Tuomas Myllylän originaalinäyttely Turun Sarjakuvakaupalla huhtikuussa, avajaiset pe 31.3.2017 klo 17–19

kulkijoita

Kulkijat ovat jotain mitä voit aavistaa pimeydessä katuvalojen ulkopuolella, silmänurkassasi kun olet yksin kotona tai unissasi, joista heräät otsa hiessä muistamatta mitä näit. Nyt nämä otukset, koneet ja hirviöt kuitenkin ovat astuneet esiin ja nähtäväksi Turun Sarjakuvakaupalla. Tuomas Myllylä on tallentanut kotinurkissaan hiipivät pienet ja vähän isommatkin oliot, synkkien metsien hiljaiset asukkaat ja ikivanhat konejumalat paperille työskennellessään vuosia maatalouslomittajana Pohjois-Pohjanmaalla. Nyt tuon eksoottisen maailmankolkan kauhunäyt on talletettu musteen avulla paperille lähes tieteellisellä pieteetillä. Tule ja katso!

Näyttelynavajaisissa julkaistaan 40-sivuinen lehti, joka sisältää kaksi tarinaa: Troll Patrol ja Bob the Killbot.

Tuomas Myllylä on etelään kotiutunut sarjakuvataiteilija Pohjois-Pohjanmaalta. 30-vuotias innokas historiaharrastaja on tähän mennessä saattanut maailmaan kolme sarjakuva-albumia, ja työstää parhaillaan Pakanat-trilogian viimeistä osaa.

Lisäksi Myllylältä on julkaistu sarjakuvanovelleja eri yhteyksissä, kuten syksyllä Arktiselta Banaanilta julkaistavassa Eino Leinon Helkavirret kokoelmassa sekä Turun sarjakuvaseuran Scifi-antologiassa.

Sarjakuvien lisäksi Tuomas Myllylä tekee kuvituksia vähän milloin mistäkin, mutta erityisesti kauhu-, scifi- ja fantasiahenkiset aiheet ovat sydäntä lähellä. Näitä kuvituksia on julkaistu runsaasti Tähtivaeltaja-lehdessä.

Kategoria(t): Näyttelyt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.