Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 7
Osa 7/20+
Tässä osassa keskitytään parhaiden ystävien välisiin kauniisiin – ja kauheisiin – suhteisiin.
Shokora kohtaa kuoleman ylittävää uskollisuutta, kun ystävykset ja rakastuneet kamppailevat kateuden syvässä suossa.
Maagisen suklaapuodin hämärässä tavataan myös joukko pimeyden kummajaisia, demoneita ja enkeleitä…
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Jännitys/fantasia
Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 14
Osa 14/20+
Varo – maaginen suklaa saattaa johdattaa kauhujen markkinoille!
Uudessa osassa suklaakauppias Shokora kaipaa isäänsä ja näkee pelottavia näkyjä. Uskollinen pelastaja on kuitenkin lähellä.
Entä mitä tapahtuu, kun mereen hukkunut lapsi näyttäytyy uudelleen?
Suklaaliköörin voimia ei kannata aliarvioida…
Ikäsuositus: 10+ / Genre: Jännitys/fantasia
ENNAKKOTILAUKSET
Vesa Vitikainen: Kersantti Napalm – Salatut elämät (ENNAKKOTILAUS)
Kersantti Napalmin 30-vuotista uraa juhlistavat käsikirjoittaja Vesa Vitikainen sekä taiteilijat Markus Tuppurainen, Samuli Lahtinen, Reima Mäkinen, Veli Loponen, Mikael Mäkinen, Anssi Rauhala, Maximilian Meier, Petri Hiltunen, Tuomas Koivurinne, Katja Louhio, Ninni Aalto ja Tomi Sunnarborg.
Juhlista eivät ole innostuneet tri Aivo tappajarobotteineen, natsisuperrikolliset, KKK, Haimies, Syövyttäjä, Barracuda eikä Tuulipahis.
.
Gianluigi Bonelli & Guglielmo Letteri: Tex Willer Kirjasto 67 – Kapteeni Bart (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 4.1.2023.
Tex jahtaa edelleen Luceroa, intiaanien päälliköä, joka kätkeytyy varakkaan tilanomistajan don Fabio Esquedan hahmon suojiin ja joka haluaa palauttaa kansalleen apasseilta riistetyt maat.
Tex tovereineen virittää ansan, ja pian Luceron koko organisaatio luhistuu yhdessä hänen unelmansa kanssa.
Tex ei pääse koskaan kohtaamaan Luceroa – tämä on jo kuollut Texin saapuessa paikalle.
Tarinassa Timantti-Jimin kosto Tex matkaa San Franciscoon tapaamaan vanhoja ystäviä. Timantti-Jim, yksi kaupungin pomomiehistä, järjestää kuitenkin Kit Willerin sieppauksen, ja pojan etsimisen myötä käynnistyy uskomattomien seikkailujen karuselli.
Värillisessä Kirjasto-sarjassa julkaistaan kaikki Tex Willer -tarinat kronologisessa järjestyksessä.
Francois Walthéry & E. Borgers: Natasha – Epävakaat laitteet (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 18.1.2023.
Tutkiessaan lentävien lautasten mysteeriä Yhdysvaltain maaperällä Natasha ja hänen kumppaninsa Walter ovat joutuneet vaikeuksiin.
Walter on kadonnut jäljettömiin — ovatko ufot siepanneet kiivaan stuertin?
Epävakaat laitteet on jälkimmäinen osa Natashan jännittävään tieteisseikkailuun, eikä tarinaa ole aiemmin julkaistu suomeksi.
Lentoemäntä Natasha on neuvokas ja viehkeä sankaritar, joka työnsä johdosta päätyy seikkailemaan eri puolille maapalloa, eksoottisiin ja värikkäisiin paikkoihin.
Walthéryn luoma Natasha on yksi eurooppalaisen sarjakuvan suuria klassikkoja, ja hahmo on nauttinut suurta suosiota myös Suomessa 70-luvulta alkaen.
Carl Barks: Carl Barksin sankarit – Hannu Hanki (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 1.2.2023.
Ankkalinnan onnekkain ja ärsyttävin asukas saa oman kirjansa! Tämä muhkea sarjakuvakokoelma keskittyy siis Hannu Hanheen, tuohon Aku Ankan yliluonnollisen hyväonniseen serkkuun, jonka kokemat onnenpotkut saavat Akun tuon tuostakin raivon partaalle. Aku ei silti luovuta, vaan yrittää kerta toisensa jälkeen peitota Hannun milloin missäkin suorituksessa.
Kovakantinen teos sisältää täydet kolmetoista Carl Barksin klassista kertomusta Hannu Hanhen edesottamuksista.
Mukana ovat mm. ikimuistoiset sarjat “Rikas mies jos oisin”, “Veijarivuori” sekä “Kaikkien aikojen merimatka”.
Hugo Pratt: Korkeajännitys: Hugo Pratt 1 – Paholaisen yö (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 8.2.2023.
Italialainen Hugo Pratt (1927-1995) on yksi kaikkien aikojen maineikkaimpia ja arvostetuimpia sarjakuvataiteilijoita.
Hänen luomansa kertomukset onnensoturi Corto Maltesesta ovat ikivihreitä klassikkoja, jotka ovat valloittaneet myös suomalaisten lukijoiden sydämet.
Prattin sarjakuvia leimaavat realistiset tarinat sekä mustan ja valkoisen kontrasteja korostava jylhä piirrostaide.
Nyt tämän legendaarisen sarjakuvataiteilijan upeat sotatarinat julkaistaan suomeksi hienona kokoelmana.
Ensimmäinen kokoelma “Paholaisen yö” kertoo kaksi tarinaa viidakkoon sijoittuvasta sodankäynnistä.
Nimitarinassa brittisotilaiden partio joutuu painajaismaiseen tilanteeseen Burman viidakossa.
Toisessa kertomuksessa sotilas Jack Green saa pahanilman linnun leiman, ja hän joutuu tekemään kaikkensa todistaakseen joukkueensa miehille, että heitä seuraavat onnettomuudet eivät liity mitenkään häneen.
Morris: Lucky Luke 1 – Dick Diggerin kultakaivos (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 15.2.2023.
Maurice De Bevere eli Morris loi tunnetuimman sarjakuvahahmonsa Lucky Luken vuonna 1946.
Lännensankarin ensiesiintyminen albumiformaatissa tapahtui vuonna 1949, kun alun perin keväällä 1947 ilmestyneet tarinat Dick Diggerin kultakaivos ja Kaksoisolento julkaistiin koottuna laitoksena.
