Siirry suoraan sisältöön

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 40

Pertti Jarla: Fingerpori t-paita “LA SOL” 3063. Niin monta päivää jouduitte odottamaan. Tai vaihtoehtoisesti kahdeksan vuotta, neljä kuukautta ja 18 päivää. Niin kauan kesti ennen kuin tästä Fingerpori-stripistä saatiin t-paita. Älkää sanoko että odotus oli… 

Turun Sarjakuvakaupan syyskuun myydyimmät sarjakuvat Top-5

Sarjakuvat ovat käänteisessä järjestyksessä eli myydyin sarjakuva on viimeisenä. 5. Jacques Martin: Alix 9 – Alix peloton (Edellinen sijoitus: 4) Vuonna 53 eKr. triumviri Crassuksen armeija on tunkeutunut Parthiaan. Rikkauksia himoitseva kenraali Marsalla johtaa legioonansa… 

Pelle Forshed – Tukholmalaista sarjakuvaa – näyttelyavajaiset 2.10. klo 19

Turun Sarjakuvakerhon kirjamessuvieraan Pelle Forshedin näyttely esittelee hänen töitään vuosien varrelta. Tukholmalainen Pelle Forshed työskentelee sekä kuvittajana että sarjakuvapiirtäjänä. Yksi hänen pitkäkestoisimmista sarjakuvajulkaisuistaan on Stockholmsnatt, jota on julkaistu Svenska Dagbladetissa vuodesta 2005. Sarjakuvien lisäksi hän… 

Vuoden 2015 Harvey Awards-palkittuja Turun Sarjakuvakaupassa

Harvey Awards-palkinnot jaetaan joka vuosi tekijöille ja sarjakuville merkittävästä panoksesta sarjakuvien sekä sarjakuvataiteen edistämisestä. Kaikki tämän vuoden palkitut voitte lukea täältä, mutta tässä joitain poimintoja: Mark Waid: Daredevil by Mark Waid 5 Matt Murdockin elämä… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 39

Ryan North & Erica Henderson: The Unbeatable Squirrel Girl 1 – Squirrel Power Wolverine, Deadpool, Doctor Doom, Thanos. He luulivat olevansa kovia, kunnes he kohtasivat jonkun vielä kovemman: Squirrel girl! (Ei siis sillä että hän… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 37

Neil Gaiman: Sandman Deluxe-kirja 3 – Unten ihmemaa “Houkkoj’ ihmiset on vaan!” Sandman kulkee eri kulttuureissa eri nimillä kuten Morpheus ja Nukkumatti, mutta Gaimanin neronleimaus oli luoda kollektiivisen alitajunnan läpitunkema Unten Valtakunta ja mystisten, jumaliakin… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 36

Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto 2016 -seinäkalenteri Viime vuosien kovin kotimainen sarjakuvanousija Kamala luonto saa vuodeksi 2016 oman seinäkalenterin – ja mikä voisikaan olla lähempänä kalenteriaihetta kuin vuodenkierto luonnossa. Syksyn 2015 uutuuskokoelman Vain eläimiä -aiheisessa kansikuvassa… 

Turun Sarjakuvakaupan elokuun myydyimmät sarjakuvat Top-5

Sarjakuvat ovat käänteisessä järjestyksessä eli myydyin sarjakuva on viimeisenä. 5. Tom of Finland: Tom of Finland -seinäkalenteri 2016 (Uusi) Tom of Finland -seinäkalenteri 2016 Tom of Finland-wallcalendar 2016 . . . . 4. Jacques Martin:… 

Asema 15 -näyttelyavajaiset perjantaina 4.9.2015 klo 17-19

Turun Sarjakuvakaupan  syyskuun näyttely esittelee uusia tulkintoja ja tuunauksia sarjakuvakustantamo Aseman 15 vuoden aikana julkaisemien teosten kansista. Näyttelyssä mukana ovat Christer Nuutinen, Kaisa Leka, Kari Sihvonen, Kati Kovács, Mari Ahokoivu, Olli Hietala, Petteri Tikkanen, Terhi… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 35

Bill Willingham: Fables 22 Olipa kerran…satu. Itse asiassa oli useita satuja. Niissä seikkailivat sankarit, roistot, velhot, noidat, ihmiset, eläimet ja kaikenlaiset oliot sekä asiat. Mutta ne kaikki jakoivat yhden asian. Jokainen niistä loppui aikanaan. Nyt…