Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan sarjakuva-, kirja- sekä musiikki-uutuuksia viikolla 50

Franquin: Piko ja Fantasio – Zorbul-tarinat

Vuonna 1938 käynnistynyt Piko ja Fantasio on ollut eurooppalaisen sarjakuvan kärkikastia jo 75 vuoden ajan, ja sarjaa ovat ajan saatossa laatineet monet huipputekijät. Maineikkain ja ikimuistoisin heistä oli André Franquin, joka loi sarjan tärkeimmät sivuhahmot sekä teemat. Myös Suomessa nämä Franquinin laatimat tarinat muistetaan muun muassa legendaarisen Ruutu-lehden sivuilta.

Franquinin arvostetuimpiin tarinoihin kuuluu eittämättä huima Zorbul-seikkailu, jossa Piko ja Fantasio joutuvat vastakkain Sieninevan kreivin vanhan kilpakumppanin, suuruudenhullun Zorbulin kanssa. Häikäilemätön tiedemies yrittää valloittaa maailman eriskummallisilla keksinnöillään, ja sankaripari joutuu pistämään kaiken peliin pysäyttääkseen hänet.

Albumit Z niin kuin Zorbul sekä Zorbulin varjo julkaistiin suomeksi alun perin jatkosarjoina 70-luvun Ruutu-lehdessä, ja nyt nämä mestariteokset on koottu hienoksi kirjaksi nimeltä PIKO JA FANTASIO: ZORBUL-TARINAT. Kovakantinen kokoelma sisältää myös Franquinin kansikuvitusta, kattavan artikkelin sarjan taustoista sekä lyhyen seikkailun Koe joka muuttui painajaiseksi.

Greg & William Vance: Bruno Brazil 2

Bruno Brazil ja ”Iskuryhmä Kaimaani”, johon kuuluvat Gaucho Morales, Whip Rafale, Texas Bronco, Billy Brazil sekä Big Boy, ovat tehokkaita ja kovaotteisia agentteja, jotka ovat erikoistuneet torjumaan kansainvälisiä terroristeja siinä kuin paikallisempiakin roistoja.

Suomessa käsikirjoittaja Michel Gregin (salanimellä Louis Albert) ja kuvittaja William Vancen luoma huikean jännittävä ja graafisesti nerokas Bruno Brazil tuli lukijoille tutuiksi 70-luvun legendaarisen Zoom-lehden sivuilla ja myöhemmin myös omina albumeinaan. Nyt koko sarja julkaistaan suomeksi kolmena hienona kirjana, jotka muodostavat ylittämättömän kokonaisuuden kaikkien sarjakuvan ystävien hyllyyn.

Tämä sarjan toinen kirja sisältää neljä kertomusta, joissa Bruno Brazil kumppaneineen joutuu vastakkain armottoman mafian sekä häikäilemättömien asekauppiaiden kanssa. Ankarat tehtävät aiheuttavat ryhmälle henkilökohtaisia tragedioita, mutta myös onnekkaita sattumia osuu matkan varrelle. Yksi tarinoista on aiemmin suomentamaton, ja kaikki sarjat on väritetty uudelleen tätä kokoelmaa varten.

Kirjallisuus-osasto

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta

Todellisuus on nyrjähtänyt raiteiltaan. Sata kertaa. Näissä scifistisissä, fantastisissa ja kauheissa minuuttinovelleissa kurkistellaan outoihin ja kummallisiin maailmoihin, jotka vaanivat aivan arkipäivän pinnan alla. Niissä on jokaisessa jotain tuttua, ja samalla jotain vierasta. Kun katsot toiseuteen, toiseus katsoo sinuun.

Raapalemaestro Shimo Suntila vietti vuoden kirjoittaen joka päivä yhden tarinan. Tähän kirjaan on valittu niistä sata.

“Satakerta on lehmän mahassa, mutta sata sanaa tulee Shimon päästä.”
– Boris Hurtta –

Mikael X. Messi: Varissuon varvimestarit

Naru kaulaan jos ei seiso! Ja vaikka seisoisikin!

Törkymestarin laajan suosion saavuttaneen Varsinais-Suomi -kvartetin päätösosa, jossa todella katsotaan, kenessä on munaa!

