Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 19

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Neljäs kirja

“Tämä on tarina siitä, kuinka vanhempani erosivat.”

Galaksin jahtaamat rakastavaiset Marko ja Alana sekä heidän lapsensa Hazel ovat päässeet viimein eroon vainoajistaan.

He viettävät rauhallista perhe-elämää, mutta pinnan alla kytee. Marko tylsistyy koti-isänä ja Alanan työ saippuaoopperatähtenä raastaa hermoja. Vanhat viholliset palaavat pariskunnan jäljille, ja myös uudet vaarat uhkaavat heitä.

Una: Becoming/Unbecoming

Eräiltä osin tarina sarjamurhaajan pelossa elämisestä, osin henkilökohtainen tarina sukupuolesta johtuvan väkivallan kohteeksi joutumisesta.

Vuonna 1977 kun Una oli 12, muut lapset innostuivat punkista tai ska-musiikista, mutta hän opetteli soittamaan Wings-yhtyeen “Mull of Kintyre”-kappaleen kitaralla.

Samanaikaisesti Yorkshiressä metsästi sarjamurhaaja, jota kutsuttiin Yorkshiren viiltäjäksi.

Näistä lähtökohdista kietoutuu tarina, jossa läpikäydään miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa, sekä kulttuuria jossa sitä ei kyseenalaisteta eikä siitä ei rankaista.

Nick Spencer & Ramon Rosanas: The Astonishing Ant-Man 1 – Everybody Loves Team-Ups

Scott Lang oli epäonninen, eronnut ex-rikollinen.

Kaikki muuttui kun hän varasti sai käsiinsä Hank Pymin koon muuttamisen mahdollistavaa teknologiaa. Koska hän teki niin pelastaakseen tyttärensä, Pym antoi hänen pitää puvun.

Nyt Scott Lang on supersankari, pomo, isä ja poikaystävä…ja hän epäonnistuu jokaisessa roolissaan.

Mutta siihen on syynsä, kuten opitte luettuanne hänen tarinansa.

Bill Griffith: Invisible Ink – My Mother’s Love Affair with a Famous Cartoonist

Bill Griffith on tunnetuin työstään älyvapaan Zippy the Pinhead-sarjakuvan parissa.

Invisible ink on hänen ensimmäinen graafinen novellinsa, jossa hän kertoo omien sekä äitinsä kokemusten perusteella äitinsä salaisesta elämästä.

Hänen äidillään oli mm. suhde pilapiirtäjän ja rikosnovellien kirjoittajan kanssa.

Samalla sarjakuva kertoo elämästä Manhattanilla 1950- ja 60-luvuilla.

Vuoden 2016 Eisner Award-ehdokas sarjassa Best Reality-Based Work.

Garth Ennis: The Punisher Max – The Complete Collection 1

Kun Frank Castle perheineen joutui mafian välienselvittelyn keskelle, ainoastaan Frank selvisi.

Mutta hän muuttui.

Hänestä tuli Tuomari, joka tappoi rikollisia joita laki ei voinut rankaista.

Silti…oliko hänen kohtalonsa määrätty jo kauan ennen?

Garth Ennisin raaka, väkivaltainen ja realistinen Tuomari esiintyy tässä kokoelmassa kolmessa tarinassa:  “Born”, “In the Beginning” ja “Kitchen Irish”.

Sarjari 96 – Paholainen

Mukana:

Johanna Sinisalo & Hannu Mänttäri: Tiskivuoro
Marko Latva-Nikkola: Paholaiskolmio
Kaltsu Kallio: Talvi
P. A. Manninen: Kapteeni Kuolio kertoo: Jatsidemoni kuumimmasta helvetistä
Valtteri Tavast: Tuukka-nalle: Merten kauhu
Läjä Äijälä: Tritonus
Ruth Johansson: Mummun kukkapenkki
Oskari Siirtola: Satan in love
Krisse Chrissie Heart Sydän: On se perkele
Arttu Heikkinen: Ystäväni Saatana
Markku Myllymäki: Pankkiiri
Aleksi Siirtola: Satan
Aura Ijäs: Pelsepuupi
Otso Höglund: Synergiaa Saatanalle
Juho Sihvonen: Piru ja pelimanni
Juha Korhonen: Paholaisen kohdanneet

Kazuo Koike & Goseki Kojima: Lone Wolf & Cub Omnibus 12

Tie helvettiin on kuljettu loppuun.

Yksinäinen susi Ogami Itto ja hänen poikansa, sudenpentu Daigoro ovat valmiita kohtaamaan viimeistä kertaa verivihollisensa, kaiken alkuunpanneen Yaguy Retsudon.

Kumpi vihollisista tulee voittamaan, mitä henkiinjääneelle tulee tapahtumaan ja millainen kohtalo odottaa Daigoroa?

Sigfrid X. Messi: Karjalan kalmonhässijät

Törkeä, olennainen! Sensuroitu paljastusteos jälleen saatavana!

Sigfrid X. Messi uskoi Suur-Suomeen, kunnes hänet määrättiin tarkastustehtäviin eversti Niemelän johtamalle vankileirille Suomen valloittamaan Karjalaan. Kammottavista kokemuksistaan leirillä Messi kirjoitti kirjan.

Karjalan kalmonhässijät julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1958, mutta asiasta vihiä saanut poliisi tuhosi koko painoksen. Nyt Karjalan kalmonhässijät julkaistaan uudestaan Juri Nummelinin esipuheella varustettuna. Totuus Karjalan keskitysleireistä tulee viimeinkin julki!

Garth Ennis & Carlos Ezquerra: Bloody Mary

Vuonna 1999 me kaikki palasimme sotaan.

Maailmassa joka on vain hiukan meitä pahemmassa jamassa, kolmas eurooppalaisten valtioiden yhteenotto on todellisuutta.

Tilanne on kuluttava, niin materian kuin ihmishenkienkin saralla.

Mary Malone on yksi monista salamurhaajista joita armeijat käyttävät, mutta hän on heistä vaarallisin.

Voiko hän selvitä kun häntä vastaan asettuvat mies joka ei voi kuilla ja hullu kultin johtaja, jonka seuraajat ovat enemmän kuin halukkaita kuolemaan messiaansa puolesta?

ENNAKKOTILAUKSET

Jaakko Pallasvuo: Pure Shores

ENNAKKOTILAUS – SAATAVILLA 20.5.2016

A poisonous teen-lit sensation drifts through a new-years-eve party on the brink of 2028. A chance encounter at the party leads to a multi-year road trip through fantasies, fears and disappointments. D is for Desire. Paradise has its price.

I’m moving
I’m coming
Can you hear, what I hear
It’s calling you my dear
Out of reach (Take me to my beach)
I can hear it, calling you
I’m coming not drowning
Swimming closer to you

– All Saints, Pure Shores

Kategoria(t): Uutuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.