4. Ja takaisin Oulun sarjakuvafestivaaleilla, jossa jaettiin Turun Sarjakuvakaupan ja Oulun Sarjakuvakeskuksen pöytäviirit eli Standaarit.
Ketkä saivat ne tänä vuonna?
HUOM! Tällä kertaa teidän tulee valita kaksi (2) henkilöä / vastausta (mielellään ne oikeat).
(Kuva: Henry Söderlund)
“Tervetuloa viidenteen vuotuiseen Turun Sarjakuvakaupan ja Oulun Sarjakuvakeskuksen pöytäviirien jakotilaisuuteen.
Olemme jakaneet tähän mennessä yhdeksän standaaria sarjakuvan työmyyrille, pyrkien painottamaan valintoja henkilöihin, joilla ei vielä takanreuna notku Finlandia-palkinnoista ja Puupäähatuista, vaikka syytä ehkä olisikin.
Standaarin on suunnitellut Ville Tietäväinen. Tänä vuonna niitä jaetaan kaksi kappaletta.
Ensimmäisen saa henkilö, joka on ollut sarjakuva-alalla näkyvästi mukana 90-luvun alusta lähtien.
Hän tuli tutuksi räväkkänä sarjakuvan tekijänä, mutta on sittemmin tehnyt, sarjakuvia enemmän, kaikenlaista muuta. Hän on ollut perustamassa lehtiä niin paperille kuin nettiinkin, opettanut sarjakuvaa ja animaatiota, toimittanut antologioita, johtanut Suomen sarjakuvaseuraa, tuottanut ja organisoinut näyttelyitä, työpajoja, seminaareja, festivaaleja ja niin edelleen.
Hän on aina ollut hyvä perustamaan asioita, lykkäämään niitä käyntiin ja sitten päästämään irti. 90-luvun alussa hän oli perustamassa Naarassarjat-lehteä, jonka kulttuurinen merkitys oli iso. Naisten tekemä sarjakuva pääsi siinä ensimmäisen kerran kunnolla esiin.
Internetin vakiinnuttua 2000-luvun alussa hän oli perustamassa Nettinarttua, joka jatkoi samaa työtä netissä. Vähitellen naisten määrä sarjakuvan tekijöissä alkoi olla niin iso, ettei jaottelu sukupuolen mukaan tuntunut enää tarpeelliselta.
Vuonna 2005 hän oli perustamassa nykysarjakuvan kollektiivia Kutikutia, ja vuonna 2012 Feministisen sarjakuvatoiminnan verkostoa.
Hän ei ole koskaan halunnut urautua tai jämähtää tekemään yhtä ja samaa juttua vuodesta toiseen. Hänen luonteelleen ei olisi sopinut vaikkapa Naarassarjojen toimittaminen vuosikymmenestä toiseen, vaan hän on mennyt uutta päin ja pyrkinyt päivittämään niin tekemistään kuin ajatteluaankin.
Nuorien (ja vanhojen) uusien tekijöiden alkuun auttaminen on keskeinen osa hänen toimintaansa. Ruohonjuuritason jalkatyökään ei väsytä (tai väsyttää aivan varmasti, mutta ei estä sitä), ja niinpä hän on tässäkin tapahtumassa ollut myymässä feministisiä pienlehtiä.
Hänen sarjakuvateoksensa nimeä siteeraten: täti on jaksanut heilua. Ja jaksaa toivottavasti edelleen. Standaarin saa Johanna Rojola!
Toisen standaarin saa henkilö, joka nuorena miehenä kehitteli parodisen supersankarihahmon Pahkasika-lehteen, ja on sen vuoksi saanut kuulla kuluneen yli 40 vuoden aikana kaikki mahdolliset pieruvitsit – sataan kertaan.
Hahmon tunnettavuus on sitä luokkaa, että jos tekijä olisi syntynyt Amerikkaan ja tehnyt saman siellä, hän olisi nyt miljonääri. Mutta, Amerikan sijaan hän syntyi Kuortaneelle. Näin ollen hän on välttänyt kaikki multimiljonääriyteen liittyvät rasittavat sivuoireet kuten äärioikeistolaistumisen, järjettömän avaruusmatkailun ja muun maailmaa tuhoavan hulluuden, ja sen sijaan hän on voinut keskittyä yhdistystoimintaan.
Seinäjoen sarjakuvaseuran Kannus-lehti aloitti toimintansa 1979.
Sivuhuomio: Minua on kauan askarruttanut, miksi Seinäjoen sarjakuvaseuran lehti oli nimeltään Kannus eikä Seinäjoki. Kannus on ihan eri kunta ja sijaitsee n. 170 kilometriä Seinäjoesta koilliseen.
Joka tapauksessa, tarinamme sankari liittyi Kannuksen tekijätiimiin toisesta numerosta alkaen vuonna 1980. Seura julkaisi myös albumeita, mm. kokoelman Ami Hauhion Koltan perinnöstä sekä uusintajulkaisun v. 1858 ilmestyneestä Turmiolan Tommin elämäkerrasta.
Vuonna 1985 henkilöstämme tuli Kannuksen päätoimittaja, eikä hän siitä pestistä päässyt eroon ennen lehden lopettamista v. 1989.
Sarjakuvantekijät ry perustettiin v. 1996 suomalaisten sarjakuvantekijöiden etujärjestöksi. Kun yritin selvittää, kauanko henkilömme on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana, sain muilta jäseniltä aika vaihtelevia arvioita.
Yksi sanoi viisi vuotta, toinen sanoi kaksikymmentä. Tämä on todella ymmärrettävää, sillä kuten kaikki kronologisesti ansioituneet tietävät, viisi vuotta 90-luvulla on tänä päivänä vähintään viisitoista vuotta. Oikea vastaus puheenjohtajuuteen on, ilmeisesti, 12 vuotta.
