Luettelo:
Kotimaiset uutuudet
Ennakkotilaukset
Ulkomaiset uutuudet
Lehdet ja kirjat
Alkuun
KOTIMAISET UUTUUDET
Mitja Mikael Malin: Kivet, kannot, tähdet, kuuta
Kivet, kannot, tähdet, kuuta on suomalaisen kansanuskon inspiroima queer-positiivinen sarjakuvakokoelma.
Sen kuusi sarjakuvanovellia käsittelevät kansanuskon ilmiöitä kekristä karhunpalvontaan ja tontuista tietäjiin. Sisarukset joutuvat metsänpeittoon, tyytymätön saunatonttu aiheuttaa päänvaivaa kerrostalossa ja vanhapiika kohtaa kuolleista nousseen ystävättärensä.
Kun kristinusko saapui Suomeen, kirkon missio oli kitkeä pakanausko pois suomalaisista.
Sen seurauksena syntyikin kulttuuri, jossa pakanallinen kansanuskomme ja kristinuskon tarut nivoutuivat yhteen. Kalmanväki piti jouluyönä kirkonmenoja ja piru seikkaili tarinoissa veijarimaisena hahmona.
Kokoelman sarjakuvat sijoittuvat ajallisesti aina rautakaudelta maatalousyhteiskunnan kautta moderniin Suomeen. Kansanusko ja myytit ovat edelleen läsnä suomalaisten elämässä, vaikka aika on niitä muuttanut niin kristinuskon vaikutuksen kuin kaupungistumisenkin myötä.
Metsänpeitto-novellin Annikin kasuaali rakastuminen kohtaamaansa naiseen osoittaa, ettei historiaan sijoittuvien seksuaalivähemmistöistä kertovien tarinoiden tarvitse aina olla traagisia.
Kalmanmessu-tarinassa on myös vakavampia teemoja, kun kertoja vanhapiika Hilja käsittelee rakkauttaan naapurin emäntään.
Mitja Mikael Malin (s. 1994) on sarjakuvataiteilija, peligraafikko ja kuvittaja. Hän on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista medianomiksi, ja opiskellut kuvittamista Edinburgh College of Artissa. Malinin sydäntä lähellä ovat intersektionaalinen feminismi ja ihmisoikeusaktivismi.
Tarinoillaan hän haluaa rikkoa konventioita joilla kirjoitamme historiallista fiktiota ja queer-narratiiveja.
Kivet, kannot, tähdet, kuuta on hänen esikoisalbuminsa.
Bubble – Venäläistä nykysarjakuvaa
Moskovalainen sarjakuvakustantamo Bubble Comics on viimeisen kymmenen vuoden aikana luonut tyhjästä venäläisen supersankarisarjakuvan käsitteen, ja on nykyään Venäjän suurin sarjakuvakustantamo.
Kustantamo on luonut jo kymmeniä alkuperäissarjoja omine supersankareineen, jotka ovat saaneet vaikutteita amerikkalaisesta supersankariperinteestä. Sankarit ovat keränneet lukijakuntaa kotimaassaan ja poikineet jopa ensimmäisen sarjakuvaan perustuvan elokuvan.
Millaista on venäläinen sarjakuva? Millainen on venäläinen supersankari? Millaisia tekijöitä taustalta löytyy?
Suomi-Venäjä-seura ja Helsingin yliopiston slaavilaisten kielten ja kulttuurien opiskelijajärjestö Rupla ry pyrkivät vastaamaan näihin kysymyksiin ja tarkastelevat itänaapurimme tuoretta ja kehittyvää sarjakuvailmiötä.
Julkaisuun on valittu neljä otetta Bubble-kustantamon sarjakuvista sankareineen.
Tervetuloa tutustumaan venäläiseen sarjakuvaan!
Hautausmaalta löytyy pahoin raadeltu miehen ruumis.
Tutkiessaan tapausta rikosetsivä Michael Jörgensen törmää kauniiseen Marleneen, joka tuntuu liittyvän useampaankin salaperäiseen kuolemaan. Mutta mikä on Marlenen salaisuus?
Jahtaako Jörgensen yliluonnollista tappajaa… vai onko hän kenties itse tappajan seuraava saalis?
Marlene on tanskalaisen Peter Snejbjergin kirjoittama ja kuvittama murhamysteeri, jossa arkipäivä ja yliluonnollinen kohtaavat kauhistuttavalla tavalla.