Lucky Luken ensiaskeleet ovat taattua alkuvoimaisen anarkistista lännenhuumoria, jossa toiminnan mies kohtaa bandiitit ja vihamieliset intiaanit luodit ja nyrkit viuhuen.
Tämän albumin sivuilla Lucky Luken ja Jolly Jumperin hahmot hakevat vielä lopullisia muotojaan, mikä tekee näistä seikkailuista äärimmäisen mielenkiintoisia ja jopa yllättäviä.
Tällä albumilla on tärkeä sija eurooppalaisen sarjakuvan historiassa ja se on pakollista tutkittavaa kaikille sarjakuvallisen ilmaisun ystäville.
Mauro Boselli & Enrique Breccia: Tex Willer Värialbumi 3 – Snakeman (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 15.2.2023.
Navajokansaa uhkaa vakava vaara, kun uteintiaanien johtoon noussut mystinen shamaani Snakeman lietsoo joukkonsa veriselle sotaretkelle.
Navajoiden päällikkö Yön Kotka alias Tex Willer suistuu kivivyöryssä syvään rotkoon, jolloin viattomien puolustaminen ja syyllisten rankaiseminen jäävät Tiger Jackin ja Texin pojan Kitin varaan.
Pahaa magiaa säkenöivä Käärmeiden Herra vaikuttaa voittamattomalta vastustajalta, kunnes hätiin ilmestyy veret seisauttava Kuoleman Mies!
Albumin on kuvittanut ja värittänyt persoonalliseen tyyliinsä argentiinalainen piirtäjämestari Enrique Breccia. Dramaattisesta tarinasta vastaa Tex Willerin ykköskirjoittaja Mauro Boselli.
Värialbumi on uusin Tex Willer -sarja, joka on sarjakuva-albumikokoinen ja nelivärinen.
Lise Myhre: Nemi 46 – Onni onnettomuudessa (ENNAKKOTILAUS)
Sanavalmis goottityttö kertoo mielipiteensä maailman menosta, populaarikulttuurista ja arkipäivän sattumuksista.
Uusia sarjakuvia sisältävä albumi on viihdyttävää ja ajatuksia herättävää luettavaa niin vanhoille kuin uusillekin Nemi-faneille.
.
Olivier Gay & Fabrice Tarrin: Asterix – “Elokuva-albumi” (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 17.2.2022.
Julius Caesar on päättänyt, että Rooman valtakuntaa pitää laajentaa. Hänestä on tuleva Kiinan keisari!
Niinpä legioonalaiset marssivat itään, kohti kaukaista valtakuntaa.
Pystyvätkö Asterix ja Obelix estämään Caesarin aikeet?
Luvassa on kaikkien aikojen seikkailu!
Uusi Asterix-elokuva Astérix et Obélix: l’Empire du Milieu saapuu teattereihin helmikuussa 2023 ja se vie gallialaisen sankarin ystävineen ensimmäistä kertaa myyttiseen Kiinaan.
Jännittävä ja hauska tarina on täysin alkuperäinen, ja Story House Egmont julkaisee sen pohjalta laaditun upean piirrosalbumin yhtä aikaa elokuvan kanssa.
Carl Barks: Carl Barksin Aku Ankka 1 (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 15.2.2023.
Carl Barks on kaikkien aikojen rakastetuin Aku Ankka -taiteilija, ja hänen ikivihreät sarjakuvaseikkailunsa huvittavat ja viihdyttävät aina uusia lukijasukupolvia kekseliäisyydellään ja vauhdikkaalla kuvituksellaan.
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan nyt suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä tyylikkäänä albumisarjana, jonka pariin lukija palaa aina uudelleen ja uudelleen.
Sarjan avaa klassinen tarina “Ryytimaa”, joka on ensimmäinen Barksin itse kirjoittama ja piirtämä ankkaseikkailu.
Akun puutarha kärsii varisten iskuista, ja veljenpojat päättävät auttaa setää hankkimalla tälle näkymättömiä siemeniä.
“Oikukas onnenkalu” koettelee Akun uskoa jäniksenkäpälän taikavoimiin, ja tarinassa “Rantavahti” Aku joutuu nokikkain uimarantaa terrorisoivan haikalan kanssa.
Franquin: Niilo Pielinen – Keksijöiden kuningas (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 22.2.2023.
Toimituksen tuholainen on taas täällä!
Kun Niilo Pielinen soveltaa lyömättömiä keksijänkykyjään työpaikan arkeen, saa toimituksen väki olla varpaillaan.
Osansa Niilon ehtymättömästä luovuudesta saavat myös konstaapeli Kärsäoja sekä johtaja Pappenskiöld. Niilon soittoharrastukset levittävät yhtä lailla kaaosta, miehen ei-niinherttaisista lemmikeistä puhumattakaan.
André Franquinin luoma Niilo Pielinen on eurooppalaisen huumorisarjakuvan kiintotähti, jonka toilailut ovat naurattaneet suomalaisia lukijoita jo 70-luvulta lähtien.
Keksijöiden kuningas on aiemmin julkaistu suomeksi vain kovakantisena kerhokirjana, mutta nyt se ilmestyy kaikkien Niilo-fanien iloksi pehmeäkantisena BD-albumina.
Idefix ja Voittamattomat 1 – Gallian karvakorvat (ENNAKKOTILAUS)
Asterixin ja Obelixin uskollinen ystävä ja seuralainen aloittaa nyt seikkailut oman albumisarjansa sivuilla.
Albumissa Asterix lyö vetoa ensiesiintymisensä suorittanut René Goscinnyn ja Albert Uderzon luoma sisukas koirasankari saa albumissa Gallian karvakorvat rinnalleen lystikkään lauman eläinkamuja, joiden rinnalla Idefix jatkaa voittamattomien gallialaisten ikuista kamppailua hulluja roomalaisia vastaan.
Nuorten ja vanhojen koiranystävien lisäksi nämä seikkailut ilahduttavat muun muassa kaikkia kissojen ja pöllöjen faneja.
Luvassa on hauska sukellus antiikin maailmaan hillittömän hahmokatraan seurassa.
Gijé & Carbone: Soittorasia 2- Cyprianin salaisuus (ENNAKKOTILAUS)
Nola-tyttö palaa Pandorientin maailmaan juuri ajoissa näkemään kuningas Hektor I:n paraatin.
