Sarjakuvat ovat käänteisessä järjestyksessä eli myydyin sarjakuva on viimeisenä.
5. Willem: Täältä jostakin (Uutuus)
Tämä kirja esittää ensimmäisenä, häpeilemättä ja nelivärisenä totuuden viime vuosisadan raadollisista avainvuosista.
Täältä jostakin on kokoelma pilakuvia, jotka jäisivät suuren yleisön sanomalehdeltä julkaisematta.
Willem (s.1941) piirtää yhä Libération-sanomalehdelle ja Charlie Hebdoon.
1960-luvulta lähtien näin toiminut Willem on viimeinen elossa oleva taiteilija Charlie Hebdon kultakaudelta. Hänen tyylinsä on lehden parhaita perinteitä seuraten likainen ja häijy. Nauramme natseille, mutta tiedämme, miten lähellä lipeäminen on.
4. Aapo Kukko: Sosialisti ja Nihilisti (Uutuus)
Sosialisti ja nihilisti on sarjakuvaromaani kahden sotatraumojensa kanssa painiskelevan taiteilijan matkasta Italiaan ja itseensä.
Keski-ikäinen runoilija-sosialisti ja nuori kuvataiteilija-nihilisti kohtaavat toisensa Helsingissä alkuvuodesta 1948.
He saavat päähänpiston lähteä yhdessä maailmalle, pois talvisesta Suomesta. Miesten alkuperäinen ajatus on löytää toimivaa sosialismia maailmalta, mutta molemmilla on lähtöön myös omat syynsä.
Matka Italiaan halki Euroopan katkeilee monin paikoin ja lopputulos onkin jotain muuta kuin se, mikä alkuperäisenä tavoitteena oli.
Pitkä reissu muuttaa molempia niin persoonina kuin taiteilijoina.
Teos kulkee useassa aikatasossa: sosialistin ja nihilistin sodanaikaiset toimet risteävät vuoteen 1948 sijoittuvan nykyhetken kanssa. Menneisyyden teot erottavat miehet toisistaan, onhan sosialisti kieltäytynyt jatkosodasta ja nihilisti lähtenyt vapaaehtoisena rintamalle.
Kertomus perustuu osittain runoilija Arvo Turtiaisen ja kuvataiteilija-kirjailija Henrik Tikkasen elämänvaiheisiin.
3. Tuomas Myllylä: Pakanat – Yhden jumalan kaupunki Osa 2/2 (Uutuus)
Konstantinopoli, 963.
Mahtavan keisarikunnan pääkaupunki on kaaoksen kourissa.
Sisällissota ajaa asukkaat toistensa kurkkuun ja öiset kadut ovat täynnä tikareita ja väkivaltaa. Kaaoksen keskellä varjagipäällikkö Joutsi on joutunut unohtamaan haaveensa eläkkeelle siirtymisestä, kun pahamaineinen salamurhaaja Enkeli on ottanut hänet maalitaulukseen. Mahtavien vihollisten uhatessa joka puolelta hänen siskonsa Allin harteille jää koettaa kiskoa veljensä ja läheisensä turvaan, mutta voiko joukko pohjoisen viikinkejä mitenkään selvitä ilman liittolaisia kaupungissa, jossa ihmishenki on käynyt äkkiä halvaksi?
2. Petri Hiltunen: Ontot Kukkulat – Juhlapainos (Uutuus)
Peikot ovat palanneet!
Ontot kukkulat on totta ja tarua yhdistävä tumma fantasia, joka ammentaa suomalaisen kansanperinteen hirviöistä.
Se on kertomus peikkorodun ahdingosta lujaa vauhtia ylikansoittuvassa ja saastuvassa maailmassa, mutta myös unelmien tärkeydestä ja taistelusta paremman huomisen puolesta.
Ontot kukkulat ilmestyi alunperin v. 1995 ja on Hiltusen ensimmäinen omaan käsikirjoitukseen perustuva albumi. Se on sittemmin osoittanut kestävyytensä ja innoittanut muita sarjakuvantekijöitä saaden sekä virallisia että epävirallisia jatko-osia.
Tässä juhlapainoksessa julkaistaan itse päätarinan lisäksi kaksi lyhyempää samaan maailmaan sijoittuvaa tarinaa, Musta tie ja Vesiperä.
1. Mézières & Christin: Valerian – Aika aikaansa edellä (Uutuus)
Avaruusagenttien Valerianin ja Laurelinen seikkailut päättyivät tarinassa Aika-avaaja. Tässä albumissa palataan hahmojen menneisyyteen – oikeastaan siis tulevaisuuteen.
Aika aikaansa edellä sisältää viisi lyhyttä tarinaa sarjan kiehtovimmista paikoista ja vauhdikkaimmista käänteistä. Tarinat esittelevät vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, uusia tulkintoja sekä ennennäkemättömiä kuvia. Mukana on myös vanhoja suosikkihahmoja, kuten luutnantti Molto Cortes ja tohtori Chal’ Darouine.
Valerian-tarinat on kirjoittanut Pierre Christin ja piirtänyt Jean-Claude Mezieres. Heidän yli 40 vuoden ajan tekemänsä sarja on scifisarjakuvan klassikko, joka on voittanut lukuisia palkintoja ja innoittanut esimerkiksi monia scifielokuvien tekijöitä.
2. painos