Kvartetin aiemmista teoksista tuttuja henkilöitä ovat piinkova toimitusjohtaja Niemelä, Mynämotellin myyttinen omistaja Erkkilä sekä Lausteen lähiössä hullun lesbopoliisin kuristusotteessa elämänsä orgasmin saanut syrjäytynyt nuori Harri Teikka. Ravistelevassa loppukliimaksissa seinälle läjähtää muutakin kuin mälliä!

Musiikki-osasto

Seksihullut: Seksihullujen armoilla (LP)

A
1. Seksihullujen armoilla
2. Earthin keikalla
3. Asun treeniksellä
4. Mikä mättää?
5. Tietäjä
6. Jokeri museossa
7. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
8. 2-euron kanaa
9. Stripparin joulu

B
1. Runkku show
2. Juntti casino
3. Pettäjä oon
4. Vanha mies
5. Liaani puusta putoaa
6. Ilotalo konkassa
7. Kaljaviini
8. Digiboxi blues
9. Kortsu kingi

Mukana liite.

Airiston punk-levyt 2013
AIRO-37.

Jumalan Ruoska: 3 miestä ja beibi (LP)

Jumalan Ruoska -yhtyeen vuosina 2003-2004 äänitetty ensimmäinen pitkäsoitto. Levy jäi aikoinaan julkaisematta rahanpuutteen ja muun hässäkän takia, mutta nyt tuo vika on korjattu. Vieremäläisen Ässä-levyt -yhtiön julkaisema, yksinäisestä maantiesotilaasta kertova teemalevy sisältää kaksitoista biisiä, ja elegantin mustavalkoiset kannet virittävät varmasti jokaisen kuulijan sopivaan rock-tunnelmaan. Sisäpussiin on painettu hienoja kuvia yhtyeen soittajista nuoruutensa kukkeimpina vuosina.
A
1. Katuhässäkkä (D, jytä)
2. Siihen tottuu (Dm, heavy rock)
3. Maantiesotilaat (Am, fast twist)
4. Mitä sä täällä teet? (A/H, folkmetal)
5. Plastinen muovilelu (Gm, rock ‘n roll)
6. Vankilalutka (E, kyrpäjazz)

B
1. Haluutsä että mä delaan? (C#/G, alternative rock)
2. Uimaan ei opi lukemalla (D, rock)
3. Totta toinen puoli (Em, rock)
4. Funky (Em, slightly instrumental funk)
5. Kukaan ei soita musaa (E, folk)
6. Kiellän alkoholiongelmani (A, epic rock ‘n roll)

Ässä-levyt 2012 ÄSSÄ-004.

Jyrki Nissinen: Kehittymättömät ufot (+ LP + CD)

Kehittymättömät Ufot on yhdistelmä sci-fiä ja nuoren miehen kasvukertomusta. Sattuman kautta maapallolle ajautuu vieraita toiselta planeetalta ja pian huomataan heidän olevan lähes kivikautisella tasolla ihmiseen verrattuna. Ei kulu kauaakaan, kun keksitään tekosyy kaapata kosmisten vieraiden orgaanisesti toimivat teleportaaliajoneuvot.

Omaa paikkaansa maailmassa etsivä, teiniangstiin juuttunut nuorukainen Mika kokee elämänsä sävärit, kun isä määrää pojan rauhanturvajoukkoihin, jotka lähetetään kaukaiselle planeetalle turvaamaan siellä toimivaa tutkimusryhmää. Epäonnisten sattumusten kautta Mika löytää avaruudesta miehisyytensä, seksuaalisen itsetuntonsa ja mahdollisuuden ansaita faijansa kunnioitus. Mutta sallitaanko hänen löytää sieltä myös rakkaus…

Yli 200-sivuinen sarjakuva on Nissisen neljäs kokopitkä albumi. Teokseen sisältyy Janne Westerlundin (Plain Ride, Circle, Sweetheart…) säveltämä tarinaa mukaileva ääniraita/kuunnelma-LP+CD. Vastaavaa ei ole aiemmin nähty taikka kuultu.

Teoksesta julkaistaan rajoitettu 500 kappaleen painos.

Leave a Reply