Hän tapaa taas ystävänsä Andrean ja Igorin, mutta tutustuu myös moniin uusiin satumaisiin olentoihin.
Kuka käy varkaissa Antonin puutarhassa? Tapausta selvittäessään Nolaa oppii paljon uusia asioita Pandorientista, muun muassa sen, että puiksi muuttuvat ystävät voivat olla hyödyllisiä.
Carbonen ja Gijen luoma Soittorasia on upeasti kuvitettu sarjakuvaromaani kaiken ikäisille lukijoille.
Nolan seikkailuista kertova albumi johdattaa ainutlaatuiseen ihmemaailmaan, joka hurmaa ja hämmästyttää lukijat.
Sarjaa on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 300 000 albumia ja se on käännetty yli kymmenelle kielelle.
Gianluigi Bonelli & Aurelio Galleppini: Tex Willer Kirjasto 68 – Verinen laguuni (ENNAKKOTILAUS)
Tex tavataan hämäräperäisessä Kalaupapan satamassa etsimässä Kit-poikaansa, joka on siepattu ja kuljetettu väkipakolla Black Shark-purjealukselle.
Tex ja laivan kapteeni Mustaparta alkavat tuntea sielujen sympatiaa toisiaan kohtaan.
Viimeisessä unohtumattomassa kohtauksessa ranger ja merimies käyvätkiivasta keskustelua kahdelta eri laivalta megafonien välityksellä myrskyävällä merellä.
Seuraavassa tarinassa myrsky ajaa Texin tovereineen Anutan koralliatollille.
Siellä paroni von Kramar, hänen kaunis kumppaninsa Veda ja kiero Karl pakottavat kuningas Mapuan alkuasukkaat sukeltamaan helmiä haikaloja kuhisevissa vesissä.
Värillisessä Kirjasto-sarjassa julkaistaan kaikki Tex Willer -tarinat kronologisessa järjestyksessä.
Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 3 – Lucillen aarre (ENNAKKOTILAUS)
Voiko mikään olla kamalampaa kuin leiriloma sateisella rannalla?
Mutta ankeinkin paikka saattaa tarjota ihmeellisiä yllätyksiä! Sarah, Cassiopée ja Lucille törmäävät uuteen arvoitukseen.
Tytöt saavat tietää, että heidän kaukainen sukulaisensa on asunut rannikolla lähes sata vuotta aiemmin.
Kuka oli salaperäinen Ludivine, joka katosi jättämättä jälkeäkään? Oliko nainen suvun musta lammas? Merirosvo? Salakuljettaja? Sisarukset uskovat vakaasti, että Ludivine on kätkenyt alueelle jotakin arvokasta.
Kolmen sisaren kerho ryhtyy etsimään aarretta hiljaisten dyynien ja valtameren kohinan keskeltä…
Manfredi Gianfranco & Massimo Rotundo: Tex Willer Maxi-Tex 45 – Mississippi Ring (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 12.4.2023.
Kuolemanvaarallinen salamurhaaja, entinen unionin sotilas, yrittää surmata kolme todistajaa, jotka voivat valaista Mississippi Ring -järjestön rikoksia.
Tex ja Carson törmäävät murhaajan ensimmäiseen uhriin ja saavat päämajalta tehtävän tuoda elävinä määränpäähän kaksi muuta tärkeää todistajaa, armeijan everstin ja taistelunhaluisen leskirouvan.
Pitkän ja vaiheikkaan matkan varrelta ei puutu laukaustenvaihtoa, taisteluja ja tykinjylinää, vaarallisia tilanteita ja vihollisia, joiden taakse kätkeytyy rikollisjärjestön lankoja käsissään pitävä hahmo, Capitan Destiny.
Maxi-Tex on paksu, mustavalkoinen ja pokkarikokoinen paketti kokonaisia Tex-tarinoita.
Roger Leloup: Yoko Tsuno – Vulcanuksen ahjo (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 12.4.2023.
Yokon aikanaan vinealaisilta ystäviltä saama kuula alkaa hohtaa – merkkinä siitä, että sini-ihoiset avaruusmuukalaiset kaipaavat apua!
Öljynporauslautat uhkaavat näiden maanalaista kotia, joten Yoko, Vic ja Pol lähtevät empimättä matkaan pelastaakseen tilanteen.
Eräillä vinealaisilla on kuitenkin omia suunnitelmia, jotka toteutuessaan tietäisivät tuhoa koko ihmiskunnalle…
Roger Leloupin luoma Yoko Tsuno on terävä ja rohkea sankaritar, jonka seikkailut ovat viihdyttäneet suomalaisia lukijoita 70-luvulta lähtien.
Yoko Tsunon tarinoissa seikkaillaan ajassa ja avaruudessa sekä eksoottisissa maissa.
Vulcanuksen ahjo julkaistaan nyt ensi kertaa suomeksi albumimuodossa.
Malin Falch: Pohjantuli 4 – Vuorenpeikon valtakunta (ENNAKKOTILAUS)
Sonja, Lotta, Espen ja Otso-karhu lähtevät vapauttamaan Henrik-setää peikkojen vankilasta.
Matkan varrella nelikko tutustuu uuteen ystävään, joka johdattaa heidät vuorenpeikkojen maille. Vuorten uumenissa Lotan taikavoimista on arvaamatonta hyötyä, mutta tehtävä ei siitä huolimatta ole helppo.
Viikinkien seuraan lyöttäytyneellä ennustaja Variksella on tietoa muista maailmoista, ja hän haluaa sinnikkäästi saada Sonjan ja Lotan hyppysiinsä.
Malin Falchin kirjoittaman ja kuvittaman Pohjantulen rikas fantasiamaailma, jännittävä kertomus ja värikäs piirrostyyli tempaisevat mukaansa kaikenikäiset lukijat.
Ikäsuositus: 8+
Carl Barks: Carl Barksin Aku Ankka 2 (ENNAKKOTILAUS)
Carl Barks on kaikkien aikojen rakastetuin Aku Ankka -taiteilija, jonka ikivihreät sarjakuvaseikkailut huvittavat ja viihdyttävät aina uusia lukijasukupolvia kekseliäisyydellään ja vauhdikkaalla kuvituksellaan.
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan nyt suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä tyylikkäänä albumisarjana.
Kertomuksessa “Suurriistan metsästäjä” Akun uhoaminen innostaa veljenpojat tekemään tälle kepposen Iineksen kettupuuhkan avulla.