Snejbjergin vahva mustavalkokuvitus yhdistää saumattomasti brutaalit käänteet ja mustan huumorin.
ENNAKKOTILAUKSET
Francois Walthéry & E. Borgers: Natasha – Caltechin kriisi (ENNAKKOTILAUS)
Lentoemäntä Natasha on neuvokas ja viehkeä sankaritar, joka työnsä johdosta päätyy seikkailemaan eri puolille maapalloa, eksoottisiin ja jännittäviin paikkoihin.
Walthéryn luoma Natasha on yksi eurooppalaisen sarjakuvan suuria klassikkoja, ja hahmo on nauttinut suurta suosiota myös Suomessa 70-luvulta alkaen.
Natasha ja ystävänsä stuertti Walter saavat muutaman vapaapäivän amerikanlentojen välissä.
Walter on onnistunut kuvaamaan taivaalla vilkkuvia salaperäisiä valoja, ja niin kaksikko päättää matkustaa Kalifornian yliopistolle Caltechiin selvittämään ilmiötä. Onko kyseessä lentävä lautanen? Miksi hallituksen agentit jahtaavat Natashaa ja Walteria?
Carl Barks: Carl Barksin sankarit – Karhukopla (ENNAKKOTILAUS)
Ankkamestari Carl Barks (1901–2000) kehitti pitkän piirtäjänuransa aikana lukemattomia seikkailuja Ankkalinnan asukkaille.
Vauhdikkaat tarinat vaativat vastustajia, ja Barksin luomista roistoista tunnetuimmat ja rakastetuimmat ansaitsevat ilman muuta myös sankarin arvonimen.
Tässä kirjassa kohtaamme Karhukoplan – viekkaasta veljessarjasta kansainväliseksi konnajärjestöksi kasvaneen lurjuslauman, joka aiheuttaa Roopelle loputtomasti harmia ja harmaita höyheniä.
Kamppailussa Kissansilmäopaalista, Turmantimantista ja rahakkaasta salaattikuormasta joutuvat myös rosvot koville, ja uhattuna on usein paitsi kelmien kunnia myös terveys.
Karhuveikko 176-761:n sanoin: ”Kuinka ohut kirja elämäkerrastani tuleekaan!”
René Goscinny & Albert Uderzo: Asterix 19 – Asterix ja ennustaja (ENNAKKOTILAUS)
Onneksi Asterixin ja Akvavitixin edustamat järjen äänet voittavat ja lopussa pidetään pidot.
Tällä seikkailuilla on varma sijansa Asterixin seikkailujen kymmenen kärjessä.
Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 1 – Sarahin uni (ENNAKKOTILAUS)
Matthieu Bonhomme: Lucky Luke uudet seikkailut 16 – Wanted Lucky Luke (ENNAKKOTILAUS)
Palkkionmetsästäjiltä pakenemisen ohessa Luke lupautuu kolmen kaunottaren avuksi karjanajoon, eikä siltä matkalta tule vaaroja puuttumaan.
Huumoria ei tälläkään kertaa unohdeta, vaikka tunnelmat muuten ovat alkuperäistä Lukea tuimempia ja tummempia.
Diaz Canales & Guardino: Blacksad 6 – Kun kaikki sortuu 1. osa (ENNAKKOTILAUS)
Kaikki sarjan viisi aiempaa osaa on julkaistu suomeksi, ja uutta albumia on odotettu innokkaasti.
Miten Blacksadin vanhat ystävät ja kunnianhimoinen teatteriseurue liittyvät New Yorkin massiivisiin rakennusprojekteihin?
Jean-Yves Ferri & Didier Conrad: Asterix 39 – Asterix ja aarnikotka (kovak.) (ENNAKKOTILAUS)
Roomalaiset ovat päättäneet löytää keinolla millä hyvänsä aarnikotkan, salaperäisen taruolennon.
Samaan aikaan Asterix ja Obelix matkaavat tietäjä Akvavitixin kanssa auttamaan tämän ystävää kaukana idässä, lumen ja jään keskellä…
Jean-Yves Ferrin ja Didier Conradin albumi on taattua Asterixia: vauhdikkaita juonenkäänteitä ja hulvatonta huumoria.
Lise Myhre: Nemi 44 – Kuin kala vedessä (ENNAKKOTILAUS)
Alati muuttuva maailma vaatii hyvää sopeutumiskykyä, myös Nemiltä.
