Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 33

Ville Ranta: Köyhän miehen Jerusalem

Tämä ei ole paljastuskirja eikä rankka tilitys, ei jännittävä kertomus eikä aikalaiskuvaus. Tämä on kysymys, jonka minä esitän elämälle: Miksi neroutta ei esiinny paljon missään, mutta keskinkertaisuutta ja S-marketteja on kaikkialla – ihan kaikkialla? Miksi vanhenen näin nopeasti? Ja ennen kaikkea: Miksi minulle tulee koko ajan lisää lapsia?

K​ÖYHÄN MIEHEN JERUSALEM on pohdiskelua ja tempoilua kodin, lasten, raskaana olemisen, eläinten, ihmisten, kohtalon ja keskinkertaisuuden puristuksissa. Rannan esseemäisiä sarjakuvia on julkaistu aiemmin teoksissa ERÄÄNLAISIA RUKOUKSIA (2009) ja ISI ON VÄHÄN VÄSYNYT (2005).

Ville Ranta (s. 1978) on oululainen sarjakuvataiteilija ja pilapiirtäjä, jolta on ilmestynyt useita albumeita ja sarjakuvaromaaneja.

Ranta on palkittu Puupää-hatulla ja hänen teoksensa KAJAANI oli ehdolla vuoden 2010 parhaaksi albumiksi Angoulêmen sarjakuvafestivaalin kilpailusarjassa Ranskassa. Rannan edellinen teos KYLLÄ EIKÄ EI (WSOY) ilmestyi vuonna 2013 ja voitti Sarjakuva-Finlandian.

Hal Foster: Prince Valiant 9 – 1953-1954

Tässä kokoelmassa kuullaan historian siipien havinaa, kun ensimmäinen rotujenvälinen vauva “syntyy” sarjakuvissa Tillicumille ja Boltarille.

Mutta on luvassa paljon muutakin: Arn kokeilee soturina olemista, Merlin joutuu Nimuen loitsun alle.

Lisäksi Gawain sekä Val tekevät pyhiinvaelluksen Jerusalemin pyhään kaupunkiin.

Klassista seikkailua parhaimmillaan!

ENNAKKOTILATTAVAT TUOTTEET:

Toni Karonen & Harri Honkala: Karim – Ulkopuoliset

ENNAKKOTILAUS. ALBUMI ON SAATAVILLA 29.8.

KARIM: ULKOPUOLISET on realistisella otteella toteutettu kansainvälisen tason toimintasarjakuva. Vaihtoehtoisessa historiassa 1990-luvun Turku on vajonnut lähes anarkistiseen tilaan ja järjestäytynyt rikollisuus rehottaa kaduilla. ​

Karim Mabare, nuori maahanmuuttajataustainen poika yrittää löytää oman tiensä tämän sekasorron keskellä. Kohdattuaan syrjintää ja väkivaltaa koko lapsuutensa​​ Karim on päättänyt liittyä jengiin nimeltä Ulkopuoliset.

Hänelle selviää kuitenkin nopeasti, että tämä polku on täynnä vaikeita valintoja ja tuskaa. Kuinka pitkälle Karim on valmis menemään saadakseen haluamansa, ja onko hän valmis kantamaan tekojensa seuraukset?

Tervetuloa Turkuun. Toivottavasti selviät kokemuksesta hengissä.​​

Turkulainen käsikirjoittaja Toni Karonen on uusi tekijä alalla. Karonen on saanut innoituksensa mm. 90-luvun amerikkalaisista sarjakuvista.

Piirtäjä Harri Honkala on kokenut espoolainen kuvittaja, joka on ​piirrostöidensä ohessa opiskellut esimerkiksi mainosalaa ja elokuvaa. KARIM: ULKOPUOLISET on tekijöidensä ensimmäinen yhteinen ​albumi.

Teos kokoaa itsenäiseksi kokonaisuudeksi aiemmin ilmestyneet pienkustannelehdet Karim 1-5, uudelleen toimitettuina, korjattuina ja suuremmassa sivukoossa.

“Karim on etenkin juonellisesti hyvin omaperäinen, jopa poikkeuksellisen raikas ja kansainvälisesti uskottava.”
– 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä (kirjablogi)

“Tarina ja sarjan teksti ovat moitteetonta työtä […] huolellinen ja horjumaton oma tyyli säilyy joka kuvassa.”
– Kari T. Leppänen

Tea Tee: Mad Tea Party 2

ENNAKKOTILAUS. ALBUMI SAATAVILLA 8.9.

Värikkäät poiminnat harmaasta arjesta totuutta hipoen jatkuvat.

Toinen osa sisältää mustalla huumorilla höystettyjä pieniä tarinoita jännittävistä aiheista kuten työnhaku, kuntoilu, sämpylän voitelu ja koirat.

Kirja pohjautuu suosittuun Mad Tea Party-sarjakuvablogiin.

Wolf Kankare: Kettujumala palelee

ENNAKKOTILAUS. ALBUMI SAATAVILLA 8.9.

Kettujumala palelee on Wolf Kankareen (s. 1990) graafisesti loistelias ja kunnianhimoinen kakkosalbumi.

Sen päähenkilö katselee maailmaa japanilaisen festivaalinaamion takaa ja elää arkeaan ulkopuolisena omasta elämästään. Liukuvan identiteetin tuomat ristiriidat ja kommunikaation vaikeus erottuvat teoksen teemoiksi.

Kettujumala joutuu konflikteihin läheistensä kanssa ja näkee jokapäiväiset velvollisuudet kaksintaisteluina. Hän muiden silmissä omituinen, vieras ja vaikea. Piiloutuuko naamioituja vai näyttääkö hän todellisen olemuksensa?

Jesse Matilainen: Lohikäärmeen kaupunki

ENNAKKOTILAUS. ALBUMI SAATAVILLA 8.9.

Jesse Matilaisen (s. 1984) esikoisteos on omaelämäkerrallinen matkakertomus, joka porautuu kiinalaisen elämänmenon saastesumuiseen arkipäivään ja paukkupommien säestämään juhlaan.

Pekingiin asettuneen suomalaisen sarjakuvaopettajan kokemuksia täydentävät kiinalainen maalaustaide ja runous, historia ja hänen kohtaamiensa ihmisten kertomat tarinat. Mietteliäs kerronta ja rento piirräntä houkuttelevat lukijan mukaan matkalle.

Kiinalainen todellisuus eroaa suomalaisesta kuin kesähelle paukkupakkasesta, mutta kumpi lienee lopulta kummallisempi?

Mika Jurva & Marko Turunen: Hanhenmarssia e-mollissa

ENNAKKOTILAUS. ALBUMI SAATAVILLA 8.9.

Yksityisetsivä Arabacus Bunt temmataan kesken lounastunnin omasta maailmastaan absurdille pikakiidolle halki ajankaikkeuden kohden jotakin jonka olemassaolo oli vielä aamulla syvän hämärän peitossa.

Käsikirjoitus Mika Jurva, kuvitus Marko Turunen.

Marko Turunen: Siirtomaan Aave – Tappelun taikaa

ENNAKKOTILAUS. KIRJA SAATAVILLA 8.9.

Kaunokirjallinen teos, ei sarjakuva. Kirja on Marko Turusen elämä -trilogian kolmas osa. Aiemmat osat ovat sarjakuvia (Marko Turusen elämä, Siirtomaan Aave).

Siirtomaan Aave taistelee mm. maailmanrauhaa uhkaavaa ninjajärjestöä vastaan.

Toimittanut Juri Nummelin.

Leave a Reply