Sarjakuvavisa 50/2024

Kuten kaikki arvasivat, tässä kysyttiin tekijöistä.

Ja varsinkin siitä että kuka on kutsuttu Linnan juhliin.

Jope Pitkänen oli siellä 2001, Max Sarin 2019 ja Juliana Hyrri tänä vuonna (oli siellä myös P. A. Manninen tänä vuonna).

Pertti Jarlaa ei ole vielä kutsuttu.
Tai sitten on, mutta jonkun piti jäädä valvomaan kynttilöitä.

Ensimmäinen sarjakuva oli ohessa näkyvä New Fun: The Big Comic Magazine #1-lehti helmikuussa 1935.

Kustantamon nimi oli tuolloin vielä  National Allied Publications.

Virallisesti DC Comics nimi otettiin käyttöön 1977.

(Lähde: Wikipedia/DC_Comics)

Kaikkihan me olemme aina halunneet salaa DC Comics: 90th Anniversary Official Coloring Book-värityskirjan, mutta emme ole kehdanneet sanoa.

Nyt se kuitenkin on todellisuutta kun pääsette värittämään DC:n historian parhaimpia piirustustöitä.

Värityskirja ilmestyy huhtikuussa, eli alkakaa säästää rahaa jo nyt.

(Lähde: Bleeding Cool)

“Lävistävä ja rohkea graafinen muistelma, joka valaisee öljyteollisuuden työolojen piilotettuja puolia nuoren naisen ja vastavalmistuneen nuoren naisen silmin, joka joutuu myrkylliseen maailmaan taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
Tämä visuaalinen omaelämäkerta, jossa on selkeät linjat ja dialogi, joka on täynnä kerrontavoimaa, pystyy ottamaan huomioon aikamme herkimmät ja tuskallisimmat kysymykset – hyperkapitalismi, ympäristö, köyhtyminen, seksismi ja seksuaalinen häirintä – ilman, että tällainen traumaattinen kokemus tukahduttaa hänen syvää empatiaansa muihin vastaavassa tilanteessa oleviin.
Syvästi liikuttava mestariteos sen ilmentämän rohkeuden ansiosta.”
– Ote raadin perusteluista.

(Lähde: Kilpailun viralliset sivut)

Seuraavaksi kokonaisuudessaan puhe, jonka toimitusjohtajamme piti standaarien jakotilaisuudessa.

“Arvoisa juhlakansa.
Turun Sarjakuvakauppa aloitti standaarien eli pöytäviirien jakamisen Oulun sarjakuvafestivaaleilla neljä vuotta sitten. Ajatuksena oli elvyttää hieno unohtumaan päässyt perinne, ja kunnioittaa samalla ihmisiä, jotka ovat antaneet nuoruutensa, aikuisuutensa ja usein myös siitä etiäppäin kukkeimmat vuotensa sarjakuvalle. Viirin on suunnitellut Ville Tietäväinen.
Palkittujen joukossa on ollut mm. sarjakuvataiteilijoita, -toimittajia, -kääntäjiä, -kustantajia ja -taittajia – ja kuten pienelle alalle tyypillistä on, usein näistä moninaisista pesteistä osuu samalla ihmisille aika monta. Niin nytkin.

Ensimmäisen pöytäviirin saa henkilö, joka tuli ainakin minulle tutuksi sarjakuvataiteilijana, mutta joka sittemmin on suunnannut paljon aikaa ja energiaa sarjakuva-alan järjestötoimintaan.
Omia sarjakuvakirjoja häneltä on julkaistu 15 vuoden aikana neljä. Niille ominaista on dokumentaarisuus ja faktuaalisuus.
Sarjakuvat eivät kuitenkaan kuristu informatiivisuuteensa, vaan asioita tarkastellaan usein yksilön näkökulmasta helppolukuisuus taidokkaasti säilyttäen.

Luontevasti myös puhetapahtumien livekuvitukset ovat hänen alaansa.
Ehkä olennaisin puurtamisen väylä hänellä on kuitenkin Sarjainfo. Hän on toiminut Sarjainfon päätoimittajana kauemmin kuin kukaan muu seuran viisikymmenvuotisessa historiassa. Se ei ole ihan pieni meriitti.
Sinnikkyydestä kertoo myös se, että hän jaksaa vuodesta toiseen kiertää pieniäkin sarjakuvatapahtumia, raportoida niistä Sarjainfossa ja kiitellä järjestäjiä. Se on tärkeää huomioimista alalla, jonka tapahtumat toteutetaan vapaaehtoisvoimin.
Muinaisella 80-luvulla Keijo Ahlqvist ja Ari Kutila toteuttivat Kemin kunnalliskertomuksen sarjakuvana.
Jos joku kaupunki nykypäivänä haluaisi toistaa tempauksen, suosittelisin ottamaan yhteyttä Aino Sutiseen.

Toisen pöytäviirin saaja on niinikään monialainen. Hän on mm. sarjakuvakäsikirjoittaja, tapahtumajärjestäjä, lehden päätoimittaja ja podcastaaja.
Sarjakuvakäsikirjoittajana hän on Suomen menestyneimpiä.
Hänen ensimmäinen pitkä albuminsa ilmestyi parikymmentä vuotta sitten ja myi Lehtipiste-levityksessä yli 15 000 kappaletta. Siihen vielä kirjakauppa- ja messumyynti päälle. Jatko-osaakin meni yli 10 000 kappaletta. Myös seuraavat teokset ovat järjestään päässeet myydyimpien suomalaisten sarjakuvien vuositilastoihin. Vertailukohdaksi voin kertoa, että normaali kotimaisen albumin painosmäärä on n. 500 kpl.

Syntyjään hän on lupsakka savolainen, mutta päätynyt Poriin, jota ei tunneta niinkään lupsakkuudesta.
Esimerkiksi kun googletin “porilaiset ovat” sain ensimmäiseksi tulokseksi Vauva.fi-palstan keskustelun “Miksi porilaiset ovat niin outoja?” Aloittajan mukaan “Kaikki porilaiset ovat todella outoa sakkia ja he kirjoilevat erittäin paljon sekä ovat ihan hulluja liikenteessä. Miksi?”
Vaikea sanoa, mutta ehkä tämä ristiriita selittää sen, että palkittumme on hyvin helposti lähestyttävä, lämpimän oloinen ihminen, mutta hänen tarinansa ovat täynnä sotaa ja hirviöitä.
Ainon yhteydessä mainitsemani sinnikkyys kuvaa erinomaisesti myös toista standaarin saajaa.
Hänen päätoimittamaansa scifipainotteista antologialehteä Kevyt Metalli on ilmestynyt jo 16 numeroa.

Hän on päättänyt tehdä Porista sarjakuvakaupungin, ja niinpä Porissa on järjestetty sarjakuvafestivaali, nyttemin Poriconi, vuodesta 2017 alkaen.
Sotaa, hirviöitä ja supersankareita käsikirjoittamalla voi olla vaikeampaa saada glooriaa ja hyväksyvää myhäilyä osakseen ns. “piireiltä”, kuin kenties joillakin erilaisilla aiheilla. Mutta sitä täytyy tehdä minkä läheiseksi tuntee, muu olisi mieletöntä. Niinpä Kersantti Napalm on seikkaillut tänäkin vuonna, 32 vuotta ensiesiintymisensä jälkeen.
Palkinnon saa Vesa Vltlkalnen.”

Sarjakuvavisan tiimi onnittelee molempia!