Barksin ensimmäinen pitkä ankkaseikkailu “Muumion sormus” vie Akun ja veljenpojat mystiseen Egyptiin, ja “Huono häviäjä” tutustuttaa ankat raviurheilun maailmaan.
Hugo Pratt: Korkeajännitys: Hugo Pratt 2 – Taisteluasemiin! (ENNAKKOTILAUS)
Italialainen Hugo Pratt (1927-1995) on yksi kaikkien aikojen maineikkaimpia ja arvostetuimpia sarjakuvataiteilijoita.
Hänen luomansa kertomukset onnensoturi Corto Maltesesta ovat ikivihreitä klassikkoja, jotka ovat valloittaneet myös suomalaisten lukijoiden sydämet.
Prattin sarjakuvia leimaavat realistiset tarinat sekä mustan ja valkoisen kontrasteja korostava jylhä piirrostaide.
Nyt tämän legendaarisen sarjakuvataiteilijan upeat sotatarinat julkaistaan suomeksi hienona kokoelmana.
Pratt kuvitti 60-luvulla sotasarjakuvia englantilaiselle Fleetwaylle.
Korkkari-henkeen laaditut sarjat kertoivat toisen maailmansodan sotilaiden edesottamuksista maalla, merellä ja ilmassa.
Sylvia Douyé & Paola Antista: Sorceline 1 – Kryptoeläintieteen alkeet (ENNAKKOTILAUS)
ENNAKKOTILAUS. ARVIOITU ILMESTYMISPÄIVÄ 10.5.2023.
Sorceline on nuori tyttö, joka opiskelee kryptoeläintiedettä Vornin saarella.
Hän tutkii siis mytologiasta tuttuja olentoja, kuten yksisarvisia, lohikäärmeitä ja gorgoja! Mutta koulussa alkaa tapahtua kummia: oppilaita alkaa kadota salaperäisesti.
Kun soppaan lisätään vielä sairastunut gorgo, vampyyriopettaja, zombeiksi muuttuneet keijut, kateelliset koulukaverit ja rakkaushuolet, on Sorcelinella täysi työ selvitä opinnoistaan!
Hurmaavasti kuvitettu uusi Sorceline-sarja vetoaa kaikkiin seikkailun, magian ja Harry Potterin ystäviin.
Ranskassa Sorceline on ollut myyntimenestys: ensimmäistä osaa on myyty jo 100.000 kappaletta.
Jaime Vallve: Mustanaamio – Karpaattien vampyyri (ENNAKKOTILAUS)
Mustanaamio on joutunut pitkän uransa aikana usein tekemisiin yliluonnollisen maailman kanssa.
Tämän muhkean klassikkokokoelman sivuilla hän matkaa ajassa muinaiseen Jerusalemiin ja pyöreän pöydän ritareiden aikaan sekä kohtaa verenhimoisen vampyyrin.
Jämeränyrkkinen Mustanaamio on ollut suomalaisten lukijoiden suosikkisankareita jo vuosikymmenten ajan.
Tämä uljas kirja kokoaa yksiin kansiin klassisia seikkailuja, joita yhdistävät yliluonnolliset ainekset.
Kaikki kertomukset on kuvittanut Jaime Vallve, joka tunnetaan yhtenä taitavimmista Mustis-piirtäjistä, ja hänen tarinansa veivät sankaria hieman synkemmille poluille.
Roy Thomas & Neal Adams: Avengers – Kostajat: Kree-Skrull-sota (ENNAKKOTILAUS)
Avengers-elokuvista tutut Marvel-hahmot Kapteeni Amerikka, Thor, Kapteeni Marvel, Rautamies ja Muurahaismies eli Kostajat seikkailevat jälleen!
Tällä kertaa maapallon suurimmat sankarit joutuvat mukaan kahden avaruusimperiumin väliseen sotaan. Muotoaan muuttavat skrullit ovat soluttautuneet Maahan, ja armottomat kreet jahtaavat näitä sivullisista uhreista piittaamatta.
Pystyvätkö sankarit estämään verilöylyn?
Kree–Skrull-sota on yksi kaikkien aikojen klassisimpia Marveltarinoita. Sen on kirjoittanut maineikas Roy Thomas (mm. Conan Barbaari) ja kuvittanut legendaarinen Neal Adams (Batman).
Tarina avaruusmuukalaisten sodankäynnistä on vaikuttanut vahvasti uusimpiin Marvel-elokuviin.
Vuonna 2022 menehtynyt Neal Adams oli realistisen tyylin mestari, joka laati pitkän uransa aikana Marvelille vain kourallisen tarinoita, ja tämä Kostajat-eepos on niistä kaikkein tunnetuin ja arvostetuin.
Gianfranco Manfredi & Giovanni Freghieri: Tex Willer Suuralbumi 45 – Kaksi karkulaista (ENNAKKOTILAUS)
Wade Gormanin johtama rosvojoukko tekee röyhkeän iskun junaan, jossa matkustavat myös Tex Willer ja Kit Carson.
Lännen kovimmat rangerit eivät kuitenkaan ole Gormanin ainoa murheenkryyni, sillä nuori hulttio Billy Cobb on anastanut koplan saalisrahat.
Uudesta elämästä haaveilleet Billy ja hänen mielitiettynsä, kapakkalaulaja Josephine ajautuvat vaaroja vilisevälle pakomatkalle. Nuorenparin henkeä uhkaavat Gormanin roistojen lisäksi armottomat luonnonvoimat sekä häikäilemättömät palkkionmetsästäjät.
Kokenut piirtäjä Giovanni Freghieri osoittaa hallitsevansa suvereenisti jylhät lännenmaisemat, karskit toimintakohtaukset ja henkilökuvauksen nyanssit.
Suuralbumi on isokokoinen pehmeäkantinen Tex-kirja, joka kertoo pitkän mustavalkoisen sarjakuvatarinan.
Berck & Cauvin: Sammy – Nuoruuden eliksiiri (ENNAKKOTILAUS)
Kieltolain ajan Chicagossa henkivartijoina työskentelevät Sammy Day ja Jack Attaway saavat uuden, kummallisen tehtävän.
Ikääntynyt miljonääri palkkaa gorillat etsimään myyttistä nuoruuden eliksiiriä. Paha vain, että tehtävää vaikeuttavat ahneet perijät sekä vieläkin ahneemmat haikalat.
