Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan englanninkielisiä uutuuksia viikolla 12

Valerian and Laureline 4: Welcome to Alflolol

Avaruusagentit Valerian ja Laureline pelastavat haaksirikkoutuneesta avaruusaluksesta miehistön jäsenet, jotka paljastuvatkin Maan asukkaiden hallitseman Teknorog-planeetan alkuperäisväestöksi.

Sankarimme ryhtyvät auttamaan heitä sopeutumaan planeetan nykyelämään, mutta se ei ole niin helppoa kuin luulisi…

Albumi on julkaistu suomeksi vuonna 2005 nimellä “Paluu Alflololille”.

Valerian and Laureline 3: The land without stars

Avaruusagentit lähetetään tutkimaan siirtokuntaa kohti syöksyvää planeettaa. Tällöin selviää että asumattomaksi uskottu planeetta onkin asutettu sisältä. Planeetan asukit ovat jumittuneet sotaan, jossa puolet on valittu sukupuolen mukaan, eivätkä he ollenkaan ole tietoisia planeettaansa uhkaavasta tuhosta.

Lopulta, pelastaakseen sekä planeetan että siirtokunnan asukkaat, Valerian ja Laureline joutuvat taistelemaan toisiaan vastaan eri puolilla.

Albumi on julkaistu suomeksi vuonna 1995 nimellä “Karannut planeetta”.

Valerian and Laureline 2: The empire of a thousand planets

Valerian ja Laureline on lähetetty tutkimaan onko Syrte, tuhannen maailman pääplaneetta, mahdollisesti uhka Maapallolle.

Heidän tutkimuksensa paljastavat rappeutuvan valtakunnan, joka vain odottaa vallankumouksen kipinää.

Mutta mikä kaikkea hallinnoivien, linnakkeessaan elävien naamiomiesten salaisuus?

Albumi on julkaistu suomeksi 1994 nimellä “Tuhannen planeetan valtakunta”.

Valerian and Laureline 1: The city of shifting waters

Galaxity on Maan valtakunnan pääkaupunki 28. vuosisadalla.

Mutta avaruusagenttien Valerianin ja Laurelinen tehtävä tapahtuu vuonna 1986. Jotta tulevaisuus voisi toteutua, heidän tulee estää oman aikansa pahimman roiston, Xombulin aikeet menneisyydessä.

Tämä vie heidän New Yorkiin, liikkuvien vetten kaupunkiin…

Albumi on julkaistu suomeksi vuonna 1993 nimellä “Liikkuvien vetten kaupunki”.

Judge Dredd: Cry of the werewolf

Megacity 1 – kaupunki, joka on viimeisimpiä sivistyksen jäänteitä ydinsodan jälkeisessä maailmassa.

Sen alla elää jotain mikä myöskin selvisi ydinsodasta, mutta siinä ei ole mitään jäänteitä sivistyksestä, tai edes ihmisyydestä…

Ihmissudet ovat saapuneet kaupunkiin. Eivätkä ne halua jakaa sitä ihmisten kanssa.

Judge Dredd – the complete Brian Bolland

Hän on laki.

Ainoa asia kaaoksen, anarkian ja laittomuuden välissä maailmassa, joka ei muistuta tuntemaamme.

Hän on piirtäjä.

Hänen teoksensa ovat voittaneet lukuisia palkintoja sekä tehneet hänestä lukijoiden suosikin.

Viimeinkin heidät on saatu yhteen.

Judge Dredd: When judges go bad

He ovat samalla tuomari, lautamiehistö ja rangaistuksen toimeenpanija.

Mutta loppujen lopuksi hekin ovat vain ihmisiä.

Kun Megacity 1:n tuomarit harhautuvat polulta, kuka muu kuin Judge Dredd voi tuoda heidät oikeuden eteen?

Mark Millarin sekä John Wagnerin tarinoissa kukaan ei ole lain yläpuolella.

Judge Dredd: Crusade & Frankenstein division

Ensimmäisessä tarinassa tiedemies palaa avaruusmatkaltaan mukanaan sanojensa mukaan viesti Jumalalta.

Kaikkien Megacity-kaupunkien tuomarit pyrkivät kilpaa hänen luokseen pohjoisnavalle, mutta kuka lopulta voittaa?

Toisessa tarinassa Itä-Megin tuomarit luovat ultimaattisen tuomarin kuolleista kasaamalla. Mutta se kääntyy luojiaan vastaan ja hyökkää Megacity 1:een – tavoitteenaan tappaa Judge Dredd!

Grant Morrison ja Mark Millar kertovat jälleen tarinat joita yhdenkään kansalaisen ei tule jättää väliin – tai muuten eristyskuutio heilahtaa!

Judge Dredd: Inferno

Hänet tuomittiin maanpäälliseen helvettiin vain koska hän teki velvollisuutensa.

Nyt hän on palannut, ja on hänen aikansa rangaista syyllisiä.

Voiko edes Judge Dredd selvitä ex-tuomareiden joukosta, joka uhkaa koko Megacity 1:tä superviruksellaan?

Grant Morrison. Mark Millar. Judge Dredd. Kaikki mitä kansalaisen tarvitsee tietää.

Batman: The black mirror

Bruce Wayne on kuollut, mutta Batman ei kuole koskaan.

Entinen Robin, Dick Grayson on ottanut pimeän ritarin viitan harteilleen, mutta onko hän sen arvoinen?

Se testataan tämän kirjan tarinoisssa, kun uusi Batman kohtaa sellaista pahuuttaa, johon edes hän ei ollut varautunut.

Voiko edes Batman selvitä niistä muuttumattomana?

Prophet 1: Remission

Kaukaisessa tulevaisuudessa John Prophet herää kryostaasista.

