5.
Invincible on tuttu joillekin Amazonin Prime-suoratoistossa olevansa animaatio-sarjana, ja jotkut tuntevat sen alkuperäisenä sarjakuvana.
Kummallekin ryhmälle ilouutisia: Skybound- ja Image Comics-kustantamot ovat ilmoittaneet että ensi vuoden huhtikuussa sarjaa aletaan julkaistaan kovakantisina omnibuksina eli isoina albumeina.
Ensimmäinen teos sisältää 47 ensimmäistä numeroa.
Nyt kysymys jonka esitätte varmaan itsellenne: sarjakuva ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2003. Se tarkoittaa että se on jo julkaistu aika monta kertaa eri kokoomina eri muodoissa, ja luultavasti omistatte jo jonkun niistä.
Minkä avulla julkaisijat aikovat saada teidät ostamaan tämän julkaisun?
Omnibus sisältää ensimmäistä (ja markkinoinnin mukaan viimeistä) kertaa Marvel Team-Up-lehden numeron 14.
Siinä Invincible kohtasi Hämähäkkimiehen (vai menikö se toisinpäin?), ja lopputuloksena oli mm. sanailua itsensä nimeämisestä (ohessa näyte)
(Lähde: Comicsbeat)