Tiedossa on siis roppakaupalla railakasta toimintaa, värikästä sadattelua ja yllättäviä käänteitä!
Käsikirjoittaja Raoul Cauvinin ja kuvittaja Arthur Berckmansin luoma Sammy on ollut suomalaisten sarjakuvafanien suuri suosikki jo 70-luvulta asti.
Nuoruuden eliksiiri on yksi sarjan kultakauden seikkailuista, ja se julkaistaan nyt suomeksi ensimmäistä kertaa.
Gianluigi Bonelli & Erio Nicolò: Tex Willer Kirjasto 69 – Vaitelias todistaja (ENNAKKOTILAUS)
Uudessa tarinassa Tex ja hänen toverinsa pelastavat Linda Daytonin, joka etsii selittämättömällä tavalla kadonnutta isäänsä.
Toverukset saavat vastaansa järjestäytyneen lurjuskoplan, joka hoitaa kiinalaiseksi pesulaksi naamioitua oopimumiluolaa.
Tex paljastaa vehkeilyn, mutta ei voi auttaa Lindan isän kaltaisia ihmisiä, jotka uskovat mahdottomaan unelmaan espanjalaisesta aarteesta.
Kolmas seikkailu vie Texin tutkimaan Arizonaan syöksyneen meteoriitin jäännöksistä kasvavia salaperäisiä kasveja.
Värillisessä Kirjasto-sarjassa julkaistaan kaikki Tex Willer -tarinat kronologisessa järjestyksessä.
Carl Barks: Carl Barksin Aku Ankka 3 (ENNAKKOTILAUS)
Carl Barks on kaikkien aikojen rakastetuin Aku Ankka -taiteilija, ja hänen ikivihreät sarjakuvaseikkailunsa huvittavat ja viihdyttävät aina uusia lukijasukupolvia kekseliäisyydellään ja vauhdikkaalla kuvituksellaan.
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan nyt suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä tyylikkäänä albumisarjana, jonka pariin lukija palaa aina uudelleen ja uudelleen.
“Liian monta lemmikkiä” paljastaa, miten käy, kun Aku tuskastuu Tupun, Hupun ja Lupun alati paisuvaan lemmikkieläinkatraaseen.
Tarinassa “Naapurukset” Aku yrittää päästä sopuun kiivaan Teppo Tulpun kanssa, ja “Vispilänkauppaa” kertoo Akun ja poikien myyntimiesurasta.
Don Rosa: Don Rosa -kirjasto osa 4: Roope-setä ja Aku Ankka – Klaaninsa viimeinen (ENNAKKOTILAUS)
Upea, suurikokoinen kirja sisältää tarinat “Mississippin mestari”, “Julman maan jehu”, “Ankkapurhan uusi valtias” ja monta muuta klassikkoa.
Näissä tarinoissa Don Rosa ryhtyi järjestelmällisesti kirjaamaan Roopen värikästä menneisyyttä. Näemme, miten Roope kohtaa ensi kertaa Karhukoplan, Kulta-Into Piin sekä Milla Magian.
Sarjakuvien lisäksi teos sisältää kattavan artikkeliosion, jossa Rosa avaa tarinoiden taustoja.
Tekijän muisteloilla sekä kuvamateriaalilla kuorrutetussa sarjassa julkaistaan kaikki ankkamestarin laatimat tarinat kronologisessa järjestyksessä, tekijän itsensä hyväksymässä asussa ja viimeisimmillä, virallisilla värityksillä.
ULKOMAISET UUTUUDET
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 10
At long last, Hazel and her star-crossed family are finally back, and they’ve made some new…friends?
This collection features the latest six chapters of the most epic adventure in comics, including the series’ double-sized first issue back from hiatus. Collects SAGA #55-60.
Romeo & Juliet meets Star Wars in this genre-blending, sci-fi/fantasy space opera about star crossed lovers from enemy worlds.
An epic for mature readers, Saga follows new parents Marko and Alana as they risk everything to raise their child amidst a never-ending galactic war.
A multiple award winning, critically acclaimed masterpiece and one of the most iconic, bestselling comic book series of its time.
The SAGA series has sold over 6.8 million copies to date across all formats, has been translated into 20 languages, and has garnered multiple Eisner and Harvey Awards, plus a Hugo Award, British Fantasy Award, Goodreads Choice Award, Shuster Award, Inkwell Award, Ringo Award, and more.
It has been featured in such mainstream media outlets as TIME, Entertainment Weekly, The Atlantic, NPR, and beyond, and has become a pop culture phenomenon.
The fourth volume in the wonderfully sweet Heartstopper series, featuring gorgeous two-color artwork.
Charlie and Nick’s relationship has been going really well, and Charlie thinks he’s ready to say those three little words: I love you.
Nick feels the same way, but he’s got a lot on his mind — especially the thought of coming out to his dad and the fact that Charlie might have an eating disorder.
As a new school year begins, Charlie and Nick will have to learn what love really means.
James Tynion IV & Gavin Fullerton: The Closet 1
Collects a tale of existential horror by James Tynion IV (The Department of Truth, Razorblades) and Gavin Fullerton (Bog Bodies, Bags).
Thom is moving cross-country with his family and dragging the past along with them.
When his child, Jamie, is seeing monsters in the bedroom closet, Thom reassures him that they will stay in the apartment after the move.
But Thom is very wrong about many things and the monsters do continue to find young Jamie.
Collects THE CLOSET #1-3.
Tom Taylor & Yasmine Putri: Dark Knights of Steel 1
An entire medieval world will be forever changed when a spaceship crash-lands from a doomed planet.
Years later the El Kingdom reins and Jefferson Pierce, the head of the Kingdom of Storms sees their family as a threat and gathers allies to challenge them.
Monarchs will die, kingdoms will rise, and what seemed like the end of the world for many … was only the beginning!
Garth Ennis: Battle Action – New War Comics by Garth Ennis
A brand-new collection of hard-hitting war stories from modern master Garth Ennis (Preacher, The Boys), drawn by a host of top talent including Kevin O’Neill (League of Extraordinary Gentlemen), and Chris Burnham (Batman).
Two of the greatest British comics of all time join forces- and bring you seven new stories of blazing Battle Action!
Writer Garth Ennis ( Preacher, The Boys) presents his own take on the classic characters of Battle and Action.
Ace fighter pilot Johnny Red battles Skreamer of the Stukas on the nightmarish Russian front.
Veteran leader The Sarge and his section face hell in the brutal Italian campaign.