Maailma on muuttunut hänen poissaollessaan ajan sekä muukalaisten vaikutuksen myötä. Se ei kuitenkaan estä Prophetia, joka tietää mitä hänen on tehtävä: kiivettävä Thauili Vanin torneihin ja auttaa maapalloa ottamaan takaisin asemansa maailmankaikkeudessa.

Mutta tämän myötä myös universumin vanhat liittolaisuudet ja vihollisuudet palaavat…

Criminal 2

Tämä DeLuxe-kokoelma kertoo kolme tarinaa.

BAD NIGHT-tarinassa sarjakuvapiirtäjä joutuu vedetyksi mukaan juoneen joka on hänen taitojensa yläpuolella. Mutta ehkäpä hänen luomansa sarjakuva-etsivä voisi auttaa häntä…

THE SINNERS-kertomuksessa aiemmassa kirjassa esiintynyt Tracy Lawless joutuu selvittämään murha-sarjaa, joka uhkaa repiä hänen kaupunkinsa rikki, samalla kun hän joutuu pakoilemaan armeijan tutkijoita.

THE LAST OF THE INNOCENT kertoo Riley Richardsista, miehestä jolla on kaikki ja joka uhkaa menettää kaiken. Paitsi tietenkin jos hän tekee yhden palveluksen…

Osamu Tezuka: Message to Adolf – part 1

On vuosi 1936.

Japanilainen reportteri Sohei Toghe on uutisoimassa Berliinin olympialaisista.

Hänen pikkuveljensä Sohei on samaan aikaan vaihto-oppilaana Saksassa. Sohei haluaa tavata isoveljensä jonkin tärkeän asian vuoksi.

Näin alkaa tarina, jonka varrella kolmen eri Adolfin elämät muuttuvat peruuttumattomasti.

Osamu Tezuka: Message to Adolf 2

Osamu Tezukan tarina kolmesta Adolfista saa päätöksensä tässä kirjassa.

Mikä on sellainen salaisuus, jonka vuoksi jokainen siitä edes etäisesti tietävä on kuolettavassa vaarassa? Missä vaiheessa velvollisuus menee kunnian ylitse? Muuttuuko ihminen koskaan?

Näitä kysymyksiä Tezuka käsittelee kirjansa toisessa osassa.

Kick-ass 2 prelude: Hit-Girl

Tarinamme päähenkilö jakelisi mielellään käyntikorttejaan teille kaikille, mutta ikävä kyllä hänen kätensä ovat täynnä aseita. Joten antakaa minun suorittaa esittely.

Hän on Hit-Girl, maailman tappavin teini-ikäinen, joka yrittää tasapainotella koulun, kodin ja katanan käytön välillä.

Tämä kirja toimii sekä välinäytöksenä että esisoittona Kick-Ass 2-sarjakuvalle.

House of mystery 8: Desolation

Mysteerien talon tarina saavuttaa loppunsa tämän teoksen myötä.

Kuka selviää viimeisestä yhteenotosta hengissä, kuka kuolee, kuka…no mikä nyt yleensä on kolmas vaihtoehto?

Ja mitä tapahtuu itse Mysteerien talolle?

Se kaikki selviää nyt.

Batgirl 1: The darkest reflection

Barbara Gordon on Batgirl!

Mutta kuka on tuntematon murhaaja, joka tunnetaan vain nimellä Mirror?

Ja miten salaisuudet Batgirlin menneisyydestä muuttavat Barbara Gordonin elämää? Entä Batgirlin?

Gail Simone, yksi aikamme parhaimmista kirjoittajista käynnistää Batgirlin uuden tulemisen tavalla jota kenenkään ei tule missata!

Batwoman 1: Hydrology

Kate Kane on Batwoman!

Elämä ei ole koskaan ole ollut hänelle helppoa, mutta kun Kanesta tuli Batwoman, se vaikeutui entisestään.

Kuka sieppaa lapsia ja mitä tarkoitusta varten? Miksi hallituksen salainen toimisto alkaa osoittaa kiinnostusta häneen? Eikä rauhaa ole edes siviilielämässä, kun hänen isästään paljastuu ikäviä salaisuuksia…

Batman: Night of the owls

Se alkoi pöllöjen hovissa, se päättyy pöllöjen yössä.

Pöllöjen hovi ei enää salaile olemassaoloaan paljastuttuaan Batmanille, mutta se ei tarkoita että he luovuttaisivat.

Batman tarvitsee kaikkien liittolaistensa apua mikäli hän aikoo lopettaa pöllöjen hovin terrorin.

Mutta millä hinnalla se onnistuu?

Batman: The man who laughs

“Naurava mies” oli elokuva, josta Batmanin vihollinen Jokeri sai ulkoasunsa.

Mutta ketään eivät naurata tämä tarina, jossa Batman kohtaa ensimmäistä kertaa Jokerin.

Ed Brubaker kertoo Jokerista, jollaista lukijat ei ole aiemmin kohdannut.

Mutta Batman on varautunut…

Fatale 2: The devil’s business

Hän on kaunis.

Hän on arvoituksellinen.

Mutta niinhän kaikki naiset.

Mutta muut naiset vanhenevat. Josephine ei.

Uskallatko tutustua häneen?

Super dinosaur 3

Te hitsin pennut ette ymmärrä millaista on vaikea elämä!

Minun nuoruudessani jos halusi kuulla kuulumiset, piti mennä pakkasessa kyläntorille vaihteettomalla polkupyörällä jossa oli kissansilmäkin rikki! Ei silloin ollut mitään feisbuukkia vai mikä se on!

Eikä minun nuoruudessani ollut sarjakuvaa jossa seikkailee supervoimilla varustettu dinosaurus, joka suojelee maapallon sisällä olevaa maailmaa!

Leave a Reply