Hän tosin pakottaa ajoittain ympäristönsä sopeutumaan sen sijaan, että muuttaisi omia tapojaan. Toisinaan Nemin asenne johtaa vaikeuksiin ja ristiriitatilanteisiin, mutta niistäkin sanavalmis sankarimme selviää yleensä voittajana, tavalla tai toisella.
.
Jean Graton: Michel Vaillant – Painajainen (ENNAKKOTILAUS)
Onko sankarimme siirtynyt Le Mansin radoilta toiselle taivaankappaleelle, vai onko kyseessä vain painajainen?
Don Rosa: Don Rosa -kirjasto osa 2: Roope-setä ja Aku Ankka – Andien kutsu (ENNAKKOTILAUS)
Hulvattomien sarjakuvien lisäksi Don Rosa -kirjastoon on koottu taiteilijan hauskoja muisteloita elämästään ja sarjojen synnystä sekä kaikki näinä vuosina piirretyt kansikuvat.
Aymond & Bollée: Bruno Brazil – Black Program osa 2 (ENNAKKOTILAUS)
Malin Falch: Pohjantuli 2 – Viikingit ja Varis (ENNAKKOTILAUS)
Sonjan seikkailu fantastisessa Peikkolaaksossa jatkuu!
Samalla kun Sonja tutustuu uuteen maailmaan ja sen erikoisiin asukkeihin, hän oppii myös uusia, ällistyttäviä taitoja.
Samaan aikaan viikinkien kylään saapuu salaperäinen Varis, jonka ennustukset tietävät hankaluuksia Sonjalle, Espenille ja näiden ystäville. Ennustajan mukana kulkee myös nuori oppityttö Lotta, jolla on yllättävän mahtavia voimia…
Malin Falchin kirjoittama ja kuvittama Pohjantuli on tarumainen seikkailu, täynnä pohjoista taikaa ja ihmeentuntua. Rikas fantasiamaailma, jännittävä kertomus ja värikäs piirros tempaisevat mukaansa kaikenikäiset lukijat.
Norjassa sarja on saanut lukuisia palkintoja ja rikkonut myyntiennätyksiä.
Ikäsuositus: 8+
René Goscinny & Albert Uderzo: Asterix 20 – Asterix Korsikassa (ENNAKKOTILAUS)
Ja kuten aina, tämäkin Asterix-albumi onnistuu yllättämään hämmentävän ajankohtaisilla aineksillaan!Alkuun
ULKOMAISET UUTUUDET
.Jeff Lemire & Ray Fawkes: Black Hammer ’45
From the world of the Eisner-award winning Black Hammer series comes a gripping World War II action adventure tale!
During the Golden Age of superheroes, an elite Air Force crew called the Black Hammer Squadron bands together to combat the Nazis, a host of occult threats, and their ultimate aerial warrior the Ghost Hunter.
This volume collects Black Hammer ’45 #1-4 from the all-star creative team of Ray Fawkes, Jeff Lemire, and Matt Kindt, as well as a sketchbook section.
LEHDET JA KIRJAT
Hämäriä juttuja, tekijöinä Benjamin Bergman, Kari Sihvonen, Hannu Kropsu, Pekka Toivonen, Peppe Koivunen, Johtaja Kuparinen, Sagittarius X ja Aapo Rapi.
.
.
.
.Dav Pilkey: Supervaippavauvan seikkailut
Erno ja Huuko ovat vasta neljännellä luokalla, mutta he ovat seikkailleet enemmän kuin moni muu elämänsä aikana.
He ovat luoneet Kapteeni Kalsarin ja pelastaneet maailman jo seitsemän kertaa!
Mutta nyt kutsu käy rehtori Krupin vastaanotolle: rangaistukseksi huonosta käytöksestä poikien on kirjoitettava satasivuinen tutkielma aiheesta “Hyvä kansalainen”.
Ja huom! tutkielma EI saa käsitellä Kapteeni Kalsaria!
Tuumasta toimeen, pojat ryhtyvät työhön. Seuraavana päivänä he palauttavat rehtorille tutkielman, jonka nimi on… Supervaippavauvan seikkailut! Arvatkaapa mitä siitä seuraa…
Varoitus! Kirja sisältää kakkahuumoria (kuten samojen tekijöiden aiemmatkin menestysteokset).