Wheeler-dealer Crazy Keller drives for his life as World War Two comes to its bloody conclusion.
Lethal British agent Dredger doles out justice – of a kind- on the streets of 1980s London.
All these and more in this high-octane collection of fantastic new combat strips, featuring scripts by Ennis and art by some of the biggest names in modern comics, including Kevin O’Neill ( Nemesis The Warlock, League of Extraordinary Gentlemen), Chris Burnham ( Batman) and John Higgins ( Watchmen, Dreadnoughts).
Get your front-row seats to the front line, as only the legendary Battle Action can deliver!
James Tynion IV & Guillem March: The Joker 1
Batman: The Joker War was only the beginning!
Arkham Asylum has been attacked and all eyes are on the Joker. A mysterious benefactor hires former Gotham City Police Commissioner Jim Gordon to go on a global manhunt to catch…and possibly kill…the Clown Prince of Crime!
But nothing with the Joker is ever as easy as it seems. What Gordon finds and what the Joker wants him to see…will change his perspective on the world forever. And he’s not the only one who wants the Joker found…
Who are the wicked Sampson family? And who is Vengeance, daughter of Bane, striking fear into the world’s heart?!
Brought to you by the all-star creative team behind Batman: Their Dark Designs, James Tynion IV and Guillem March, this volume includes a special Year One flashback issue co-written with Matthew Rosenberg ( Legends of the Dark Knight) and Francesco Francavilla ( Batman: The Black Mirror).
Originally published in single magazine form in The Joker #1-5, Batman #100, and Batman: the Joker War Zone.
Alexis Deacon: Curse of the Chosen 1 – A Matter of Life and Death & a Game Without Rules
After an evil sorceress casts a spell, a community is sent into a tailspin, fighting for survival.
Book one of the mind-bending graphic novel series, featuring gripping action, supernatural mystery, and magical fantasy worlds where fifty souls battle in a contest to become the ruler of an island.
A stunning fantasy epic unlike any other!
Fans of high fantasy, especially those who have read the adventures of a certain boy wizard and now want something with more teeth to it, will enjoy this book.
James Tynion IV & Guillem March: The Joker 2
The Joker is on the run and James Gordon is tracking right behind him!
Following the events of The Joker Vol. 1 (Infinite Frontier and the Joker War), the Joker is on the run and now he’s off to Europe?!
Jim Gordon pursues the madman, but the seeds of doubt begin to sprout…if The Joker didn’t gas Arkham Asylum, who did?
And what’s the next move for Vengeance, daughter of Bane?
This story will leave you searching for answers at every turn–and even questioning if Gordon will risk his own life to save…The Joker?
Collecting The Joker #6-9 and The Joker 2021 Annual #1!
Alexis Deacon: Curse of the Chosen 2 – The Will That Shapes the World
The dramatic and hotly anticipated conclusion to Alexis Deacon’s original Geis series, featuring new branding and a format designed to sit alongside Curse of the Chosen Volume 1.
As the great chief matriarch lay dying, she gave one final decree: Upon her death there would be a contest.
Having no heir of her own blood she called on the Gods. Let fate decide the one truly worthy to rule in her place.
The rich, the strong, the wise, the powerful; many put forward their names in hope of being chosen.
But when the night came… only fifty souls alone were chosen.
.
James Tynion IV & Sam Johns: Punchline – The Trial of Alexis Kaye
The Joker War’s breakout star takes center stage, get ready to meet Punchline!
Spinning out of the pages of “The Joker War” comes the first solo book starring the blockbuster new character Punchline.
As she faces the consequences for her role in “The Joker War,” the story of how Alexis Kaye became Punchline will take Leslie Thompkins, Harper Row, and Cullen Row on a harrowing journey that reveals a fringe teenager’s radicalization to the ideology of a madman.
This incredible hardcover collects The Joker 80th Anniversary 100-Page Super Spectacular #1; Punchline #1; The Joker #1-14; and Batman: Urban Legends #950!
Pornsak Pichetshote & Alexandre Tefenkgi: Good Asian 1
Writer PORNSAK PICHETSHOTE’s long-awaited follow-up to the critically acclaimed INFIDEL with stunning art by ALEXANDRE TEFENKGI (OUTPOST ZERO)!
Following Edison Harkï, a haunted, self-loathing Chinese-American detective on the trail of a killer in 1936 Chinatown, THE GOOD ASIAN is Chinatown noir starring the first generation of Americans to come of age under an immigration ban, the Chinese, as they’re besieged by rampant murders, abusive police, and a world that seemingly never changes.
Collects THE GOOD ASIAN #1-4, plus covers by SANA TAKEDA, ANNIE WU, JEN BARTEL, DAVE JOHNSON, and more.
Joann Sfar & Lewis Trondheim: Dungeon Early Years 3 – Wihout a Sound
The legend of the founding of Dungeon continues with two all-new chapters!
Old Arakou, Hyacinthe’s father, feels rusty and mopes at the idea of dying in his bed.
He never ceases to remember the old heroic days and his pals he wants to connect back with.
So, he mounts his faithful steed, much to the chagrin of Alexandra who, worried for him, accompanies him on this crazy ride.
Meanwhile, in the ruins of Antipolis, Comor and a handful of lords are preparing to take back power…
The second story presents the arrival of young Marvin to the Dungeon, ready to become its most faithful protector.
The city of Antipolis destroyed, his father dead, Hyacinthe de Cavallère finds himself alone to fight against the threats of the attackers eager to appropriate the Dungeon.
The duchies of Clérembard and Vaucanson are determined to enlarge their territories…
Prospects for the Dungeon look dire but as the two forces attack, they are not expecting the fierce opposition awaiting them in so many forms, including that of the most powerful of the warriors in the making: Marvin the Saurian.
Pornsak Pichetshote & Alexandre Tefenkgi: Good Asian 2
Following Edison Harkèi, a haunted, self-loathing Chinese-American detective on the trail of a killer in 1936 Chinatown, THE GOOD ASIAN is Chinatown noir starring the first generation of Americans to come of age under an immigration ban–the Chinese.
.
.
Frank Miller: Sin City 6 – Booze, Broads, & Bullets
Stories of those lost in the gritty and crime-laden asphalt jungle are together in this collection from the acclaimed noir, presented at original size with new wrap-around cover art by Frank Miller.
There are all kinds of dark business you might encounter on a cold night in Basin City, and the tales here paint a gloriously dirty portrait.
