Siirry suoraan sisältöön

Vuoden 2014 Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaat

Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali valitsee vuoden 2014 Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon saajan valintaraadin asettamasta kärkikymmeniköstä, johon kuuluvat seuraavat teokset (suluissa valintaraadin perustelut) : JP Ahonen & KP Alare: Perkeros Perkeros on musiikkia, kauhua ja fantasiaa yhdistelevä sarjakuvaromaani, jossa loistava… 

Turun Sarjakuvakaupan englanninkielisiä uutuuksia viikolla 7

Monster Massacre 1 Rehellisesti: mikä on ensimmäinen ajatuksenne nähdessänne tämän kansikuvan? A) Vau, muistuttaa yllättävän paljon 80-luvulla kuuntelemaani “Zombies! Babes! Vampires! Dinosaurs! Cthulhu!”-hevilevyä. Siinä taidettiin mm. laulaa jotain koulun jälkeen tyttöjen kanssa hengaamisesta urheilukentän laidalla… 

Terhi Ekebom saa vuoden 2014 Puupäähattu-palkinnon

Suomen sarjakuvaseura on jakanut vuoden 2014 Puupäähattu-palkinnon 13.2.2014 sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Terhi Ekebomille. Perustelut: Naarassarjat-lehdessä 1990-luvun alussa sarjakuvataiteilijan uransa aloittanut Terhi Ekebom (s. 1971) on käsitellyt monissa teoksissaan kuten Honeymoon Islandissa (2007) ja Voyagessa (2010) ihmisenä… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 6

Womanthology: Heroic Mitä on sankaruus? Onko se sitä että heräät, menet kouluun, teet koulun jälkeen läksyt ja menet nukkumaan valittamatta? Vai lasketaanko kaikki alle 10 orvon ja lesken pelastamiset palavasta talosta vain puhdetöiksi? Womanthology käsittelee… 

Tuomas Myllylän sarjakuvanäyttely Turun Sarjakuvakaupalla helmikuussa, avajaiset lauantaina 8.2. klo 15.00 -18.00

Turun Sarjakuvakaupan helmikuun taiteilijana on Tuomas Myllylä. Turun Sarjakuvakaupassa (Linnankatu 7) avautuu lauantaina 8.2. klo 15.00 -18.00 sarjakuvataiteilija Tuomas Myllylän näyttely, joka keskittyy Pakanat-albumeiden originaaleihin. Maatalouslomittaja Tuomas Myllylä on julkaissut sarjakuvia vuodesta 2010. Historiaharrastus näkyy… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 4

Warren Ellis & Stuart Immonen: Nextwave: Agents of H.A.T.E. Kompakysymys: huomaat että pomosi, The Highest Anti-Terrorism Effort (Beyond Corporation-yhtymän tytäryhtiö),  tai siis H.A.T.E. lyhyesti, on pettänyt sinut. Vihollisesi ovat vihollisiasi, mutta myös ystäväksi luulemasi henkilöt… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 3

Pertti Jarla: Fingerpori 7 Tuoreimman Fingerpori-kokoelman kantta koristavat läheisriippuvaisen lähihoitaja Päivi Kankkosen kasvonpiirteet. Krapula-Päivinäkin tunnettu neiti on monien fingerporilaisten vanha tuttu – erityisesti poliisien. Seitsemänteen Fingerpori-kokoelmaan sisältyy katsaus hänen ihmissuhde-harjoitelmiinsa. Pertti Jarlan omakätisesti valikoimassa, vuoden… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 2

Batman – Arkham Unhinged 2 Nämä tarinat sijoittuvat Batman: Arkham City-pelin maailmaan. Mielipuoli tohtori Hugo Strange sai hallintaansa Arkhamin mielisairaalan. Tämä johti siihen että rikolliset saivat haltuunsa Gotham Cityn. Kaksi-Kasvo, Pingviini, Killer Croc, Deadshot ja… 

Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 52

David Finch & Jason Fabok: Batman – The Dark Knight: Golden Dawn Kun katsot pimeyteen, se katsoo sinua. Se kumpi ensimmäisenä kääntää katseensa, häviää. Batmanin ja pimeyden välinen tuijotuskisa jatkuu yhä. Tässä kokoelmassa Batman joutuu tekemisiin…