Marv, the hulking ex-con with a condition, has to jog his memory about a certain Saturday night, and then on another evening, he’s after something but he keeps his quest is quiet–sometimes there’s no need for words.
Visiting Old Town, where all your dreams could come true, Gail and Miho demonstrate what happens when you don’t play by their rules.
Then, hired-hand Blue Eyes makes an important kill–a few, actually.
A woman on the run finds a way out . . . A sucker with good intentions gets duped . . .
Fat Man and Little Boy are seen on a couple of jobs, and being low-rent hit-men, you can guess what that means.
And the dark deeds and dealings stay dark in a few more stories also included in this anthology.
The fourth editions of Frank Miller’s hit graphic novel series continue with Volume 6 Booze, Broads, & Bullets. This edition includes a fourteen-page expanded cover and art gallery featuring pieces from previous editions.
As an anthology of short tales, it’s a great jumping on point for new readers wondering what Sin City is all about–or longtime readers who can’t get enough!
Wendy Pini & Richard Pini: Elfquest – Stargazer’s Hunt 2
The adventure of ElfQuest: Stargazer’s Hunt concludes!
Skywise, astronomer and sky-reader to the Wolfrider tribe of elves, has gone missing from the Starhome since the death of his brother-in-all-but-blood, Cutter Kinseeker.
Literally lost in space, he desperately seeks the reason for the haunting gaps in his memories.
His star-spanning quest reveals interstellar majesty and the desolation of ruined worlds, but no answers.
Meanwhile Jink, the elf-daughter he left behind, returns to the World of Two Moons, ancestral home of the Wolfriders, in the hope of finding a way to heal Skywise’s soul.
Who she discovers there (we’ve met them before) will help propel the saga to its heartwrenching, triumphant finish.
Stargazer’s Hunt has story by ElfQuest co-creators Wendy and Richard Pini, with script and layouts by Wendy Pini.
Veteran Elfquest alumnus Sonny Strait continues at warp speed as the artist and colorist for the new series.
Marjorie Liu & Sana Takeda: The Night Eaters 1 – She Eats the Night
The first volume in a new graphic novel horror trilogy from Marjorie Liu and Sana Takeda–the creative team behind the New York Times bestselling series Monstress
Chinese American twins, Milly and Billy, are having a tough time.
On top of the multiple failures in their personal and professional lives, they’re struggling to keep their restaurant afloat. Luckily their parents, Ipo and Keon, are in town for their annual visit.
Having immigrated from Hong Kong before the twins were born, Ipo and Keon have supported their children through thick and thin and are ready to lend a hand–but they’re starting to wonder, has their support made Milly and Billy incapable of standing on their own?
When Ipo forces them to help her clean up the house next door–a hellish and run-down ruin that was the scene of a grisly murder–the twins are in for a nasty surprise.
A night of terror, gore, and supernatural mayhem reveals that there is much more to Ipo and her children than meets the eye.
Eisner Award-winning and bestselling author Marjorie Liu and illustrator Sana Takeda have crafted a wild and wicked tale that will leave readers hungry for more. She Eats the Night is the perfect start to The Night Eaters trilogy, which is a combination of Monsters by Barry Windsor-Smith and Crazy Rich Asians by Kevin Kwan.
Benjamin Percy & Brent Schoonover: Devil’s Highway 1
Ben Percy (Wolverine) and Brent Schoonover (Batman ’66) present a nerve-racking thriller examining murder in the dark underbelly of America’s heartland.
A young woman with a dark family secret embarks on a quest to hunt down the serial killer that brutally murdered her father – only to discover he is just one piece of a national network of evil that snakes across the country and hides in plain sight.
To catch the devil she must first embrace the darkness within.
Kyle Higgins & Marcelo Costa: Radiant Black 3 – Rogues’ Gallery
Alien sword guy? Dealt with.
Best friend? Saved.
Giant space war? A problem for another day.
With all the big problems handled, Marshall is looking forward to some good old-fashioned downtime.
But the power of the Radiants won’t stay secret forever – and, as his personal life starts to unravel, Marshall will face a gauntlet of new foes that threaten to put an early end to his superhero career!
Radian Black is the first series in the Massive-Verse!
Collects RADIANT BLACK #13-18.
WHAT IS THE MASSIVE-VERSE?
Kyle Higgins & Marcelo Costa’s breakout hit Radiant Black took superhero storytelling to new heights.
But Radiant Black isn’t the only character inhabiting the MASSIVE-VERSE.
There’s a whole universe for readers to explore! Characters like Rogue Sun, Inferno Girl Red, The Dead Lucky and more yet to be revealed each of them has a different story to tell, different adversaries to face and they each occupy a very different corner of this shared universe. What are you waiting for? Now’s the time to get into the MASSIVE-VERSE!
LEHDET JA KIRJAT
Jaana Suorsa: Lounaalla runoilijan kanssa
Kirjailija Pentti Saarikoski (1937–1983) oppi lapsena arvostamaan hyvää arkiruokaa: äidin tekemää ruokaa. Valmisruokia hän ei tahtonut koskaan aikuisenakaan syödä.
Pentti Saarikoski ei oikeastaan osannut laittaa ruokaa. Hän kokkasi itselleen usein yksinkertaisesti kauden ruoka-aineista, kuten sienistä, perunoista ja kalasta.
Ruoista esitetään kirjassa resepti, jonka mukaan runoilijan kotilounaan voi valmistaa, ja vaihtoehdot kasvisversioina. Reseptit ovat helppoja, ruoat toteutetaan vähillä, arkisilla perusaineksilla. Siksi tämä kirja sopii kotikeittiöön: pienesti saa hyvää, eikä tarvitse olla mestarikokki.
Kirja vie lukijan Pentin mukana Helsingistä kesäpaikkaan Nurmijärven Palojoelle sekä Tšekkoslovakiaan, Viroon, Ruotsiin ja Ranskaan. Reseptejä kehystävät tiedot ruoanlaiton ajankohdasta ja Pentin mietteet ajankohtaisista asioista, politiikasta, ihmissuhteista ja meneillään olevista kirjoitustöistä.
Jaana Suorsa on lukenut Pentti Saarikosken julkaistuista päiväkirjoista vuosilta 1968–1983 kuvauksia ruoanlaitoista ja syömisistä ja laatinut ruoille reseptit. Hän on myös kuvittanut kirjan piirroksillaan.
Jaana Suorsan aikaisempia kirjoja ovat muun muassa Nauris sateessa ja Ekopuusti: arjen vinkkejä luonnon ja kukkaron hyväksi sekä sarjakuva-albumi Pena – runoilija ja kommunisti.
Caped Fear – Superhuman Horror Stories
They are superhuman champions: hyper-charged, meta-guardians of humanity; protecting the innocent from the corrupt, saving us from the sadistic; shielding us from human or inhuman evil in all its forms.
But, what if the gleaming smile from the chiseled jaw was actually the animalistic baring of teeth? What if THEY were the nightmare threat? They are not superheroes, but superhorrors!
This dark potential is revealed as we present tales of shock and the macabre from a roster that includes some of the greatest creative minds from the realms of fantasy, science fiction, horror, and comic-books.
What sort of dark and chilling fates arise when those with powers far beyond mere mortals are the central figures not in tales of triumph, but of terror?
Welcome to Caped Fear.
Short horror fiction by some of the world’s best writers: Barry N. Malzberg & Jack Dann, Colleen Doran, Jim Krueger, Robert Bloch, Karen Haber, Robert Silverberg, George R. R. Martin, Jim Starlin, Howard Keltner, Jonathan Maberry, Neil Gaiman & Roz Kaveney, Heather Graham, Ramsey Campbell, Janeen Webb, William F. Nolan, Brian Lumley, and Joe R. Lansdale.
By the author of Star Wars Mazes, an exciting, new, all-ages, interactive activity book of mazes with findable elements taking readers into the pages of new and classic Marvel comics adventures.
Explore exciting iconic locations and scenes with your favorite comics characters in this interactive, all-ages book of mighty Marvel mazes. Accomplish missions and locate key objects along the way while discovering the mysteries of Doctor Strange’s Sanctum Sanctorum, the S.H.I.E.L.D. Helicarrier, Wakanda, Asgard, and Doctor Doom’s Castle.
Follow the Guardians of the Galaxy to Knowhere, help the Avengers fight the Skrulls aboard their flagship, face fearsome Sentinels with the X-Men in Days of Future Past timeline, and more!
Brought to life by expert maze creator Sean C. Jackson, each full-color maze is a playful visual delight for Marvel fans everywhere.
ACCOMPLISH MISSIONS WITH EACH MAZE: Each of the dozens of unique mazes comes with its own mission to help Marvel heroes by finishing the maze.
EXTRA FINDABLE ITEMS IN EACH MAZE: In addition to the maze itself, each includes other game activities of elements to find.
BEAUTIFULLY ILLUSTRATED AND REPLAYABLE: The gorgeously detailed full-color mazes may be solved by pen or pencil, but using a non-writing item to follow the paths leaves the book ready to replay. Even the illustrator himself says he later forgets solutions to the mazes he’s drawn!
MAZES OF ALL LEVELS: Including relatively simple and more expert mazes, Marvel fans of many ages can enjoy the book together.
INCLUDES PLAYABLE MAZES ON THE FRONT AND INSIDE COVERS: Bonus mazes featured on the front and inside covers!
For Marvel fans of all ages, families, and anyone who enjoys activity books with beautiful, colorful illustrations.
Alice Oseman: Loveless (romaani)
For fans of Love, Simon and I Wish You All the Best, a funny, honest, messy, completely relatable story of a girl who realizes that love can be found in many ways that don’t involve sex or romance.
From the marvelous author of Heartstopper comes an exceptional YA novel about discovering that it’s okay if you don’t have sexual or romantic feelings for anyone . . . since there are plenty of other ways to find love and connection.
This is the funny, honest, messy, completely relatable story of Georgia, who doesn’t understand why she can’t crush and kiss and make out like her friends do.
She’s surrounded by the narrative that dating + sex = love.
It’s not until she gets to college that she discovers the A range of the LGBTQIA+ spectrum — coming to understand herself as asexual/aromantic.
Disrupting the narrative that she’s been told since birth isn’t easy — there are many mistakes along the way to inviting people into a newly found articulation of an always-known part of your identity.
But Georgia’s determined to get her life right, with the help of (and despite the major drama of) her friends.
Harley Quinn 30th Anniversary Special #1
You are cordially invited to an oversize extravaganza celebrating the Clown Princess of Crime’s thirtieth birthday on this fantabulous particular!
That’s proper—Harley Quinn turns 30 in absolute fashion and has invited a squad of her previous inventive buddies to affix her with a killer lineup of fantastic tales!
And the evaluations are in—it’s assured AWESOME:
“Last chance, Quinn. Don’t make me do this.”
—Amanda Waller
“Wait…you’re not going back to…”
—Red Tool
“Sigh.”
—Poison Ivy
Tim Seeley & Jodi Nishijima: Spider-Gwen: Gwenverse #1 (2ND PRINTING)
NOT ENOUGH GWENS!
When Gwen Stacy was bitten by a radioactive spider, she gained arachnid-like super-powers and started a crimefighting career as Spider-Woman (or as she’s affectionately known to her peers, Ghost-Spider)!
But what would have happened if instead she had picked up the enchanted hammer, Mjolnir?
Or if she received the Super-Soldier Serum?
Or built a high-tech suit of armor?
Or…you get the idea!
Find out in this new five-issue miniseries by Tim Seeley (HEROES REBORN: MARVEL DOUBLE ACTION) and Jodi Nishijima (UNITED STATES OF CAPTAIN AMERICA) as Ghost-Spider tumbles through time and comes face-to-face with herselves!
OHEISTAVARAT
Juba Tuomola: Viivi ja Wagner -palapeli – Maatalouslomittaja
1000 palan palapeli, joka perustuu Juban sarjakuvastrippiin.
Muoveissa.
Juba Tuomola: Viivi ja Wagner -palapeli – Laskeutumislupa
1000 palan palapeli, joka perustuu Juban sarjakuvastrippiin.
Muoveissa.
Juba Tuomola: Viivi ja Wagner -palapeli – Pihasoittaja
1000 palan palapeli, joka perustuu Juban öljyvärimaalaukseen.
Muoveissa.
.
.
Juba Tuomola: Viivi ja Wagner -palapeli – Montako kiloa
1000 palan palapeli, joka perustuu Juban öljyvärimaalaukseen.
Muoveissa.
.
.
Juba Tuomola: Viivi ja Wagner -palapeli – Pusu
1000 palan palapeli, joka perustuu Juban öljyvärimaalaukseen.
Muoveissa..
.
.